Olen äiti, en palvelijasi - Äitiyden Ihme
 

Olen äiti, en palvelijasi

Olen äiti, en palvelijasi
María Alejandra Castro Arbeláez

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Kirjoittanut Equipo Editorial

Viimeisin päivitys: 10 marraskuuta, 2019

Mikä on ensimmäinen mieleesi tuleva asia, kun mietit äitiyttä? Ilo, täyttymys ja onni vai uhrautuminen ja epätoivo – vai jotain tältä väliltä? Vaikka lapsen syntymä onkin lähes jokaisen äidin elämän paras hetki, joka on täynnä onnea, arki koittaa nopeasti, ja pian ilmoille nousee iso kysymys siitä, onko äiti vanhempi vai palvelija.

Kenen tehtävä on vastata kotitöistä? Tuleeko äidin ottaa vanhemman roolin lisäksi kannettavakseen palvelijan ja piian työt? Onko mahdollista saada lapset auttamaan kodin askareissa, kun he kokevat jo omien vastuidensa uuvuttavan heidät? Se kaikista tärkein kysymys on, miten tämä vaikuttaa lapsiin heidän kasvettua aikuisiksi.

“Hyvä äiti, vaimo tai ihminen ei ole joku, joka käyttää kaiken aikansa kodin siivoamiseen. Jos lakkaat tapaamasta perhettäsi ja ystäviäsi liian pitkäksi aikaa, he alkavat elää elämäänsä ilman sinua.”

– Constance Hall

Olen äiti, en palvelijasi

Olen äiti, en palvelijasi

Monissa kodeissa, etenkin länsimaissa, on huonona tapana se, että lapset vain saavat, eivätkä myös anna. Tämä voi paitsi aiheuttaa suuria ongelmia aikuisuudessa, myös saada lapsen tai nuoren kuvittelemaan, että hänen äitinsä on hänen henkilökohtainen palvelijansa.

Saatamme ajatella, että kyseessä on vain kouluttamiseen tai opettamiseen liittyvä ongelma, ja siksi uskomme naiivisti, että se ratkaistaan aikuisuudessa ilman kummempia takaiskuja.

Varmaa on se, että aivan ensimmäisenä sinulla on oltava selkeä käsitys siitä, että olet äiti, etkä perheesi palvelija. Tämän jälkeen sama asia on tehtävä selväksi lapselle.

Voiko tämä vaikuttaa lapsen kehitykseen? Tuleeko hänellä olemaan vääristynyt kuva naisista aikuisuudessa? Näetkö hyödyt, jos puutut asiaan välittömästi? Epäilemättä kaikki riippuu siitä, kuinka tärkeänä pidät asiaa ja miten paljon olet valmis panostamaan siihen, että kotona tehdään yhteistyötä ja autetaan toinen toista.

Mitä on tehtävissä?

Kun ongelma on tunnistettu – tai mielellään jo ennen kuin se syntyy – on toimittava viipymättä. Jotta saavutat tavoitteesi siitä, että lapsesi eivät näe sinua palvelijanaan tai superäitinä, joka ei halua tai tarvitse apua, on sinun ensin päästävä ajatuksesta itse eroon.

Aloita antamalla lapselle askareita jo tämän ollessa pieni

Asiantuntijat suosittelevat, että lapselle aletaan antaa tehtäväksi erilaisia kotitöitä jo kahden vuoden iässä. Tehtävien tulee totta kai olla lapsen ikään sopivia, ja pieni lapsi voi aloittaa esimerkiksi keräämällä omat lelunsa tai viemällä likaiset vaatteensa pyykkikoriin.

Kasvaessaan lapsi voi alkaa pedata oman sänkynsä, täyttää astianpesukoneen ja harjoitella ruoanlaittoa vanhempien avustuksella. Vastusta kiusausta suorittaa askare itse vain siksi, että lapsi on väsynyt tai ei tee asiaa haluamallasi tavalla.

Olen äiti, en palvelijasi

Tavoitteena ei ole, että lapsi tekee asiat samalla tavalla kuin aikuiset, vaan auttaa häntä ymmärtämään, että vanhempi ei ole hänen palvelijansa, joka tekee kaiken kotona. Jo pienen lapsen on hyvä ymmärtää, että kotitöiden suorittaminen vaatii vaivannäköä. Näin lapsi arvostaa vanhempiensa ponnistelua, ja hänestä kasvaa vastuuntuntoinen aikuinen.

Auta lasta ymmärtämään muiden auttamisen tärkeys

Kun lapselle aletaan määrätä tehtäväksi kotitöitä, hän alkaa pikkuhiljaa asettaa muiden tarpeet omiensa edelle, mikä johtaa siihen, että hän alkaa luonnollisesti auttaa muita. Näin hänestä kasvaa reilu ja vastuuntuntoinen aikuinen.

Näin saavutat haluamasi tavoitteen, eli sen, että lapsella on selkeä näkemys aikuisten elämästä, eikä hän kuvittele kaikkien – äitinsä mukaan lukien – olevan olemassa häntä palvellakseen.

Jos siis haluat olla onnellinen äiti ja kasvattaa kypsiä ja vastuuntuntoisia lapsia, opeta heille jo pienestä pitäen, että myös heidän on otettava vastuuta tietyistä kotiin liittyvistä asioista. Tällöin et joudu sanomaan heille, että “Olen äiti, en palvelijasi.”


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Bowlby, J. (1986). Vínculos afectivos: formación, desarrollo y pérdida. Madrid: Morata.
  • Bowlby, J. (1995). Teoría del apego. Lebovici, Weil-HalpernF.
  • Garrido-Rojas, L. (2006). Apego, emoción y regulación emocional. Implicaciones para la salud. Revista latinoamericana de psicología, 38(3), 493-507. https://www.redalyc.org/pdf/805/80538304.pdf
  • Marrone, M., Diamond, N., Juri, L., & Bleichmar, H. (2001). La teoría del apego: un enfoque actual. Madrid: Psimática.
  • Moneta, M. (2003). El Apego. Aspectos clínicos y psicobiológicos de la díada madre-hijo. Santiago: Cuatro Vientos.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.