Se ihmeellinen hetki, kun vauva tarttuu ensimmäisen kerran vanhemman sormeen
Usein sanotaan, että elämässä tärkeimpiä ovat ne pienet asiat. Ja vanhempana yksi tärkeimmistä ja ikimuistoisimmista hetkistä on se, kun vauva tarttuu ensimmäisen kerran sormeen, sulkien sen vahvasti omaan pieneen käteensä.
Olemme lumoutuneita tämän vaistonvaraisen eleen edessä. Se on alku, jota yksikään vanhempi ei unohda. Aivan kuin vauva tunnistaisi meidät osaksi elämäänsä ja sanoisi, että nyt minulla on teidät, nyt sinä olet äitini, nyt sinä olet isäni. Me voimme vain antautua todisteille; side on luotu, eikä sitä voi mikään rikkoa.
“Lapsuus koetaan ääninä, tuoksuina ja näkyinä. ”
– John Betjeman
Vauvan tarttumisheijaste
Tältä eleeltä ei häviä yhtäkään hippusta tunnetason merkityksestä, kun kuulet, että kyseessä on teko, joka on vastaus ihmisen luonnolliseen refleksiin. Se on vaistonvarainen reaktio, joka periytyy esi-isiltämme.
Tämän nopean reaktion avulla – joka saa vastasyntyneen tarttumaan mihin tahansa, joka koskettaa kättä – vauva tuntee olonsa turvalliseksi ja varmaksi.
Itse asiassa hän pitää kiinni niin kovaa, että voit jopa vetää hänet pystyyn, eikä ote irtoa sormestasi.
- Tämä on luonnollinen asia, ja lääkärit tutkivat sitä vastasyntyneissä muiden refleksien mukana, jotka ovat tarpeellisia vauvan hyvälle kehitykselle.
- Itse asiassa nämä refleksit katoavat nopeasti, kun vauvan aivot kehittyvät, jotta hän voisi käsitellä ja tarttua esineisiin tarkoituksella ja suuremmalla tarkkuudella.
Vauvan käden piteleminen ensimmäisinä kuukausina on hyväksi
On hyvin tavallista, että äiti pitää vauvansa kättä imettäessä tätä – hän antaa vauvan puristaa äitinsä sormea. Ensimmäisinä kuukausina on tavallista, että vauva pitää kättään useimmiten nyrkkiin puristettuna.
Ajan kuluessa tulet kuitenkin huomaamaan ihmeellisiä muutoksia. Vauvasi esimerkiksi ei enää purista yhtä kovaa, tai hän voi jopa ravistaa tai heiluttaa sormiasi, kun tarjoat niitä.
Kun tämä stimulaatio jatkuu, kyseinen kaunis tapa (josta nautit, kun silittelet häntä imetyksen tai kylvetyksen aikana) mahdollistaa hänelle valtavia kypsymisen askeleita, jotka kuuluvat hyvään kehitykseen.
Kahdeksan kuukauden iässä vauva on tietoinen käsistään
Kehittyneen silmä-käsi -koordinaation ansioista kahdeksan kuukauden kohdalla vauvasi ei enää jätä käsiään lepoasentoon. Tällöin hän alkaa vetää hiuksiasi, ja hän haluaa tarttua äkillisesti ihan kaikkeen, mitä silmien edessä liikkuu.
Tässä vaiheessa vauva ei enää saa mielihyvää pelkästä asioiden pitelemisestä, ja hän rakastaa ääntä tuottavia asioita. Hän rakastaa sitä, että äiti tai isä vetää kädet suoriksi, kun he puhuvat, laulavat tai kuiskaavat hänelle.
Tämä on erityinen vaihe, jolloin lapsi on vastaanottavainen monelle stimuloinnille, ja hyvin pian hänen tarttumismekanisminsa kehittyy paremmaksi. Hän alkaa laittaa yhteen peukalon ja etusormen sekä kehittää hienomotorisia taitojaan.
Kädet ovat tie tunteisiin ja niillä on taianomainen kielensä
Kumppanin käden koskettaminen on tavallista esimerkiksi tuen, rakkauden, ymmärryksen ja hellyyden osoittamiseksi. Samoin on isovanhemman käteen tarttuminen kävelemisen helpottamiseksi tai silloin, kun juttelemme hänelle ja haluamme osoittaa olevamme läheisiä.
Kaikki tämä luo ihmisessä joukon myönteisiä tunteita, jotka vahvistavat siteitä sekä rakentavat merkityksellisiä suhteita. Ne lisäävät myös ihmisyyden kokemusta, johon kuuluu toisen tunnustaminen ja hänestä välittäminen.
“Paras tapa tehdä lapsista hyviä, on tehdä heistä onnellisia.”
– Oscar Wilde
Koskettaminen on tuntemista. Niiden ihmisten koskettaminen, jotka ovat meille tärkeitä, tekee hellyyden kautta heidän läsnäolostaan vahvemman, ja tunnistamme heidät tunnetasolla erityisinä olentoina.
Siksi on tärkeää, että emme jätä selventämättä käsien kielen tärkeyttä lapsillemme.
Se tarina, mikä alkoi taian ja äärettömän rakkauden kokemuksena, kun ensi kerran tunsit pienen käden tarttuvan sormeesi niin voimakkaasti, ei voi loppua siihen. Se onkin vain alku tielle, jonka tulisi olla täynnä silityksiä, huomiota, leikkejä, kirjojen sivujen kääntämistä, käsi kädessä kävelyä… ja niin edelleen.
Me nautimme näistä hetkistä ja arvostamme niitä, ja ne ovat meille äärettömän arvokkaita.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Bowlby, J. (1986). Vínculos afectivos: formación, desarrollo y pérdida. Madrid: Morata.
- Bowlby, J. (1995). Teoría del apego. Lebovici, Weil-HalpernF.
- Garrido-Rojas, L. (2006). Apego, emoción y regulación emocional. Implicaciones para la salud. Revista latinoamericana de psicología, 38(3), 493-507. https://www.redalyc.org/pdf/805/80538304.pdf
- Marrone, M., Diamond, N., Juri, L., & Bleichmar, H. (2001). La teoría del apego: un enfoque actual. Madrid: Psimática.
- Moneta, M. (2003). El Apego. Aspectos clínicos y psicobiológicos de la díada madre-hijo. Santiago: Cuatro Vientos.