Hikka, kuume ja oksentelu - kolme tavallista pienen lapsen vaivaa
 

Hikka, kuume ja oksentelu - kolme tavallista pienen lapsen vaivaa

Hikka, kuume ja oksentelu - kolme tavallista pienen lapsen vaivaa

Viimeisin päivitys: 21 maaliskuuta, 2019

Hikka, kuume ja oksentelu ovat yksiä yleisimpiä asioita, joita vanhemmat pelkäävät lapsen ensimmäisten elinkuukausien aikana. Näitä vaivoja voi ilmetä satunnaisesti useamman vuoden ajan. ja ne ovat melko tavallisia, sillä ne ovat kehon tapa reagoida ulkopuolisiin uhkiin.

Vaikka nämä vaivat eivät juuri liitykään toisiinsa, haluamme puhua niistä kaikista tässä artikkelissa, koska ne ovat pääasiallisia hälytysmerkkejä terveiden lasten tapauksessa. Vaikka hikkaa ei voidakaan verrata kuumeeseen, sillä toinen vaivoista on selkeästi toista vakavampi, on kumpikin ongelma pidettävä kontrollissa, jotta ne eivät aiheuta lapselle vahinkoa myöhemmin.

Eräs yhdistävä tekijä kaikissa näissä vaivoissa on se, ettei niitä voida ehkäistä. Lapsella nousee kuume hänen altistuttuaan virukselle tai bakteerille, jonka lähdettä ei yleensä tiedetä. Myös oksentaminen on reaktio kehossa jylläävään vieraaseen ärsykkeeseen. Hikka sen sijaan on tahdosta riippumaton äkillinen sisäänhengitys, jonka aiheuttaa pallean äkillinen supistuminen.

Lue alapuolelta, mitä voit tehdä lapsen kärsiessä hikasta, kuumeesta tai oksentelusta.

Kuume on pienen lapsen vaarallinen vihollinen

Vaikka kuume itsessään ei olekaan sairaus, se on merkki siitä, että kehossa on meneillään jotakin vakavampaa. Kuumetta esiintyy nuorilla lapsilla yleensä silloin, kun kehoon on päässyt jonkinlainen taudinaiheuttaja.

Hikka, kuume ja oksentelu - kolme tavallista pienen lapsen vaivaa

Kuume on aina huomion arvoinen asia, ja sen ollessa jatkuvaa ja noustessa yli 37 asteeseen, on meneillään jotain vakavampaa. Kuume johtuu yleensä yleisistä virustartunnoista, joista ei tarvitse hätääntyä, eivätkä ne tavallisesti vaadi erityisiä toimenpiteitä.

Kuinka toimia kuumeen tapauksessa?

Lapsi voi kokea olonsa kuumeen tyypistä riippuen enemmän tai vähemmän huonoksi. Saadaksemme kuumeen vakavuuden selvitettyä, meidän on tarkkailtava, onko lapsella muita vaivoja.

Silloin, kun kuumetta on yli 38 astetta, on normaalia, että se katoaa enintään 32 tunnin sisällä. Jos se taas jatkuu yli kaksi päivää, on syytä silloin hakeutua ammattilaisen puheille.

Noudata näitä suosituksia, kun lapsella on kuumetta:

  • Laske ruumiinlämpöä kotihoidoilla kuten tuuletuksella, vaatteiden vähentämisellä sekä ilman kosteutuksella.
  • Tarkkaile lapsen ruumiinlämpöä jatkuvasti.
  • Anna lapselle minimiannos parasetamolia lääkkeen annosteluohjeiden mukaisesti.
  • Jotkut äidit kylvettävät lapsiaan laskeakseen heidän ruumiinlämpöään. Tähän suositellaan lämpöistä tai huoneenlämpöistä vettä, mutta ei koskaan jääkylmää.
  • Anna lapselle paljon nesteitä juotavaksi.

Lapsen oksentelu

Oksentelu on merkki siitä, että kehossa on jonkinlainen taudinaiheuttaja. Vaikka se saattaakin olla jotakin vatsalaukkuun liittyvää, se on oikeasti merkki viruksesta, ja kielii siten yleisesti jonkinlaisesta bakteerista tai tartunnosta.

Pienen lapsen oksentelu tuo vanhemmille huolta, koska kuten tiedämme, se on merkki jostakin suuremmasta, eivätkä lapset osaa oikein kertoa miltä heistä tuntuu. Tämän lisäksi oksentelu tuo lapselle tukehtumisvaaran.

Vaikka kaikki oksentelun syyt eivät olekaan vakavia, on tärkeää osata nähdä, milloin aikuisen tai ammattilaisen apua tarvitaan välittömästi, tai jos lasta on autettava oksentamisen aikana.

Lapset kokevat olonsa yleensä huomattavan paljon paremmaksi oksentamisen jälkeen. Ongelmaa on vain silloin, kun oksentelua jatkuu pidemmän aikaa. Esimerkiksi jos lapsi on oksennellut yli kahden päivän ajan, on ammattilaisen väliintulo tarpeen.

Hikka, kuume ja oksentelu

Mitä tehdä oksentelulle?

  • Säännöstele ruoka-aikoja.
  • Varmista, että lapsi ei syö enempää kuin mitä hänen tulisi kokoonsa nähden syödä.
  • Pidä huolta käsihygieniasta.
  • Ole tarkka esineiden desinfioinnista, jotka tulevat kontaktiin lapsen kanssa.
  • Pidä huolta hyvästä hygieniasta ruokien lähistöllä.
  • Pidä lapsi nesteytettynä.
  • Älä jätä lasta koskaan yksin oksentamisen aikana.
  • Pidä silmällä muita oireita kuten kuumetta, ruokahaluttomuutta, kipuja tai ripulointia.

Miksi olemme huolissamme hikasta?

Hikka on yleensä väliaikainen vaiva, eikä se johdu juuri koskaan mistään vakavasta taudista tai terveysongelmasta. Mutta silloin, kun hikka kestää pidempään, se voi kieliä neurologisista, ruoansulatukseen liittyvistä tai aineenvaihduntaongelmista.

Vauvat nikottelevat samoista syistä kuin aikuisetkin, mutta vanhemmille tämä tuo enemmän huolta, koska vauvojen pienten vartaloiden äkkinäiset supistukset eivät näytä normaaleilta ja ovat heille erittäin epämukavia.

Mitä tehdä hikan tapauksessa?

Aivan kuten nikottelu näyttääkin epätavalliselta, myös tavat sen hoitamiseen ovat epätavallisia, vaikka ei täysin tiedetäkään, mitkä näistä keinoista toimivat parhaiten kussakin tapauksessa.

Auttaaksemme sinua selvittämään hikkaongelman oman vauvasi kohdalla, suosittelemme sinua kokeilemaan seuraavia:

  • Estä vauvaa syömästä tai juomasta liian nopeasti.
  • Älä laita vauvaa sänkyyn heti syömisen jälkeen.
  • Röyhtäytä vauva säännöllisesti syömisen jälkeen.
  • Varmista vauvan riittävä nesteytys.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Consolini, D. Fiebre en lactantes y niños. Manual MSD (Versión para profesionales). [En línea].
  • Consolini, D. Náuseas y vómitos en lactantes y niños. Manual MSD (Versión para profesionales). [En línea].
  • Greenberger, N. Hipo. Manual MSD (Versión para profesionales) [En línea].

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.