Miten vauvan unirytmi kehittyy kasvun myötä? - Äitiyden Ihme
 

Miten vauvan unirytmi kehittyy kasvun myötä?

Miten vauvan unirytmi kehittyy kasvun myötä?
Mara Amor López

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Mara Amor López.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Vastasyntynyt lapsi ei vielä nuku läpi yön, vaan herää syömään monta kertaa yössä, mikä voi olla tuoreille vanhemmille hyvin uuvuttavaa. Onneksi unirytmi kehittyy ja muuttuu vauvan kasvaessa. Tänään kerromme, millaisia muutoksia unirytmissä tapahtuu varhaislapsuuden aikana ja miten monta tuntia eri ikäisten lasten tulisi nukkua vuorokaudessa.

Vauvan unirytmi kehittyy kasvun myötä

Vauva opettelee nukkumista noin neljänteen elinkuukauteensa asti, joten ei voi odottaa, että kolmen kuukauden ikäinen vauva nukkuisi yhtä hyvin kuin 7-vuotias lapsi. Jokaisella lapsella on omanlaisensa unen tarve, joten myöskään kahden samanikäisen lapsen uni ja nukkumistottumukset eivät ole keskenään täysin samanlaisia.

Sirkadiaaninen rytmi eli elimistön fysiologinen vuorokausirytmi on vastuussa nukkumisesta. Siihen kuuluu muun muassa unirytmi, jota keskuskello säätelee nukahtamista aiheuttavien melatoniinin ja galaniinin sekä heräämistä edistävän oreksiinin tuotannon avulla. Vastasyntyneen lapsen vuorokausi on vielä vailla rytmiä ja myös uni on rakenteeltaan hyvin erilaista kuin isompien lasten ja aikuisten uni.

Miten vauva nukkuu ensimmäisten kuukausien aikana?

Neljän kuukauden ikään saakka vauva nukkuu ja on hereillä omien tarpeidensa, eli nälän, janon tai epämukavuuden, mukaan. Tämän ikäisen vauvan unisyklin pituus on 40–50 minuuttia. Neljän kuukauden iästä eteenpäin vauvan unirytmi alkaa pikkuhiljaa seurata niin sanottua normaalia vuorokausirytmiä. Tämä tapahtuu viiden univaiheen – yhden REM-vaiheen ja neljän non-REM-vaiheen – kautta, ja unisyklin pituus voi olla 1,5–2 tuntia.

Aivan pienen vauvan vuorokausirytmiä ei ole syytä yrittääkään säätää, mutta yön ja päivän eroa voidaan alkaa hahmottaa jo vastasyntyneelle. Ensimmäisten kolmen kuukauden aikana vanhemmat eivät kuitenkaan voi juurikaan vaikuttaa lapsen päivä- ja yörytmiin. Vähitellen pisin unipätkä asettuu yöaikaan, minkä lisäksi vauva nukkuu kahdet tai kolmet päiväunet. Osa lapsista nukkuu jo ensimmäisen elinkuukautensa jälkeen yöllä 4–6 tuntia putkeen. Pikkuhiljaa lapsen kasvaessa päiväsaikaan nukuttujen tuntien määrä alkaa vähentyä.

Miten vauvan unirytmi kehittyy kasvun myötä?

Kuinka paljon unta lapsi tarvitsee?

Liian vähäinen unen määrä aiheuttaa sekä aikuisille että lapsille negatiivisia vaikutuksia niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä, joten lapsen riittävä unensaanti on tärkeää taata. Unen tarve on yksilöllistä, mutta on olemassa yleisohjeita siitä, kuinka paljon unta minkäkin ikäinen lapsi tarvitsee vuorokaudessa voidakseen hyvin ja pysyäkseen terveenä.

