5 seurausta siitä, että isä hylkää lapsensa - Äitiyden Ihme
 

5 seurausta siitä, että isä hylkää lapsensa

5 seurausta siitä, että isä hylkää lapsensa
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 12 marraskuuta, 2018

Isä on tärkeä osa perhettä ja merkittävä hahmo lapsen kehityksen kannalta. Valitettavasti kaikki isät eivät halua osallistua lapsensa elämään, ja moni lapsi tuleekin vanhempansa hylkäämäksi, millä voi olla lukuisia negatiivisia seurauksia. Tänään käymme läpi paitsi syitä, joiden vuoksi isä hylkää lapsensa, myös sitä, millaisia seurauksia hylätyksi tulemisella on lapselle.

Moni äiti toimii sankarillisesti sekä perheen isänä että äitinä, tehden paljon töitä korvatakseen puuttuvan palasen ja estääkseen tätä tyhjiötä vaikuttamasta lapseen. Tällaisessa tilanteessa onkin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota lapsen käytökseen, jotta hänelle voidaan antaa kaikki hänen tarvitsemansa tuki.

5 seurausta siitä, että isä hylkää lapsensa

1. Heikko itsetunto: Isän poissaolo voi saada aikaan pelkoa, turhautumista ja itsevarmuuden puutetta. Kouluikäisenä lapsi yrittää kompensoida isän poissaoloa korvikkeen avulla. Hän voi kääntyä isoisän, enon tai jonkun muun hänelle tärkeän miehen puoleen etsiessään roolimallia, johon samaistua.

2. Heikko koulu menestys: Eräät tutkimukset osoittavat, että isähahmon puuttuminen elämästä vaikuttaa lapsen kouluarvosanoihin negatiivisesti. Lapsi voi kärsiä masennuksesta, lannistumisen tunteesta, mielenkiinnon puutteesta, ahdistuksesta, stressistä ja huonosta keskittymiskyvystä koulussa.

3. Huono käytös: Lapset, joiden isä ei ole läsnä, ovat usein kapinoivia yhteiskuntaa kohtaan, ja heillä on huonompi sietokyky asioiden suhteen. Kukaan ei ymmärrä minua -vaihe on usein voimakkaampi kuin muilla lapsilla. Ero on entistä selvempi teini-iässä hormonaalisten muutosten vuoksi.

4. Identiteettiongelmat: Isän puuttuminen voi aiheuttaa lapselle identiteettiongelmia ja vaikeuksia kehittää tiettyjä kykyjä ja käyttäytymistapoja esimerkiksi naisen ja miehen yhdessä asumiseen liittyen.

5. Ei esimerkkiä vastakkaisen sukupuolen kohtelusta: Pojilla ei ole suoraa esimerkkiä siitä, kuinka kohdella naisia, eivätkä tytöt tiedä, miten heitä tulisi kohdella – ja toisinpäin. Tämä johtuu siitä, että lapset eivät ole kasvaessaan saaneet todistaa pariskunnan yhteiseloa.

“Lapset eivät muista, mitä yrität heille opettaa. He muistavat, kuka sinä olet.”

– Jim Henson

5 seurausta siitä, että isä hylkää lapsensa

Miksi isät hylkäävät lapsiaan?

Kathryn Edin ja Timothy J. Nelson ovat suorittaneet tutkimuksia, joiden tulokset antavat viitteitä siitä, miksi isä hylkää lapsensa. Tutkijat kokosivat tietoa Yhdysvaltojen Philadelphian ja New Jerseyn alueilta, ja asiaa selvitettäessä moni isä kertoi “tehneensä parhaansa”.

Kun tutkimukseen osallistuvat miehet kuulivat uutisen isäksi tulostaan, kolme neljäsosaa heistä oli iloisia. He näkivät tilanteen mahdollisuutena muuttua ja kasvaa. He eivät kuitenkaan koskaan edenneet tätä ajatusta pidemmälle, ja yleensä tämä johtui siitä, että mies ei ollut valmis isyyteen ja kaikkeen siihen liittyvään.

Muita asioita, jotka saavat isän hylkäämään oman lapsensa, ovat esimerkiksi alkoholi ja huumausaineet, ongelmat lain kanssa, työttömyys sekä suhteet muihin naisiin.

Tutkijoiden mukaan nämä niin kutsutut “velvoitteettomat” isät tarkoittivat kyllä alussa hyvää, mutta muuttivat mielensä, kun ymmärsivät edessä olevan vastuun.

“Lapset aloittavat vanhempiaan rakastamalla; jonkin ajan kuluttua he tuomitsevat; harvoin, jos koskaan, he antavat anteeksi.”

– Oscar Wilde

Kuinka toimia, jos isä hylkää lapsesi?

1. Panosta viestintään. Puhu lapsellesi ja selitä hänelle tilanne selkeästi ja yksinkertaisesti, kuitenkaan menemättä yksityiskohtiin. Anna lapselle rakkautta ja hellyyttä ja saa hänet tuntemaan, että hänestä välitetään. Muista, että viestintätapa riippuu aina lapsen iästä.

2. Älä lyö lasta laimin, sillä hän tarvitsee sinua enemmän kuin koskaan. Menkää yhdessä puistoon, käykää kävelyillä ja laittakaa ruokaa kotona. On tärkeää, että lapsellasi on muuta ajateltavaa, ja että vietätte aikaa yhdessä. Rohkaise lasta ja osoita olevasi hänestä ylpeä.

3. Läheiset voivat olla loistava tuki. Käänny omien vanhempiesi, sisarustesi ja ystäviesi puoleen. He voivat olla lapsellesi tärkeä tuki.

Vaikeissa tilanteissa on tärkeä antaa parasta itsestään, jotta lapsi saa niin paljon rakkautta kuin mahdollista. Henkinen vahvuutesi on äärimmäisen tärkeä; sen avulla pystyt täyttämään molempien vanhempien saappaat, ja näin tyhjiö jää lapselta huomaamatta.

Älä keskity hylkäämiseen. Liiku eteenpäin ja panosta eteesi nousevien esteiden voittamiseen.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Myös isänpuoleinen isoäiti on tärkeä lapsenlapsille
Äitiyden Ihme
Lue se täällä Äitiyden Ihme
Myös isänpuoleinen isoäiti on tärkeä lapsenlapsille

Isänpuoleinen isoäiti on tärkeä hahmo lapsenlapsen elämässä, kuten äidinkin puoleinen, sillä häneltä lapsi saa erityistä viisautta ja opastusta.




Äitiyden Ihme -sivuston sisältö on laadittu ainoastaan opetus- ja informatiivisiin tarkoituksiin. Se ei missään tilanteessa korvaa ammattilaisen diagnoosia, neuvoja tai hoitoa. Askarruttavissa asioissa kannattaa kääntyä luotetun asiantuntijan puoleen.