13 ideaa, joiden avulla olla hauska vanhempi
Kaikki tietävät, ettei vanhemmuus ole aina helppo tehtävä. Lapsen kylläänä ja terveenä pitämisen lisäksi meidän on huomioitava jatkuvasti sääntöjen ja rajojen asettaminen ja noudattaminen, harrastusten aikatauluttaminen, tarpeellisten ostosten tekeminen, lapsen opettaminen ja lukematon määrä muita asioita.
Usein arjen velvollisuudet yhdistettynä pitkiin työpäiviin estävät vanhempia viettämästä lastensa kanssa tarpeeksi aikaa. Jokainen äiti ja isä haluaa olla ensisijaisesti hyvä vanhempi lapselleen, mutta epäilemättä moni meistä haluaa olla myös hauska vanhempi. Tämä vaatii panostusta ajankäytön hallintaan ja lapsen kanssa laatuajan viettämistä.
13 ideaa, joiden avulla olla hauska vanhempi
1. Kuvittele olevasi lapsesi ikäinen
Toisinaan on hyvä unohtaa, että olemme aikuisia. Meidänkin on hyvä lakata murehtimasta asioista koko ajan, ja juoksentelemasta velvollisuuksien perässä. Anna itsesi rentoutua hetkeksi ja palaa takaisin lapsuuteen! Kuvittele olevasi jälleen kuin yksi lapsistasi, ajattele kuten he, ja osaat myös leikkiä lapsenmielisesti!
2. Käytä mielikuvitustasi
Keksikää yhdessä uusia leikkejä lastesi kanssa. Lapsilla on uskomaton kyky käyttää mielikuvitustaan ja he osaavat varmasti auttaa sinua tässä pelissä. Elämä on niin paljon hauskempaa, kun antaa mielikuvituksen lentää. Onko sinun mielikuviteksallasi rajoja? Ei tietenkään, anna sen siis juosta vapaana!
3. Ota lapsi mukaan arkipäivän askareisiin
On totta, että joskus on yksinkertaisesti hankalaa järjestää yhteistä aikaa lasten kanssa. Tuollaisina aikoina, sinun kannattaakin ottaa lapset mukaan aikuisten touhuihin! Näin pystytte viettämään enemmän aikaa yhdessä perheenä.
Kun laitat ruokaa, lapset voivat auttaa sinua helpoimpien askareiden kanssa. Jos sinun täytyy tehdä ruokaostokset, he voivat auttaa vaikkapa työntämällä ostoskärryjä. Yritä miettiä niin monta eri keinoa ottaa lapset mukaan arkisiin puuhiisi, ja sitten ei muuta kuin toteuttamaan päivittäiset touhut yhdessä lasten kanssa.
4. Keksikää kepposia
Miksipä ette yhdistäisi voimianne lapsen kanssa ja keksisi hauskan kepposen toiselle vanhemmalle? Kuka tahansa lapsi innostuu saadessaan suunnitella ja toteuttaa hyväntahtoisia jekkuja.
5. Muista hymyillä
Kun lapsesi kertovat sinulle päivästään koulussa, älä käytä huomiotasi samanaikaisesti tuhansien muiden asioiden viimeistelyyn, vaan kiinnitä huomiosi lapseen ja kuuntele todella heitä. Hymyile lapsellesi, ja anna huomiosi hänelle. Synnymme tähän maailmaan ollaksemme iloisia, ja hymyileminen on suuri osa sitä. Lapsemme kiittävät myöhemmin, kun muistamme hymyillä heille.
”Yhdessä nauramisen taito on rakkautta.”
– Françoise Sagan
6. Järjestä yllätyksiä
Esimerkiksi silloin, kun jonkun tuttavan merkkipäivä on lähestymässä, voitte suunnitella yhdessä lasten kanssa jonkin yllätyksen tuolle henkilölle. Lapset ovat innoissaan, kun he tietävät jotain sellaista, mitä muut eivät.
7. Järjestä kutitussota
Järjestä kutitussota lapsen kanssa sohvalla tai sängyssä. Älä murehdi ympäriinsä lentelevistä tyynyistä tai siitä, jos sinä ja lapsi päädytte molemmat lopulta lattialle kaksinkerroin.
8. Järjestä pyjamabileet
Hyödynnä viikonloppu ja yhteinen vapaa-aikanne valmistamalla mieluinen ateria yhdessä. Anna lasten valita mitä he haluaisivat päivälliseksi, ja katsokaa sitten vaikka yhdessä jokin elokuva tai pelatkaa jotakin peliä. Näihin viikonloppu hetkiin voi sisällyttää lisäksi karkkeja ja popkorneja, ja muita lapsille mieluisia herkkuja. Mieti lapsenomaisesti ja herkuttele itsekin, nauti yhteisestä ajastanne!
9. Leikkikää taskulampuilla pimeässä
Yksi hauska leikki-idea lasten kanssa on tehdä varjoeläimiä seinille taskulampun valon avulla. Voitte yhdessä yrittää arvailla vuorotellen, mitä eläimiä varjo esittää. Voitte myös leikkiä yhdessä poliisia ja rosvoa.
10. Lähtekää telttaretkelle
Lähtekää lapsen kanssa pienelle seikkailulle ja pystyttäkää teltta lähimetsään tai omaan pihaanne – tai vaikka olohuoneeseenne! Jos kotona ei ole telttaa, voitte rakentaa majan peitoista ja kankaista tai vain levittää makuupussit olohuoneen lattialle ja käyttää mielikuvitustanne.
11. Järjestä piknik
Hyvän sään aikana on mukava viettää aikaa ulkona, ja tähän sopiikin täydellisesti yhteinen piknik perheen kesken. Lapset voivat valita mitä he haluavat ottaa eväiksi. Sinun tarvitsee vain valita täydellinen paikka perheen yhteiselle tuokiollenne, ja pitää hauskaa!
12. Järjestä pukeutumisleikki
Käykää yhdessä perheen kanssa läpi kodin kaapit ja pukekaa päällenne hauskoja vaate- ja asusteyhdistelmiä. Voitte järjestää muotinäytöksen, jossa yksi perheenjäsenistä toimii tuomarina arvostellen muiden asukokonaisuudet.
13. Maalatkaa yhdessä
Yksi idea perheen yhteiseen ajanviettoon on maalata yhteinen taulu lapsen kanssa. Jokainen voi valita mieluisiaan värejä ja antaa mielikuvituksensa laukata. Mahdollisen sotkun ei kannata antaa häiritä, sillä sen ehtii siivoamaan myöhemmin. Kun taulu on valmis, anna lapsen valita, mihin se ripustetaan.
Kuten huomaat, ei ole vaikeaa olla hauska vanhempi. Tärkeintä on unohtaa hetkeksi arjen murheet, antaa mielikuvituksen lentää ja heittäytyä mukaan leikkiin!