  • Syntymästä 4 kuukauden ikään asti: 14–17 tuntia. Vastasyntynyt nukkuu suurimman osan vuorokaudesta lyhyissä 2–4 tunnin jaksoissa. Sen lisäksi, että vauvan täytyy syödä muutaman tunnin välein, hänen unirytminsä ei ole vielä vakiintunut.
  • 4–12 kuukauden iässä: 12–15 tuntia. Useimmat lapset nukkuvat tässä vaiheessa keskimäärin 12 tuntia päivässä, mutta vanhempien ei tarvitse huolestua, vaikka vauva nukkuisi jopa 15 tuntia vuorokaudessa. Lapsen tulisi saada nukkua puolen vuoden ikään asti 3–4 tunnin pituisia päiväunia. Yhdeksän kuukauden iästä vuoden ikään asti keskimääräinen päiväunien kesto vähenee tunnilla.
  • 1–3-vuotiaana: 11–14 tuntia. Ensimmäisen syntymäpäivän jälkeen lapsen unen tarve vähenee noin tunnilla. 15–18 kuukauden iässä lapsi nukkuu yleensä kahdet päiväunet. Kahden vuoden ikäisen lapsen ei kannata enää nukkua yli kahden tunnin päiväunia. Kolmen vuoden iässä nokosten keston tulisi olla noin 1,5 tuntia.
  • 3–6-vuotiaana: 9–13 tuntia. 3–6-vuotiaan lapsen olisi hyvä mennä nukkumaan seitsemän ja yhdeksän välillä illalla, jolloin hän herää noin kello seitsemän aamulla. Keskimäärin päiväunien nukkuminen loppuu 3–4 vuoden iässä. 4–5-vuotiaan mahdollisten päiväunien ei tulisi olla tuntia pidempiä.
  • 7–12-vuotiaana: 9–11 tuntia. Kouluikäinen lapsi valvoo jo hieman pidempään niin, että 11–12-vuotias menee nukkumaan noin kello 21, joskin osa esiteineistä valvoo tätä myöhempään. Unen kokonaismäärä on tässä vaiheessa noin yhdeksän tuntia.
  • 12–18-vuotiaana: 8–10 tuntia. Vaikka lapsi on jo teini-iässä tai lähestyy aikuisuutta, on tärkeää varmistaa, että hän saa tarpeeksi unta. Nuorten unen tarve on yleensä noin 8–9 tuntia ja aikuisten 7–9 tuntia yössä.
Miten vauvan unirytmi kehittyy kasvun myötä?

Vinkkejä parempaan uneen

Hyvien yöunien takaamiseksi tarvitaan toimivat nukkumistottumukset, joiden vakiinnuttaminen kannattaa aloittaa jo lapsen ollessa neljän kuukauden ikäinen ja hänen unirytminsä alkaessa muuttua säännöllisemmäksi.

  • Nukkumaanmenorutiinit. Toistamalla samoja rutiineja joka ilta ennen nukkumaanmenoa lapsi oppii rentoutumaan ja valmistautumaan nukkumaanmenoon.
  • Aikataulu. Aikataulussa pysyminen on hyvin tärkeää. Lapsi on tärkeää totuttaa menemään nukkumaan ja heräämään aina suunnilleen samaan aikaan. Tällä tavoin vanhemmat myös auttavat häntä saamaan tarpeeksi unta ikäänsä nähden.
  • Ruutuajan säätely. Lapsen ei ole hyvä viettää aikaa television tai älylaitteen ääressä ennen nukkumaanmenoa, sillä näytön valo aktivoi aivoja ja estää rentoutumisen. Parempi tapa on lukea joka ilta iltasatu.
  • Sopiva nukkumistila. Lapsen makuuhuoneessa tulee olla sopivat olosuhteet nukkumiselle. Tämä tarkoittaa sopivaa lämpötilaa, hyvää ilman vaihtuvuutta, oikeaa sisäilman kosteutta, hämäryyttä tai pimeyttä ja hiljaisuutta.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Arboledas, G. P. (2010). Bases fisiológicas y anatómicas del sueño. Evolución del sueño en la infancia y adolescencia. Clasificación internacional de los trastornos del sueño. Hábitos de sueño de la población española. Pediatría integral, 691.
  • Rana, M., Riffo Allende, C., Mesa Latorre, T., Rosso Astorga, K., & Torres, A. (2019). Sueño en los niňos: fisiología y actualización de los últimos conocimientos. MEDICINA (Buenos Aires), 79(Supl III), 25-28.
  • Healthy Children. (n.d.). Los buenos hábitos del sueño: ¿cuántas horas de sueño necesita su niño? Asociación Americana de Pediatría.
    https://www.healthychildren.org/Spanish/healthy-living/sleep/Paginas/healthy-sleep-habits-how-many-hours-does-your-child-need.aspx

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.