Mitä vanhemmat voivat tehdä, jos lapset riitelevät jatkuvasti?
 

Mitä vanhemmat voivat tehdä, jos lapset riitelevät jatkuvasti?

On normaalia, että perheen lapset riitelevät keskenään ja vanhemmat pystyvät hallitsemaan tilanteen. Joissakin tapauksissa lasten riitely kuitenkin on kontrolloimattomissa.
Mitä vanhemmat voivat tehdä, jos lapset riitelevät jatkuvasti?
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 14 kesäkuuta, 2019

Jos lapset riitelevät jatkuvasti, on hyvä pitää mielessä, että tämä on lasten tapa osoittaa omaa identiteettiään. Lapset myös voivat yrittää saada vanhempiensa huomion ja testata rajojaan käyttäytymällä ei-toivotusti.

On tavallista, että sisarukset riitelevät keskenään, etenkin, jos he viettävät paljon aikaa toistensa kanssa ja joutuvat lelujen lisäksi jakamaan myös vanhempiensa huomion. Vanhempien tulisi asettaa lapsilleen selkeät rajat siihen, milloin riitelyn täytyy loppua. Miksi rajojen asettaminen lapsille on niin tärkeää? Perherauhan lisäksi siksi, ettei huono käytös jatku vielä aikuisuudessakin.

Sisarusten väliset riidat ovat erityisen yleisiä lasten ollessa 5-6-vuotiaita. Lapset riitelevät ja suuttuvat monista syistä aina mustasukkaisuudesta haluttomuuteen jakaa tavaroitaan. Lasten kasvaessa riitojen syyt muuttuvat, ja lapset saattavat riidellä saadakseen vanhemmiltaan erityishuomiota.

Lapset riitelevät usein saadakseen vanhempiensa huomion

Mitä vanhemmat voivat tehdä, jos lapset riitelevät jatkuvasti?

Älä etsi riidan aiheuttajaa

On yhtä tärkeää tarkkailla itseään kuin lapsia. Tämä antaa sinulle monia vihjeitä tekemistäsi virheistä ja muistuttaa, että asiat eivät ole aina mustavalkoisia.

Ei ole olemassa hyviä tai pahoja lapsia. Jossain tapauksessa toinen sisarus aloittaa riidan, kun taas toisessa tilanteessa toinen sisarus käynnistää tilanteen. Vältä etsimästä riidan aiheuttajaa tai syytä, tärkeämpää on keskustella lasten kanssa tilanteesta ja pyrkiä välttämään sen toistumista. Tällä tavoin myös vältyt joutumasta itse osaksi riitaa.

Erota lapset toisistaan, kun he ylittävät sovitut rajat

Kun lapset alkavat huutaa, lyödä tai loukata toisiaan, on vanhempien aika puuttua tilanteeseen. Kerro lapsille, että heidän täytyy löytää yhteisymmärrys siitä, etteivät he tappele keskenään. Et halua tietää, mitä tapahtui, vaan erotat lapset toisistaan hetkeksi. Miksi näin? Koska lapset ovat osoittaneet, etteivät tule toimeen keskenään.

Lasten erossaoloaika toisistaan riippuu lasten iästä. Pienempien lasten kohdalla viisi minuuttia on sopiva aika, minkä jälkeen lapset saavat jälleen leikkiä keskenään. Tämä antaa heille mahdollisuuden osoittaa, että he osaavat leikkiä yhdessä ja käyttäytyä hyvin.

Kun sisarukset riitelevät jatkuvasti, on vanhemman puututtava asiaan

Kannattaako rankaiseminen lasten riidellessä?

Tarkkaillessasi lastesi käyttäytymistä ja heidän motiivejaan, huomaat usein, että todellisuudessa he vain hakevat huomiotasi riitelyllään. Vaikka tapa huomion saamiseen onkin väärä, lapset haluavat, että lopetat sen, mitä olet tekemässä, jotta he saavat sinulta erityishuomiota. Tällaiset käytösmallit on parasta katkaista positiivisen vahvistamisen avulla. Tämä tarkoittaa lasten hyvän käytöksen palkitsemista, joskin huomiolla, eikä materian avulla.

Vanhempana sinun tulee oppia vahvistamaan lapsesi positiivista käyttäytymistä. Tämä tarkoittaa lasten palkitsemista esimerkiksi silloin, kun he eivät riitele. Vietä aikaa lasten kanssa ja palkitse heidät aina, kun he leikkivät keskenään rauhallisesti, jakavat asioita ja käyttäytyvät muuten hyvin.

On tärkeää, että sisaruksilla on toisiinsa hyvä suhde, sillä tämä edistää rauhallista ja harmonista perheilmapiiriä. Parasta, mitä voit tehdä, on kannustaa lapsia rauhan edistämiseen tukemalla ja rakastamalla.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Kuinka vähentää sisarusten välistä kilpailua?
Äitiyden Ihme
Lue se täällä Äitiyden Ihme
Kuinka vähentää sisarusten välistä kilpailua?

On tavallista, että sisarukset riitelevät keskenään. Tässä artikkelissa annamme neuvoja, joiden avulla voit vähentää sisarusten välistä kilpailua.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Äitiyden Ihme -sivuston sisältö on laadittu ainoastaan opetus- ja informatiivisiin tarkoituksiin. Se ei missään tilanteessa korvaa ammattilaisen diagnoosia, neuvoja tai hoitoa. Askarruttavissa asioissa kannattaa kääntyä luotetun asiantuntijan puoleen.