5 vinkkiä äideille, jotka tarvitsevat omaa aikaa - Äitiyden Ihme
 

5 vinkkiä äideille, jotka tarvitsevat omaa aikaa

5 vinkkiä äideille, jotka tarvitsevat omaa aikaa
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 25 syyskuuta, 2019

Jokainen äiti on varmasti sitä mieltä, että äitiys on hänen elämänsä hienoimpia kokemuksia. Tästäkin huolimatta etenkin monet tuoreet äidit tuntevat olonsa ylikuormittuneeksi, ja moni kokee, ettei hänelle jää omaa aikaa lapsen ja kodin hoidolta. Juuri tämän vuoksi jaamme tänään viisi vinkkiä kaikille äideille, jotka kaipaavat omaa aikaa.

Monelle äidille lyhytkin yksin suoritettu vierailu kampaajalla, kahvilassa tai jopa lääkärissä on korvaamattoman tärkeää aikaa. Henkisen hyvinvoinnin takaamiseksi on tärkeää, että nainen pitää huolta itsestään myös lapsen syntymän jälkeen – esimerkiksi viettämällä aikaa ennen äitiyttä harrastamiensa aktiviteettien parissa.

Osa äideistä tuntee aloittavansa täysin uudenlaisen elämänvaiheen lapsen syntymän jälkeen, kun kaikki rutiinit ja elämäntyyli muuttuvat. Moni tuntee olonsa paitsi kuormittuneeksi, myös yksinäiseksi kohdatessaan tämän uuden vaiheen elämässä. Tässä tilanteessa läheisten tuki ja ymmärrys on erityisen tärkeää.

Myös imetyksen aloittaminen on monelle uudelle äidille hankalaa. Vaikka useimmat tietävätkin rintamaidon olevan parasta mahdollista ravintoa vastasyntyneelle lapselle, moni kokee imetyksen aloittamisen monimutkaisena ja jopa taakkana.

Asiantuntijat suosittelevat äitejä poistumaan vauvan kanssa kotoa usein, vaikka vain kävelylle nauttimaan raikkaasta ilmasta. Lisäksi uusien äitien kannattaa pyrkiä ylläpitämään sosiaalista elämäänsä – vaikka se ei voisikaan olla yhtä aktiivista kuin ennen lapsen syntymää.

5 vinkkiä äideille, jotka tarvitsevat omaa aikaa

5 vinkkiä äideille, jotka tarvitsevat omaa aikaa

1. Jatka harrastuksia

Useimmille äideille on tärkeää pitää yllä prioriteetteja sekä aktiviteetteja, joita he harrastivat ennen lapsen syntymää. Jos pidät esimerkiksi lenkkeilystä, yritä löytää keino käydä lapsesi kanssa yhdessä kävelyillä.

Voit viedä lapsesi kävelylle vaikkapa rattaissa. Voit myös yrittää pyytää puolisoasi, tai jotakin tuttua hoitamaan lasta lenkkisi ajaksi. Järjestä tälle aikaa mielellään päivittäin. Pidä yllä mielenkiinnon kohteitasi, olivat ne sitten kirjojen lukemista, TV-sarjojen katselua tai uimista. Älä jätä kaikkia harrastuksiasi joista pidät, ainoastaan äidiksi tulemisen vuoksi.

2. Etsi tukea

Vaikka me äidit olemmekin usein täysin ylikuormittuneita, avun pyytäminen tuntuu usein hankalalta. Älä kuitenkaa nepäröi pyytää apua. Usein pariskunta ei ole tarpeeksi kasvattamaan lasta, tekemään kokopäivätyötä sekä hoitamaan kotitöitä. Äitien täytyy pyytää apua muilta perheenjäseniltä ja ystäviltä, jos he pystyisivät auttamaan kotiaskareissa.

