Lapsen sosiaalista kehitystä selittävät teoriat
Ihminen on luonnostaan sosiaalinen olento, joka on luotu elämään sosiaalisessa maailmassa. Tarvitsemme siis muita ihmisiä kehittyäksemme, ja myös lapsi kasvaa omaksi persoonakseen ollessaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Tässä mielessä erilaiset tekijät, kuten muiden ihmisten läsnäolo ja toiminta, vaikuttavat lapseen, mikä vastavuoroisesti vaikuttaa ja määrittää muiden ihmisten käyttäytymistä lasta kohtaan. Tänään esittelemämme sosiaalista kehitystä selittävät teoriat kuvaavat nimenomaan, miten sosiaalinen ympäristö vaikuttaa lapsen kehitykseen kognitiivisella, emotionaalisella ja sosiaalisella tasolla.
Lapsen sosiaalista kehitystä selittävät teoriat
Lev Vygotskin sosiokulttuurinen teoria
Lev Vygotski oli venäläinen psykologi ja sosiaalisen konstruktonismin edelläkävijä. Hän perusti teoriansa sosiokulttuuriseen oppimiseen, minkä mukaan sosiaalisella ympäristöllä on elintärkeä merkitys lapsen oppimiselle. Oppimisessa integroituu kahdenlaiset tekijät: sosiaaliset sekä henkilökohtaiset tekijät.
Vygotski työskenteli monien konseptien parissa ymmärtääkseen lapsen sosiaalista kehitystä sekä oppimista. Seuraavaksi tarkastelemme näitä konsepteja.
Mentaaliset funktiot
Vygotskin mukaan on olemassa kahdenlaisia mentaalisia funktioita:
- Alemmat mentaaliset funktiot: Nämä funktiot ovat ihmisellä syntyjään eli ne ovat synnynnäisiä ja biologisesti määritettyjä funktioita.
- Ylemmät mentaaliset funktiot: Nämä ovat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa omaksuttuja ja kehitettäviä funktioita.
Psykologiset taidot
Lapsen kulttuurisessa kehityksessä mentaaliset funktiot kehittyvät ja ilmenevät kahdenlaisella tavalla: ensiksi sosiaalisella tasolla, sitten yksilöllisellä tasolla.
“Jokainen funktio lapsen kulttuurisessa kehityksessä ilmenee kahdenlaisella tavalla: ensiksi sosiaalisella tasolla, ja myöhemmin yksilöllisellä tasolla; ensiksi ihmisten välisessä eli interpsykologisella tasolla, jonka jälkeen sisäisesti eli intrapsykologisella tasolla. Tämä pätee tasapuolisesti tahdonalaiseen tarkkaavuuteen, loogiseen muistiin sekä konseptien muodostamiseen. Kaikki ylemmät mentaaliset funktiot saavat alkunsa yksilöiden välisistä todellisista suhteista.”
– Lev Vygotski
Proksimaalisen kehityksen alue
Vygotski on määritellyt proksimaalisen kehityksen alueen seuraavalla tavalla: “Etäisyys seuraavien tasojen välillä: kehityksen todellinen taso, joka määräytyy kyvystä ratkaista ongelma itsenäisesti, sekä kehityksen potentiaalinen taso, joka määräytyy ongelmanratkaisusta aikuisen tai muun kyvykkään henkilön ja lapsen välisen yhteistyön seurauksena.”
Proksimaalisen kehityksen alue tarkoittaa siis aikaa, jolloin oppimista tapahtuu. Se mahdollistaa lapsen korkeampien mentaalisten funktioiden kehittymistä progressiivisesti.
Psykologiset työkalut
Vygotskin mukaan psykologisiin työkaluihin kuuluvat kaikki objektit, jotka palvelevat ulkoisen informaation järjestämistä. Näitä ovat esimerkiksi symbolit, kirjoittaminen, taideteokset, piirustukset sekä kieli. Kieltä pidetään tärkeimpänä työkaluna, sillä sen avulla lapsi kommunikoi sosiaalisen ympäristönsä kanssa.
Voidaan sanoa, että psykologiset työkalut ovat silta alempien ja ylempien mentaalisten funktioiden välillä. Ne välittävät ajatuksiamme, tunteitamme ja käyttäytymistämme.
Välittäjät
Syntyessään ihmisellä on ainoastaan alempia mentaalisia funktioita, koska ylemmät mentaaliset funktiot eivät ole vielä kehittyneet. Lapsen ollessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, alkaa tapahtua oppimista. Lapsi oppii instrumentaalisten sekä sosiaalisten välittäjien kautta.
Kuitenkin se, mitä opimme, riippuu omista psykologisista työkaluistamme. Nämä sen sijaan riippuvat kulttuurista, jossa elämme. Tapamme ajatella, tuntea ja toimia välittyvät meille kulttuurin myötä.
