Pieni opas tuoreille vanhemmille

Ensimmäistä kertaa vanhemmaksi tuleminen tuo todennäköisesti mukanaan monia kysymyksiä. Auttaaksemme äitiä ja isää pääsemään eroon epävarmuuksistaan, tarjoamme pienen oppaan uusille vanhemmille.

Viimeisin päivitys: 20 huhtikuu, 2019

Alla on jaettuna lapsen hoitamisen perusasiat sisältävä pieni opas tuoreille vanhemmille. Tarjotaksemme apua ensimmäisen lapsensa saaneille vanhemmille ja rauhoittaaksemme heidän huoltaan, kerromme tiiviissä oppaassa tärkeimmät vauvan hoitoon liittyvät asiat.

Ensimmäisen lapsen saaminen on ainutlaatuinen kokemus, joka on täynnä toivoa ja onnea. Vauvan saapuminen tarkoittaa kuitenkin myös sitä, että vanhempien on kohdattava heille ennestään tuntemattomia tilanteita. Vaipanvaihdot, ulkoilut, kylvettäminen ja pinnasängyn valinta ovat kaikki osa aiemmin tutkimatonta elämän osa-aluetta.

Tämän ohjeen avulla vanhemmat valmistelevat kotinsa lasta varten ja saavat lisäksi hyödyllisiä ohjeita ensimmäisen lapsen hoitamiseen.

Pieni opas tuoreille vanhemmille

1. Vaipanvaihto

Ei ole mikään salaisuus, että vauvan vaippa täytyy vaihtaa ja vieläpä usein. Joillain lapsilla on hyvin herkkä iho, jolloin vaippa on vaihdettava heti sen kastuttua. Jos vaippaa ei vaihdeta nopeasti, vauvan iho ärtyy ja alkaa punoittaa.

Toiset vauvat voivat odottaa vaipanvaihtoe hetken pissaamisen jälkeen, jolloin vaippa voidaan vaihtaa esimerkiksi juuri ennen ruokintaa tai hieman aterian jälkeen. Vastasyntyneen vaippa on joka tapauksessa vaihdettava mahdollisimman nopeasti ulostamisen jälkeen. Tämä on tärkeää paitsi vaippaihottuman ehkäisemiseksi, luonnollisesti myös lapsen mukavuuden takaamiseksi.

2. Vauvan kylvettäminen

Asiantuntijoiden mukaan vauvaa kannattaa alkaa kylvettää hänen ollessaan 7-15 päivän ikäinen. Tähän mennessä napanuoran tynkä on jo todennäköisesti irronnut, eikä tulehtumisen vaaraa enää ole. Tässä vaiheessa kylvyn tulee olla lyhyt, enintään viiden minuutin pituinen.

Jotta kuuma vesi ei polta lasta, säädä veden lämpötila niin, että se on noin 37 astetta. Testaa lämpötilaa kyynärpäälläsi tai ranteellasi, ei kädellä, joka on tottunut usein toistuviin lämpötilamuutoksiin. Veden tulee olla lämmintä, mutta ei kuumaa.

Ennen kuin täytät ammeen ja asetat vauvan veteen, varmista, että kaikki tarvittavat tavarat ovat lähettyvillä. Kun kylpyhetki on jo käynnissä, et pysty hakemaan unohtamaasi esinettä.

3. Kynsien leikkuu

Tarkkaa rajaa koskien sitä, milloin vauvan kynsiä voi alkaa leikata, ei ole määritelty. Sikiö viettää yhdeksän kuukautta nesteen ympäröimänä, ja pienellä lapsella on näin luonnostaan herkkä iho. Siten kynnetkin ovat vauvan elämän alkuaikoina hauraat ja pehmeät. Tämä mielessä pitäen kannattaa odottaa kynsien kovettumista, sillä niiden leikkaaminen on näin hiukan helpompaa.

Kun vauva syntyy, hänen kyntensä ovat kiinni ihossa, ja niitä on siten vaikea leikata. Useimmat vanhemmat odottavatkin lapsen kasvavan 3-4 viikon ikään ennen kynsien leikkaamista. Voit käyttää erityistä vauvoille suunniteltua kynsiviilaa välttääksesi mahdolliset naarmut ja kynsien jäämisen kiinni vaatteisiin.

“Et kasvata sankareita, kasvatat poikia. Ja jos kohtelet heitä kuin poikia, heistä kasvaa sankareita, vaikka vain omissa silmissäsi.”
~ – Walter M. Schirra ~

Paras aika kynsien leikkaamiseen on se hetki, kun lapsi on mahdollisimman rentoutunut. Tämä voi olla kylvyn tai ruokinnan jälkeen tai jopa vauvan nukkuessa. Jos lapsi on rauhallinen, kynsien leikkaamista voidaan yrittää hänen istuessaan vanhempansa sylissä.

Ensimmäisinä kuukausina kannattaa käyttää erityisiä tylppäpäisiä saksia tai leikkureita. Vammoja välttääksesi, pidä niitä leikatessasi kohtisuorassa kynteen nähden. On myös muistettava, että vauvan kynnet tulisi leikata suoraan, sillä se estää kynsien sisäänkasvua.

4. Sängyn valitseminen

Neljäs neuvo, jonka haluamme sisällyttää tähän oppaaseen, liittyy vauvan sängyn valintaan. Sängyn ei tarvitse sisältää kaikkia mahdollisia lisätarvikkeita, vaan valintakriteerinä tulee olla se, että sänky on turvallinen ja lapsen tarpeet täyttävä.

