Sinä päivänä, jona synnyit - Äitiyden Ihme
 

Sinä päivänä, jona synnyit

Sinä päivänä, jona synnyit
Elena Sanz Martín

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi Elena Sanz Martín.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Eräänä päivänä raskaustesti toi tietoosi uutisen, jota olit odottanut, ja ensimmäinen askel unelmaasi kohti oli otettu. Selvisit loputtomalta tuntuvasta odotuksesta ja hermoilusta, ja yhdeksän kuukauden kuluttua koitti se päivä, jota olit odottanut malttamattomana ja jännittyneenä

Ehkäpä todellisuus äitiydestä ei ollut sitä, mitä olit nähnyt elokuvissa ja josta olit lukenut romaaneista. Kaikkia asioita et ollut odottanut. Ehkä kaikki ei sujunut kuten olit kumppanisi kanssa suunnitellut. Ainoa asia, jolla todella on nyt merkitystä, on se, että lopulta koitti  se päivä, jolloin lapsesi syntyi.

Rakkautta ensisilmäyksellä

Ehkäpä näkymä ei ollut kuin kauniista tarinoista. Et näyttänyt parhaalta mahdolliselta ja sait oppia sen, minkä jokainen äiti tietää: synnytys on yksi suurimmista haasteista, joita nainen voi kohdata – taistelit sekä aikaa että oman kehosi kipua vastaan.

Nyt kaikki nuo synnytyksen vaikeudet ovat vain muistoja. Tiesit, että jokainen kivun sekunti kannatti kärsiä, sillä niiden seurauksena näkisit lapsesi kasvot. Ja siinä hetkessä ymmärsit, mitä oikeasti tarkoittaa rakastua ihmiseen ensisilmäyksellä.

Lapsesi on saapunut maailmaan. Et vieläkään voi uskoa asiaa. Olet hänen kasvojensa rauhallisuuden ja hellyyden vangitsema. Hengität sisään elämää ja ulos rakkautta, joka on puhtainta ja vilpittömintä mahdollista. Olet saanut ystävän loppuelämäksesi.

Siinä ovat vauvasi pikkuruiset, hauraat kädet. Kosketat sormellasi hellästi hänen kämmentään, jotta hän voisi ottaa sinusta kiinni, ja tunnet pienten sormien puristavan tiukasti. Aivan kuin vauvasi pyytäisi sinua omalla tavallaan ottamaan häntä kädestä ja pitämään kiinni ikuisesti.

Sinä päivänä, jona synnyit

Lapsellasi on kyky hypnotisoida sinut käsien tai jalkojen heilautuksella. Hänen liikkeensä ovat musiikkia korvillesi, myös syvimmässä hiljaisuudessa. Nämä ovat ne ensimmäiset kokeilevat reagoinnit, kun ihminen löytää maailman ympärillään ensimmäistä kertaa – ilma, tila, aika, elämä.

Lapsemme syntyi rankan matkan päätteeksi

Oman lapsen tuominen tähän maailmaan ei ollut ehkä kuitenkaan helppoa. Matka oli ollut vaikea. Sinä tarvitsit kaiken sen rakkauden ja kärsivällisyyden, jonka oma äitisi pystyi sinulle antamaan. Etsit kaiken mahdollisen tiedon ja janosit lisää ymmärrystä.

Olit organisoinut kotisi, hankkiutunut eroon uuteen vaiheeseen sopimattomista asioista ja täyttänyt tilat vauvan tarvitsemilla asioilla. Sinä ja kumppanisi olitte oppineet ja kasvaneet yhdessä vanhemmuuteen johtavalla mutkaisella tiellä. Ja sitten lapsestasi tuli opettajanne – hän opastaa teitä vanhempina.

Hetki on saapunut allekirjoittaa ensimmäinen ja tärkein sopimus lapsenne elämässä: te vaihdatte hänen vaippansa, hän muuttaa elämänne. Nämä lupaukset tulee pitää ehdottoman tiukasti.

Varmista, että kiinnität huomiota pieneen tekstiin: jokaisella hymyllä, kyyneleellä, haluksellla ja leikillä tulet ymmärtämään, että nyt sinä hengität ja unelmoit kahden ihmisen vuoksi.

Sinä päivänä, jona synnyit

Muistellen sitä päivää, jona synnyit

Kuinka voisit unohtaa tuon päivän? Se päivä, jolloin toivo syntyi uudelleen sydämissänne. Lapsenne tarkoitti pohdintaa, tulevaisuutta, oppimista ja elämää.

Kakkein mahtavin asia maailmassa tapahtui sinulle. Elämän ihme oli tullut todeksi aivan silmiesi edessä.

Ja ne kyyneleet, jotka valuivat poskiasi pitkin, eivät olleet pelon tai epäilyksen kyyneliä, vaikka nämä tunteet ovatkin hyvin tavallisia ensi kertaa vanhemmiksi tulevilla. Ne olivat ehdottoman ilon ja tyytyväisyyden kyyneliä – puhtaimman ja todellisimman rakkauden syntymisen kyyneliä.

Mitä kaikkea sinä muistat siitä päivästä, kun lapsesi syntyi?


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.