Lapsen itsetunnon vahvistaminen 4 keinon avulla - Äitiyden Ihme
 

Lapsen itsetunnon vahvistaminen 4 keinon avulla

Lapsen itsetunnon vahvistaminen 4 keinon avulla

Viimeisin päivitys: 30 maaliskuuta, 2019

Oma hyvinvointi on tärkeimpiä asioita unelmien saavuttamisen mahdollistamiseksi. Vaikka monelle hyvä itsetunto on synnynnäinen asia, toisille sen saavuttaminen on vaikeaa – etenkin lapsuudessa. Lapsen itsetunnon vahvistaminen ja itsestään välittämisen opettaminen on vanhempien tärkeimpiä tehtäviä.

Teoriassa jokaisen ihmisen tulisi rakastaa itseään. Ei kuitenkaan ole haitaksi auttaa lasta ravitsemaan omaa itsetuntoaan terveellisellä tavalla. Käsitys omista kyvyistä ja oman itsensä arvostus luovat itsetunnoksi kutsutun kuvan. Itsetunto on avainasia lapsen terveen ja onnellisen kehityksen kannalta. Tänään kerromme hyvän itsetunnon suuresta merkityksestä sekä menetelmistä, joita sen parantamiseksi tarvitaan.

Huonon itsetunnon aiheuttamat ongelmat

Tietyt käytösmuodot voivat kertoa jonkin olevan vialla lapsen itsetunnossa. Kaikki nämä voidaan joko välttää tai niihin voidaan pyrkiä sopeutumaan, tilanteesta riippumatta.

  • Lapsi on usein surullinen ilman selkeää syytä.
  • Lapsi kieltäytyy tekemästä asioita yksin.
  • Lasta ei kiinnosta viettää aikaa ystäviensä kanssa.
  • Lapsi ei ole avoin perheensä seurassa, eikä hän ilmaise itseään.
  • Lapsi ei viihdy tuntemattomien ihmisten seurassa.

Lapsen itsetunnon vahvistaminen 4 keinon avulla

Äitien ja isien on tärkeä tietää, kuinka lapsen itsetunnon vahvistaminen onnistuu, ja mitä asioita lapselle kannattaa ja ei kannata opettaa päämäärän saavuttamiseksi. Seuraavat vinkit voivat toimia suurena apuna lapsen hyvinvoinnin lisäämisessä.

Lapsen itsetunnon vahvistaminen 4 keinon avulla

1. Käytä lapseen aikaa

Tämä liittyy erääseen vanhemmuuden tärkeimmistä säännöistä. Vanhempien tulisi viettää lapsensa kanssa laatuaikaa, sillä tämä saa lapsen tuntemaan itsensä arvostetuksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Hän käsittää olevansa tärkeä vanhemmilleen.

On avainasia, että keskeytät muun tekemisen, jos lapsi oikeasti tarvitsee sinua. Tämä on paras tapa osoittaa, että hänen ongelmansa ovat sinulle tärkeitä, ja että olet halukas auttamaan ratkaisun löytämisessä.

Voit käyttää yhteistä laatuaikaa arvojen opettamiseen sekä lapsen vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamiseen ja niiden hyväksymisen opettamiseen.

Voidakseen rakastaa itseään, ihmisen täytyy tuntea itsensä kunnolla ja hyväksyä itsensä vikoineen ja heikkouksineen.

2. Suhtaudu oikein lapsen onnistumisiin ja epäonnistumisiin

Lapsuus on jatkuvan oppimisen vaihe. Siksi onkin normaalia, että virheitä ja epäonnistumisia tapahtuu. Tärkeää on se, miten vanhemmat näihin suhtautuvat. Sen sijaan, että kyseenalaistat lapsen tekoja tai kykyjä, sinun tulee kertoa ja osoittaa, että jokainen takaisku voi poikia jotain positiivista.

Sen lisäksi, että korostat sinnikkyyden tärkeyttä, toimi oikein silloin, kun lapsi saavuttaa tavoitteensa. Tunnusta hänen saavutuksensa ja onnittele menestyksestä ja sitoutumisesta. On hyvin tärkeää, että et vertaa lasta tämän sisaruksiin tai ystäviin.

Näin lapsi huomaa, että olet kiinnostunut hänen kehityksestään. Hän näkee, että olet hänen rinnallaan oppaana ja auttamassa aina tarvittaessa. Ole kuitenkin varovainen, sillä avun antamisen ei tulisi tarkoittaa sitä, että lasta estetään kaikin tavoin tekemästä virheitä tai että hänelle tarjotaan kaikki ratkaisut valmiina.

3. Opeta lasta ymmärtämään omia tunteitaan

Niin kutsuttu tunneäly on avainasia lapsen kehittymiselle. Itsetunto-ongelmissa vanhempien tulee opettaa, kuinka omia tunteita tulkitaan ja miten niihin reagoidaan käytännössä.

On erittäin tärkeää kuunnella lasta ja auttaa häntä ymmärtämään, että hänen tunteensa ovat normaaleja. Lapsen ei tulisi joutua kokemaan huonoa oloa pelon, ahdistuksen, huolen tai surun vuoksi. Nämä ovat täysin normaaleja tunteita, joita on meillä kaikilla.

Onnellinen ja itsevarma lapsi

4. Ole esimerkkinä ja ojenna lasta rakentavasti

Lapsi oppii matkimalla ja oppii jatkuvasti vanhemmiltaan, vaikka nämä eivät varsinaisesti pyrkisikään opettamaan asioita. Tämän vuoksi onkin tärkeää osoittaa omilla teoilla, että ihmisen täytyy ottaa hyviä riskejä, kohdata vastuut ja ennen kaikkea olla kunnioittava, rakastava ja ymmärtäväinen toisia kohtaan.

Toisaalta huomatessasi lapsen tekevän virheitä tai käyttäytyvän huonosti, älä hyökkää hänen itsetuntoaan kohtaan. Opettaaksesi häntä rakastamaan itseään, kohdista sanasi hänen tekoihinsa kykyjen sijaan.

Sen sijaan, että sanoisit esimerkiksi “Olet huono matematiikassa, et opi tätä koskaan”, sano “Teit tämän yhden asian väärin, mutta kun keskityt ja harjoittelet, opit sen kyllä”. Vaikka ero voi tuntua pieneltä, se on todellisuudessa suuri – toinen tapa kehittää lapsen itsevarmuutta, kun taas toinen heikentää sitä.

Lopuksi haluamme muistuttaa, että pieniä, mutta tärkeitä tekoja ei tule unohtaa. Pyri luomaan terveet rajat ja olemaan aina hellä ja rakastava. Näin kehität lapsen itsetuntoa, joka on tarpeellinen työkalu tulevaisuutta varten.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.