Erik Eriksonin psykososiaalinen teoria
Aivan kuten Vygotski, myös Erik Erikson painottaa sosiaalisten ja kulttuuristen aspektien merkitystä persoonallisuuden kehityksessä. Erikson on kehittänyt psykososiaalisen teorian, jossa hän kuvaa kahdeksan tasoa (konfliktia), joita ilmenee lapsuudesta vanhuuteen. Näihin tasoihin vaikuttavat sosiaaliset vuorovaikutussuhteet, ja jokaisella tasolla ilmenee uusi haaste (konflikti sosiaalisten tarpeiden ja vaatimusten välillä), jonka yksilön tulee osata ratkaista.
Jokaisen tason sisältämän konfliktin ratkaiseminen johtaa uusien kykyjen kehittymiseen. Jokaisella tasolla on kaksi mahdollista lopputulosta:
- Jokaisen tason onnistunut suorittaminen johtaa uusiin kykyihin, ja sitä myöten terveeseen persoonallisuuteen sekä menestyksekkääseen vuorovaikutukseen muiden ihmisten kanssa.
- Yhdellä tasolla epäonnistunut suoritus voi johtaa alentuneeseen kykyyn suoriutua muista tasoista. Tämä tulee näkymään vähemmän terveenä persoonallisuutena ja persoonallisen identiteetin ymmärryksenä.
Psykososiaaliset tasot
- Taso 1, Vauvaikä: Luottamus vastaan epäluottamus (1,5 vuoden ikään saakka)
- Taso 2, Varhaislapsuus: Autonomia vastaan häpeä ja epäilys (1,5-3 vuotta)
- Taso 3, Leikki-ikä: Aloitteellisuus vastaan syyllisyys (3-5 vuotta)
- Taso 4, Murrosikä: Ahkeruus vastaan alempiarvoisuus (5-13 vuotta)
- Taso 5, Nuoruus: Identiteetti vastaan roolien epäselvyys (13-21 vuotta)
- Taso 6, Kypsyys: Intimiteetti vastaan eristäytyminen (21-40 vuotta)
- Taso 7, Aikuisuus: Lisääntyminen vastaan pysähtyminen (40-60 vuotta)
- Taso 8, Vanhuus: Eheys vastaan epätoivo (60 ikävuodesta eteenpäin)
“Jokaisesta lapsesta paljastuu jokaisella tasolla uusi ihmeellinen asia.”
– Eriks H. Erikson
Urie Bronfenbrennerin ekologinen systeemiteoria
Yhdysvaltalainen psykologi Urie Bronfenbrenner tarjoaa ekologisen perspektiivin ihmisen käyttäytymisen kehitykseen. Hänen teoriansa mukaan kehittyminen ja oppiminen ovat subjektin ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen tuotteita. Tästä syystä lapsen ympäristö ja kaikki systeemit, joihin hän kuuluu, vaikuttavat lapsen kognitiiviseen, moraaliseen ja suhteelliseen kehitykseen.
Bronfenbrennerin esittämä ekologinen ympäristö koostuu eri tasojen systeemiryhmistä. Lisäksi nämä tasot ovat yhteydessä toisiinsa; jokainen taso sisältää toisensa ja on riippuvainen toisesta.
Ekologisen teorian systeemit
- Mikrosysteemi: Läheisin ja välittömin ympäristö, jossa yksilö kehittyy (perhe, koulu, ystävät).
- Mesosysteemi: Kahden ympäristön tai mikrosysteemin keskinäinen riippuvuus. Yksilö on vuorovaikutuksessa sekä osallistuu aktiivisesti (perhe-koulu, perhe-ystävät).
- Eksosysteemi: Yksilö ei kuulu suoraan näihin ympäristöihin. Ympäristöllä voi kuitenkin olla vaikutusta yksilöön, ja siten yksilön kehitykseen. Lapsen kohdalla kyse voi olla esimerkiksi vanhemman työpaikasta. Lapsi ei kuulu tähän ympäristöön, mutta se voi vaikuttaa lapsen kehitykseen epäsuoralla tavalla (vanhempien ajankäyttö ja stressi).
- Makrosysteemi: Tähän kuuluu kulttuuri, jossa yksilö kehittyy. Tässä ympäristössä on kyse arvoista, uskonnosta ja perinteistä, jotka luovat kulttuurin. Tämä taso vaikuttaa siihen, kuinka muut systeemit voivat ilmaista itseään.
- Kosmosysteemi: Tähän ympäristöön liittyy temporaalinen dimensio. Se hetki, jossa yksilö elää, sekä sen hetkisen ympäristön tapahtumat vaikuttavat yksilöön tavalla tai toisella.
“Ihmiskunnan tulee saada uudelleenkoulutusta siitä, mitkä ovat tarpeelliset ja tehokkaat olosuhteet sille, mikä tekee ihmisestä ihmisen. Meidän tulee uudelleenkouluttautua niin vanhempina, kuin työntekijöinä, naapureina sekä ystävinä; kuten myös organisaatioiden, komiteoiden ja lautakuntien jäseninä – ja erityisesti epämuodollisten verkostojen jäseninä, jotka kontrolloivat sosiaalisia instituutioitamme ja sitä myöten määrittävät olosuhteet perheidemme ja lastemme elämälle.”
– Urie Bronfengrenner