Lastenlääkärit suosittelevat leveää ja mukavaa pinnasänkyä, koska lapsi viettää siinä paljon aikaa. Tämän lisäksi huomioon on otettava seuraavat seikat:

  • Turvallinen materiaali. Pinnasängystä ei saa irrota maalia, lakkaa tai tikkuja. Lapsi saattaa imeä tai pureskella sängyn laitoja, mikä voi aiheuttaa allergiaa tai jopa myrkytysoireita.
  • Optimaalinen korkeus. Monissa pinnasängyissä on liikuteltava pohja, jolla kaukalon korkeutta pystytään säätelemään. Vastasyntynyt vauva ei juuri liiku, ja alkuun pohja voidaan pitää yläasennossa, jotta lapsen nostaminen ja laskeminen sänkyyn on helppoa. Pohjaa lasketaan alemmaksi lapsen kasvaessa, jotta tämä ei pääse putoamaan laitojen yli oppiessaan istumaan ja seisomaan.
  • Oikeanlainen patja. Patjan tulee olla pehmeä, jämäkkä, hengittävä ja noin 10 senttimetrin paksuinen. Patjan täytyy sopia käytettävään sänkyyn, eikä patjan ja sängyn laidan väli saa olla kahta sormenleveyttä leveämpi, jotta vauvan pää ei jää kiinni patjan ja sängyn väliin.
  • Jäykkä ja suora pohja. Patjan tulee olla sijoitettuna kestävälle pohjalle, jotta se tukee lapsen selkärangan kehitystä. Lapsi viettää pinnasängyssä paljon aikaa, joten sängyn ja patjan on oltava mukava ja turvallinen.
  • Samansuuntaiset pinnat. Jos sängyn laidoissa on pinnat, niiden välin tulee olla 4-6 senttimetriä, jotta lapsen pää ei mahdu läpi niiden välistä.
  • Ei ylimääräisiä pehmeitä materiaaleja. Pehmolelut ja tyynyt voivat olla kauniita, ja lapsi voi pitää niistä, mutta niitä ei suositella säilytettävän pinnasängyn sisällä samaan aikaan lapsen kanssa. Pehmeät esineet aiheuttavat nukkuvalle vauvalle tukehtumisvaaran, minkä lisäksi ne saattavat aiheuttaa esimerkiksi iho-oireita herkälle lapselle. Sama pätee pinnasängyn reunapehmusteisiin.
  • Sängyn oikea paikka. Pinnasänky tulee sijoittaa niin, että sen lähellä ei ole esineitä, jotka voivat kaatua tai pudota sängyn päälle tai joihin lapsi voi kuristua. Sänkyä ei myöskään saa sijoittaa vetoisaan paikkaan, esimerkiksi ikkunan alle.

5. Paras syöttötuoli

Syöttötuolin huolellinen valinta on tärkeää putoamisvaaran välttämiseksi. Suosittelemme noudattamaan alla olevia ohjeita syöttötuolia valitessasi:

  1. Etsi syöttötuoli, jossa on leveä pohja, jotta sen kaatuminen on epätodennäköistä.
  2. Varmista, että lapsi voidaan kiinnittää tuoliin turvallisesti.
  3. Varmista, että tuoli sopii vauvan painolle ja pituudelle.
  4. Älä salli vanhempien sisarusten roikkua tuolissa, koska se voi saada tuolin kaatumaan.

Jos päätös tuntuu liian suurelta nyt, tämä on päätös, jonka voit hyvin jättää tuonnemmaksi. Vauva ei tarvitse syöttötuolia ennen kuin hän pystyy istuman itse ja alkaa syödä kiinteitä ruokia – mikä tapahtuu noin kuuden kuukauden iässä.

6. Vaunujen valitseminen

Ulkoileminen ja kävelyillä käyminen on loistava aktiviteetti vauvan kanssa. Kun on aika ostaa vaunut vastasyntyneelle, pidä mielessäsi seuraavat asiat:

  • Valitse tukevat ja helppokäyttöiset lastenvaunut, joissa on leveä pohja.
  • Jos asut kaupungissa ja tulet liikkumaan vaunujen kanssa julkisilla liikennevälineillä, valitse kevyet vaunut. Kannattaa myös suosia pienikokoisia vaunuja, jotka taittuvat helposti kokoon.
  • Varmista, että jarrut ovat helppokäyttöiset.
  • Mieti tarpeitasi ja mieltymyksiäsi valitessasi sellaisia lisätarvikkeita kuten ostoskori ja mukinpidike. Jos vaunussa on kori ostoksille ja muille tavaroille, sen kannattaa olla vaunujen takaosassa.

7. Lelujen hankkiminen

Lapsen leluja valittaessa on pidettävä mielessä turvallisuus. Pienet lelut tai lelut, joissa on pieniä osia, aiheuttavat tukehtumisvaaran, eivätkä ole turvallisia vauvoille. Parhaita leluja alle vuoden ikäiselle lapselle ovat helistimet, pehmolelut ja pehmeät nuket.

On myös tärkeää pitää vauva kaukana magneeteista ja pattereista. Ne ovat nieltäessä tai nenään joutuessaan erittäin vaarallisia. Sama pätee tyhjiin tai puhjenneisiin ilmapalloihin, jotka voivat aiheuttaa pienen lapsen tukehtumisen.

Se saattaa kiinnostaa sinua ...
Äitiyden IhmeRead it in Äitiyden Ihme
Vastasyntyneen tapaaminen – 8 mielessä pidettävää asiaa

Mitä asioita täytyy pitää mielessä, kun edessä on vastasyntyneen tapaaminen? Kuinka vauvan seurassa käyttäydytään, mitä ovat ehdottomasti vältettävät asiat?