Täyden pesän syndrooma: kun olet valmis lastesi poismuuttoon

Asuvatko aikuiset lapsesi vielä kotona ja oletko jo valmis heidän poismuuttoonsa? Tänään kerromme, mistä täyden pesän syndroomassa on kyse.

Elämäntyylit ja eri elämänvaiheiden kesto ovat muuttuneet viime aikoina melkoisesti. Ei ole mitenkään yllättävää, että monet nuoret aikuiset ovat edelleen riippuvaisia vanhemmistaan symbolisessa ja taloudellisessa mielessä. Samalla tulee muistaa, että elinajanodote on noussut merkittävästi eikä ole epätavanomaista, että ihminen elää 90- tai 95-vuotiaaksi. Näiden muutosten seurauksena täyden pesän syndrooma on yleistymässä.

Täyden pesän syndrooma aiheuttaa ristiriitoja kodeissa, joissa kaikki asukkaat ovat jo aikuisia. Vanhemmat tuntevat sen seurauksena epämukavuutta ja jopa kiukkua. Tällöin he kysyvät itseltään väistämättömän kysymyksen: milloin lapseni lopulta muuttavat pois?

Miksi lasten poismuutto viivästyy?

Olisi erittäin epäreilua syyttää tilanteesta pelkästään nuoria aikuisia, sillä meidän on pidettävä mielessä, että heilläkin on yhteiskunnassa omat ongelmansa. Joskus he eivät muuta pois kotoa omasta tahdostaan, mutta toisinaan ulkoiset olosuhteet eivät mahdollista sitä. Tässä tilanteessa sekä vanhemmilla että lapsilla on kurjaa, ja turhautumisen tunne on melko lailla molemminpuolista.

Eräässä tutkimuksessa kerrotaan, että Euroopassa espanjalaisnuoret viivyttelevät eniten kotoa pois muuttamista. Tutkimuksessa mainitaan myös sen yleisimmät syyt:

• Aineelliset ja taloudelliset syyt: Joko vakaan ja hyväpalkkaisen työn puuttuminen tai asumisen kalleus ja vuokra-asuntojen vähäisyys.
• Pitkä akateeminen koulutus: Monet nuoret aikuiset haluavat muuttaa pois lapsuudenkodista vasta suoritettuaan korkeakouluopinnot, joiden kesto on yhä pidempi.
• Pitkittynyt nuoruus eli Peter Pan -oireyhtymä: Lapsuudenkodissa asuminen voi johtua myös halusta säilyttää nuoruusiän edut, joihin kuuluu vanhempien huolenpito.
• Ylisuojelu: Moni nuori saa vanhemmiltaan taloudellista tukea, vaikka heillä olisi vakituinen työpaikka. Lisäksi heidän vanhempansa ovat mukana lääkärikäynneillä ja puuttuvat myös muihin nuoren asioihin. Tässä tapauksessa vanhempien on vaikea päästää lapsiaan lentämään pesästä.

Tyhjä pesä, täysi pesä…

Olet varmasti jossain vaiheessa kuullut termin “tyhjä pesä”. Se viittaa psykologisiin ja emotionaalisiin jälkiseurauksiin, joita vanhemmilla ilmenee lasten muutettua pois lapsuudenkodista . Vaikka kaikki ihmiset eivät koe sitä samalla tavalla, surun ja yksinäisyyden tunteet ovat yleisiä. Osa vanhemmista voi esimerkiksi tuntea, ettei heillä ole riittävän selkeää ja vahvaa elämän tarkoitusta, johon tarrautua myöhemmällä aikuisiällä.

Muutokset sosiaalisissa representaatioissa, talouskriisit ja suhteiden muuttuminen selittävät nuorten aikuisten henkilökohtaisen ja ammatillisen täyttymyksen viivästymistä länsimaisissa kulttuureissa. Itsenäisemmän elämän rakentaminen ei näytä olevan heille tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

Nuoret haluavat elää mahdollisimman pitkään huolettomasti matkustaakseen, säästääkseen rahaa tai välttääkseen aikuiselämään liittyvät riskit ja velvollisuudet.

Asian ydin on siinä, että pesästä lentäminen ei houkuttele nuoria enää niin paljon, vaikka heillä olisi siihen mahdollisuus. Tällöin yhteiselo alkaa säröillä, ja tilanne alkaa häiritä, ärsyttää tai rajoittaa vanhempia. Ja mitä tapahtuu, kun useampia isoja lintuja asuu yhdessä ja samassa pesässä, joka ei pysty kannattelemaan niin suurta painoa? Jos pesä on täynnä, se voi hajota hetkenä minä hyvänsä.

Täyden pesän syndrooma: tykkään viettää aikaa kanssasi, mutta sinun on aika muuttaa pois kotoa

Lasten ollessa pieniä meitä surettaa jo valmiiksi, että jonain päivänä he eivät enää halaile meitä niin paljon tai haluavat nukkua omassa pienessä sängyssään läpi yön. Samalla meitä häiritsee, että jossain vaiheessa he menevät mieluummin ulos kavereidensa kanssa sen sijaan, että olisivat kotona meidän kanssamme. Siksi meistä voi tuntua haikealta huomata, että he eivät enää tarvitse meitä niin paljon. Esimerkiksi ensimmäinen kerta, kun he menevät kouluun edes hyvästelemättä, jättää meidät sanattomiksi. Kuinka haikeaa onkaan katsoa heidän vauvakuviaan nyt, kun he ovat jo meitä pidempiä!

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että haluaisimme oikeasti pitää heidät lähellämme ikuisesti. Syynä ei ole se, että emme rakastaisi heitä tai viettäisi mielellämme aikaa heidän kanssaan, vaan se, että lasten irti päästäminen tarkoittaa usein samalla paluuta omaan itsenäiseen elämään. Kumma kyllä, nyt haluamme tehdä sen mitä olemme aina pelänneet: antaa heidän levittää siipensä ja aloittaa oman itsenäisen elämänsä.