Kiintymys muokkaa lapsen persoonallisuutta
Kiintymys on yksi lastentautiopin tämän hetken tutkituimmista ilmiöistä. Asiantuntijoiden mukaan lapsuuden aikana tai kasvatuksen myötä koetun kiintymyksen vaikutus lapsen myöhempään käytökseen tarjoaa arvokkaita näkökulmia ihmisen käyttäytymisen tutkimiseen.
Koettu kiintymys voi vaikuttaa huomattavasti lapsen persoonallisuuteen. Tarkennuksena heille, joille kiintymyksen käsitys on vieraampi, tällä termillä viitataan aikuisten ja lasten väliseen emotionaaliseen siteeseen. Aikuinen voi olla vanhempi tai muu huoltaja.
Kiintymysteoriaa on tutkittu jo vuosien ajan. Sen kehitti 1900-luvun puolivälissä brittiläinen psykiatri John Bowlby, jonka kaoottinen lapsuus sai hänet kehittämään hypoteesin siitä, että kiintymys muokkaa lapsen persoonallisuutta. Teoriansa tueksi Bolwlby kehitti yhdessä tutkimuskumppaninsa Mary Ainsworthin kanssa epätavallisen testausprosessin.
Koe suoritettiin 1-vuotiaille lapsille. Vauvat erotettiin vanhemmistaan lyhyeksi ajaksi, minkä jälkeen heidät palautettiin vanhempiensa luokse. Tutkijat tarkkailivat vauvojen käytöstä näiden palatessa vanhempiensa luokse. Tulokset olivat todella yllättäviä.
Huikeiden tulosten tutkimus
Tutkimus johti huikeisiin tuloksiin. Sen aikana huomattiin esimerkiksi, että lapsen kokema stressi häviää välittömästi tämän ollessa suoraan yhteydessä vanhempiensa kanssa.
Tutkimuksen tulokset kertovat paljon vanhempien ja lasten välisestä suhteesta. Asiantuntijat vahvistavat kiintymyksen tärkeyden. Lapsen käytös stressaavissa tilanteissa antaa käsityksen siitä, kuinka vahva hänen ja vanhempiensa välinen side on.
Tämä tarkoittaa, että kaikki äidin ja isän kotona tekemä ennakoi lapsen tulevaa käytöstä kyseisissä tilanteissa. Toisin sanoen, kun lapsi uskoo isänsä välittävän hänestä, hän haluaa isänsä huomiota. Hermostunut tai pelokas lapsi rauhoittuu ollessaan tekemisissä vanhempiensa kanssa.
Tutkijat kutsuvat tätä turvalliseksi kiintymykseksi. Lastenpsykologi Susan Bergerin mukaan vanhempien tulee kiinnittää erityistä huomiota lapsiin näiden ollessa stressaantuneita. Näin lapsi pystyy luottamaan siihen, että hänen huoltajansa tekevät kaikkensa hänen eteensä.
Mitä on epävarma kiintymys?
Toisessa ääripäässä ovat lapset, joita ei pystytä lohduttamaan. Heidän huoltajansa eivät pysty tarjoamaan heille helpotusta stressaavissa tilanteissa. Tätä käytöstä kutsutaan psykologian alalla epävarmaksi kiintymykseksi.
Tällaisen lapsen kohdalla voi käydä esimerkiksi niin, että vanhempien palatessa lapsen luokse, tämä kääntää kasvonsa ja välttää katsomasta vanhempiaan. Asiantuntijoiden mukaan tämä ei ole merkki rauhallisuudesta tai itsenäisyydestä. Tieteellisten tutkimusten mukaan lapsi selvittää mieluummin tilanteen yksin. Tämän tyyppinen stressi ilmenee kiihtyneenä sydämen sydämen sykkeenä.
Lasten kasvattaminen kiintymyksellä luo vahvan ja terveen, läpi elämän kestävän, emotionaalisen siteen lasten ja vanhempien välille.
– Tuntematon
Tiede menee vieläkin pidemmälle, käyttäen tämän kaltaisen käytöksen yhteydessä “epävarma-välttelevä”-käsitettä. On mahdollista tunnistaa vielä kolmas ryhmä lapsia, joiden on vaikea rauhoittua. Nämä lapset reagoivat raivolla ja aggressiivisuudella. He kuuluvat kategoriaan “epävarma-vastustava”.
Vaikka emme sitä haluaisi uskoa, moni lapsi kärsii tarpeettomasta kivusta. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja muu pahoinpitely, vakava stressi tai lastenkodissa tai muussa laitoksessa asuminen ovat vain muutamia esimerkkejä. Yleinen tekijä näissä tilanteissa on kaava, jota kutsutaan “järjestelmälliseksi”. Ei ole olemassa itsestäänselvää ja johdonmukaista strategiaa näiden tilanteiden käsitelemiseen.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Barudy, J., & Dantagnan, M. (2005). Los buenos tratos a la infancia: Parentalidad, apego y resiliencia. Editorial Gedisa.
- Garrido-Rojas, L. (2006). Apego, emoción y regulación emocional. Implicaciones para la salud. Revista latinoamericana de psicología, 38(3), 493-507. https://www.redalyc.org/pdf/805/80538304.pdf
- Marrone, M., Diamond, N., Juri, L., & Bleichmar, H. (2001). La teoría del apego: un enfoque actual. Madrid: Psimática.
- Mosquera D, Gonzalez, A (2009) Escala de Apego y Patrones Relacionales.
- Mosquera, D., & González, A. (2013). Del apego temprano a los síntomas del trastorno límite de personalidad. Revista Digital de Medicina Psicosomática y Psicoterapia, 3(3), 1-33. http://www.psicociencias.com/pdf_noticias/Apego_y_TLP.pdf
- Shaffer, D. R., & del Barrio Martínez, C. (2002). Desarrollo social y de la personalidad. Madrid: Thomson.