Lapsen halu onnistua

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 31 heinäkuuta, 2021

Siinä missä yhden lapsen halu onnistua on niin suuri, että hän yrittää kerta toisensa jälkeen uudestaan, toinen lapsi luovuttaa, jos ei osaa heti piirtää oikeanlaista kuvaa tai rakentaa palikoista tietynlaista rakennelmaa. Tämä on täysin normaalia ja tapahtuu lähes jokaisen lapsen elämässä lukuisia kertoja. Vanhemmat kuitenkin voivat motivoida lasta tekemään töitä haluamansa eteen.

Jokaisella on lupa epäonnistua ja luovuttaa toisinaan, mutta lapsenkin on hyvä oppia, että kaikkia aloitettuja asioita ei voi jättää kesken. Vanhempien ei kannata aina hoitaa asioita loppuun lapsen puolesta, koska lapsi oppii nopeasti, ettei hänen tarvitse tehdä asioita itse. Jokainen lapsi tarvitsee periksiantamattomuutta ja sitkeyttä myöhemmin elämässään, ja näitä piirteitä kannattaa harjoittaa jo lapsuudessa.

Tämän päivän lapsi on jatkuvan paineen alla

Tämän päivän maailmaa leimaa vahvasti teknologia. Suurimmat ongelmat eivät liity lapsen taiteellisiin tai urheilullisiin taitoihin. Nykyään jokaisen tulisi hallita teknologian käyttö suvereenisti. Tästä syystä olisi tärkeää opettaa lasta hallitemaan tunteensa, etenkin turhautumisen tunteen, kun jokin menee vikaan. Tavoitteena on opettaa lasta kehittämään tunneälykkyyttään, joka auttaa häntä voittamaan erimielisyydet tai tiellä olevat esteet.

Lapsen on tärkeää myös nähdä, kuinka hänen vanhempansa saavat päätökseen sen, minkä ovat aloittaneet. Ilman kunnollista hallintaa, lapsi saattaa turhautua, jos hänen omat tuloksensa eivät olekaan samankaltaisia. Projektien keskeyttäminen ja täydellisyyden tavoittelu ovat kummatkin tuhoisia tapoja toimia.

Lapsen halu onnistua

Kun lapsi tuntee itsensä epäonnistuneeksi, silloin vanhempien toiminnalla ja sanoilla on suuri merkitys. Vanhemmat voivat käytttää tässä kohtaa loistavana esimerkkinä jotakin lapsen menneisyydessä ollutta voitettua ongelmaa, joka osoittaa lapselle, että saavutukset ovat progressiivisia ja vaativat periksiantamattomuutta.

Yksi olennainen näkökulma on se, miten lapsi käsittelee tunteitaan turhautuessaan pieniin asioihin. Lapsen tulisi saada ilmaista omia ajatuksiaan, ja vanhempien tulisi kuunnella lasta tarkasti. Muuten lapsen ärsytys vain saattaisi kasvaa, ja kannustaisimme lasta vain jättämään asiat puolitiehen. Kuuntelu ja järkeily johtaa motivaatioon. Lapsen ajatukset kehittyvät, ja pian lapsi aloittaa työn tekemisen uudelleen.

Vanhempien tehtävä on kehottaa lasta kokeilemaan yhä uudelleen ja uudelleen, niin kauan että lapsi tuntee olonsa hyväksi. Lapsen on kuitenkin tärkeää myös ymmärtää, milloin on aika lopettaa. Lapsen pitää tiedostaa, että ääripäihin meneminen on vahingollista.

Lapsen kannustaminen ja edistymisen korostaminen

“Äiti, haluan piirtää, mutta en saa ajatuksiani paperille.” Lapsi kokee, että hänen piirustuksensa ei vastaa sitä kuvaa, mikä hänellä oli mielessään, ja työntää paperin sivuun ärsyyntyneenä. Nyt on sinun aikasi selittää lapselle, mitä menestymiseen vaaditaan. Lapsen tulee sisäistää, että jokainen oppimisprosessi tapahtuu progressiivisesti. Tavoitteen voi saavuttaa vain harjoittelemalla. Joka kerta, kun lapsi yrittää uudelleen, häntä tulisi kannustaa sekä hänelle tulisi antaa rakentavaa palautetta, jotta hän voi jatkaa hyvällä asenteella loppuun asti.

Kotitöiden merkitys

Lapsen halu menestyä kasvaa myös sillä, että lapsi hoitaa kotityönsä menestyksekkäästi. Tietysti vanhempien tulisi auttaa ja ohjata lasta hankalammissa tehtävissä. Vanhemmat eivät kuitenkaan saisi puuttua lapsen tekemiin kotitöihin niin, että lapsen osallistuminen niihin estyisi. Kun kyse on helpoista tehtävistä, vanhemmat voivat valvoa lasta ja antaa hänen tehdä kotityöt loppuun.

Jos lapsen vanhemmat tekevät lapsen kotityöt tämän puolesta, lapsi ei opi kantamaan vastuutaan kotitöistä eikä opi toimimaan näissä tilanteissa oikein. Lapsi ei opi tällöin periksiantamattomuutta, vaan oppii tukeutumaan liiaksi toisiin ihmisiin näkemättä itse vaivaa asioiden eteen. Jotta lapsen halu menestyä kasvaisi, meidän tulisi vanhempina antaa lapselle esimerkkiä periksiantamattomuudesta. Kuinka voisimme odottaa, että lapsi jatkaisi sinnikkäästi, mikäli itse olisimme valmiita heittämään pyyhkeen kehään?