On myös hyvä idea hakea vertiastukea keskustelemalla samassa tilanteessa olevien muiden äitien kanssa. Lähde puistoon lapsesi kanssa, vaikka hän olisi vasta pieni vauva. Puistossa tapaat muita äitejä, joista saat juttuseuraa. He ymmärtävät mitä käyt läpi, pelkosi, sekä huolesi. Voit myös yrittää etsiä juttuseuraa muista äideistä vaikkapa netin kautta erilaisilta vauvapalstoilta tai Facebookin ryhmistä.

5 vinkkiä äideille, jotka tarvitsevat omaa aikaa

3. Älä unohda pitää huolta itsestäsi

Useat äidit unohtavat pitää huolta itsestään lapsen syntymän jälkeen. Tätä voi kestää muutamia kuukausia, ja joissain tapauksissa jopa lapsen ensimmäisen elinvuoden. Älä kuitenkaan unohda pitää huolta itsestäsi, sillä vain siten voit pitää huolta lapsestasi. Usko tai älä, henkinen hyvinvointisi on äärimmäisen tärkeää myös lapsesi hyvinvoinnin kannalta.

Varaa aika kampaajalle, käy vahaamassa ihokarvat tai laitattamassa kynnet, aivan kuten ennen raskauttasi. Harrasta sellaista liikuntaa, mistä pidät. Jos kiloja on kertynyt, yritä löytää sinulle sopivin keino pudottaa painoa ja noudata terveellistä ruokavaliota. Jos tunnet olosi aika ajoin masentuneeksi, älä epäröi hankkia ammattiapua niin pian kuin mahdollista.

4. Älä vaadi itseltäsi liikaa

Aluksi et tietenkään pysty toteuttamaan kaikkia niitä asioita, joita teit ennen lapsen saamista. Tulet varmasti tuntemaan olosi ylikuormittuneeksi usein päivän aikana, ja tunnet epäonnistuneesi.

Älä kuitenkaan murehdi, sillä tämä on täysin normaalia. Kaikki äidit käyvät läpi samat tunteet alussa. Sinun täytyy olla kärsivällinen, eikä olettaa itseltäsi liikoja. Et voi olettaa pystyväsi tekemään kaikkia asioita kuten ennen. Sinun täytyy levätä ja yrittää nauttia pienistä asioista.

5 vinkkiä äideille, jotka tarvitsevat omaa aikaa

5. Pyri rauhalliseen elämään

Parasta mitä voit yrittää tehdä, on nauttia tästä elämänvaiheesta ilman kiirehtimistä. Pian uusi vauva on jo kasvanut isoksi, etkä halua menettää parhaimpia hetkiä vauva-ajasta pelkästään ylikuormittumisen vuoksi. Laita puhelin pois päältä, älä vastaa puheluihin tai viesteihin silloin, kun haluat levätä rauhassa ja ottaa aikaa itsellesi.

Nauti tästä hetkestä ja niistä päivittäisistä asioista joita teet. Yritä olla tuntematta oloasi liian sidotuiksi kaiken maailman aikatauluihin. Mitään pahaa ei tapahdu, jos ruokit vauvan yhtenä päivänä puoli tuntia myöhemmin.

Aseta elämääsi prioriteetit, ja elä hetkessä. Älä epäröi laittaa tavallista rytmiäsi paussille tässä elämänvaiheessa, kun vietät äitiyslomaasi tai rintaruokit vastasyntynyttäsi. Henkinen hyvinvointisi on tärkeämpää kuin mikään muu.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Alcañiz Moscardó, M. (2015). “Género con clase: la conciliación desigual de la vida laboral y familiar”, RES. Revista Española de Sociología, 23: 29-55.
  • Pateman, C.; and Agra Romero, M. J. (1995). El contrato sexual. Madrid: Anthropos.
  • Scott, J.; Crompton, R., and Lyonette, C., eds. (2010). “Gender Inequalities in the 21st Century: New Barriers and Continuing Constraints”, Asia Pacific Journal of Human Resources, 48 (3): 378-381.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.