Tekniikoita synnytyksen helpottamiseen - Äitiyden Ihme
 

Tekniikoita synnytyksen helpottamiseen

Tekniikoita synnytyksen helpottamiseen

Kirjoittanut Gladys González

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Synnytyksen lähestyessä osa odottavista äideistä ottaa käyttöönsä erilaisia suosituksia, vinkkejä ja tekniikoita synnytyksen helpottamiseen. Jakamalla synnytyksen kolmeen alla esittelemäämme vaiheeseen, pystyt käyttämään kuhunkin vaiheeseen soveltuvia tekniikoita.

Synnytyksen keston määrittäminen kuitenkin on vaikeaa, sillä jokainen nainen on uniikki yksilö. Myös sellaiset tekijät kuten vauvan koko ja asento sekä supistusten voimakkuus ja tiheys vaikuttavat synnytyksen kestoon.

Synnytys jaetaan avautumisvaiheeseen, ponnistusvaiheeseen ja jälkeisvaiheeseen. Kahdessa ensimmäisessä vaiheessa on sekä aktiivinen että passiivinen osa. Kaiken kaikkiaan synnytys voi sisältää supistuksia tuntien ajan. Jokaisessa raskaudessa kuitenkin on omat nyanssinsa.

Alla listaamme muutamia suosituksia ja tekniikoita synnytyksen helpottamiseen. Näitä voidaan käyttää hyväksi, kun kyseessä on normaali synnytys.

Ennen synnytystä käytettäviä tekniikoita

On olemassa suosituksia, joita noudattamalla synnytys on nopeampi ja vähemmän kivulias. Pyri harrastamaan liikuntaa raskauden aikana, raskautesi vaiheesta riippuen. Pidä myös huolta, että syöt terveellisesti, juot tarpeeksi ja nukut vähintään 8 tuntia vuorokaudessa.

Raskaana oleva nainen
  • Fyysinen aktiivisuus: Raskauden aikainen kuntoilu usein lyhentää synnytyksen kestoa. Syynä tähän on kohdunkaulan jatkuva stimulointi. Sellaiset harjoitukset kuten pilates, lantionpohjan lihasten harjoittaminen, jooga, kävely tai seksuaalinen aktiivisuus helpottavat synnytystä.
  • Tasapainoinen ruokavalio: Terveellisesti syöminen voi estää ylimääräiset synnytyksen aikaiset komplikaatiot. Nauti runsaasti hedelmiä ja vihanneksia, mutta muista tarkistaa niiden olevan kypsiä ja hyvin pestyjä. Valmista vähärasvaista lihaa, mieluiten grillaten, ja juo vähintään litra vettä päivässä pysyäksesi nesteytettynä.
  • Riittävä lepo: Vähintään 8 tunnin nukkuminen vuorokaudessa on tärkeää, sillä se paitsi tekee hyvää vauvan kehitykselle, myös estää yllättävät mielialanvaihtelut. Uni on luonnollinen keino ahdistuksen vähentämiseen ja kasvuhormoneiden vapauttamiseen. Nukkuminen auttaa valmistelemaan kehoasi vauvasi syntymään.

Supistusten aikana käytettäviä tekniikoita

Alla esittelemme tekniikoita synnytyksen helpottamiseen ja sen keston lyhentämiseen:

  • Musiikin kuunteleminen tai elokuvan tai videon katseleminen saa ajan kulumaan nopeammin synnytyksen aikana.
  • Lämmin suihku rentouttaa kireitä lihaksia, helpottaa supistusten aiheuttamaa epämukavaa oloa ja auttaa helpottamaan synnytystä.
  • Venyttely voi vähentää hermostuneisuutta ja mielitekoja.
  • Nännien stimulointi voi saada aikaan oksitosiini-hormonin eritystä, mikä saa kohdun lihakset supistelemaan ja sikiön liikkeelle.
  • Hidas hengittäminen auttaa rentoutumaan ja palautumaan voimakkaan supistuksen jäljiltä.
  • Hieronta paitsi rentouttaa, myös vapauttaa endorfiineja.
  • Oikean seuran, oli hän sitten kumppani tai sukulainen, valinnan on osoitettu sekä tarjoavan lisätukea synnytyksen edetessä, että jouduttavan synnytystä.
Pariskunta sillalla

Suositellaan, että jokaisella raskaana olevalla naisella on synnytyksen aikana tukenaan kumppani tai muu läheinen perheenjäsen. Synnytyslääkärin, kätilön ja tuttujen ihmisten tuki tekee synnytyksestä siedettävämmän prosessin ja vauvan tapaamisesta entistä miellyttävämmän hetken.

Supistusten jälkeen käytettäviä tekniikoita

Kun synnytyksen ponnistusvaihe alkaa, tasapainota lantio ja nojaa eteenpäin. Tämä voi työntää vauvaa ulospäin ja näin helpottaa synnytystä. Tämä toiminta yhdistettynä hallittuun hengittämiseen helpottaa vauvan syntymistä.

Se, että tiedät, mitä missäkin tilanteessa tapahtuu, auttaa sinua rauhoittumaan ja helpottaa mahdollista ahdistustasi. Älä siis epäröi pyytää kätilöä tai lääkäriä selittämään synnytyksen  vaiheita ja tapahtumia.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.