Kuinka nukkua hyvin vauvan ensimmäisten kuuden elinkuukauden aikana
 

Kuinka nukkua hyvin vauvan ensimmäisten kuuden elinkuukauden aikana

Kuinka nukkua hyvin vauvan ensimmäisten kuuden elinkuukauden aikana
María José Roldán

Kirjoittanut ja tarkastanut kasvatuspsykologi María José Roldán.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Vauvan ensimmäiset kuusi elinkuukautta voivat olla vanhemmille uuvuttavia, sillä pieni lapsi ei vielä nuku läpi yön, vaan herää syömään monta kertaa yössä. Jotkut lapset myös kärsivät koliikista, mikä osaltaan vaikeuttaa koko perheen nukkumista. On myös vauvoja, jotka nukkuvat todella hyvin jo parin kuukauden iässä, mutta nämä tapaukset ovat enemmän poikkeus kuin sääntö, ja yleisesti ottaen lähes kaikkien vanhempien uni kärsii lapsen ensimmäisten elinkuukausien aikana. Tämän vuoksi jaamme tänään muutamia vinkkejä siihen, kuinka nukkua hyvin perheenä vauvan ensimmäisten kuuden elinkuukauden aikana.

On normaalia, että vauva ei nuku läpi yön

Pienelle lapselle on täysin normaalia heräillä useita kertoja yön aikana. Tätä jatkuu yleensä noin puolen vuoden ikään saakka, minkä jälkeen lapsi alkaa pikkuhiljaa nukkua läpi yön. On kuitenkin muistettava, että kaikki lapset ja kasvuympäristöt ovat erilaisia, eikä puolen vuoden sääntö päde kaikkiin lapsiin.

Vastasyntynyt nukkuu kahdessa vaiheessa ja heräilee yön aikana usein. Noin puolen vuoden iässä lapsen nukkumistapa muuttuu ja hänen unirytminsä muuttuu kaksiosaisesta viisivaiheiseksi. Tässä vaiheessa unirytmi vastaa siis aikuisen rytmiä, ja lapsi alkaa nukkua läpi yön heräilemättä jatkuvasti. Pieni lapsi nukkuu usein aamuisin aikuista pidempään, mutta saattaa toisinaan herätä keskellä yötä. Vanhempien taakkaa helpottaa se, että tässä vaiheessa lapsi osaa jo nukahtaa itsestään. Yhdeksän kuukauden ikäisistä vauvoista yli 70 % nukkuu koko yön ilman tarvetta herätä välillä syömään. Osalla lapsista kestää vuoden päästä tähän tilanteeseen ja osalla vieläkin kauemmin. Noin 20 % 2-vuotiaista heräilee ja itkee öisin.

Kuinka nukkua hyvin vauvan ensimmäisten kuuden elinkuukauden aikana

Kuinka nukkua hyvin vauvan ensimmäisten kuuden elinkuukauden aikana

Luota omiin vaistoihisi

Maailma on täynnä ohjeita siitä, miten vauva kannattaa nukuttaa ja miten ja kuinka kauan hänen tulee minkäkin ikäisenä nukkua. Luota lääkäreiden, kätilöiden ja neuvolan hoitajien turvallisuutta koskeviin ohjeisiin, mutta älä muuten stressaa liikaa muiden antamista neuvoista ja vinkeistä. Vanhempana sinun kannattaa luottaa omiin vaistoihisi, sillä kukaan ei tunne lastasi paremmin kuin sinä, eikä kukaan muu voi tietää, minkälainen rutiini teidän perheellenne sopii.

Muista, että ei ole huonoja tapoja nukkua

Ei ole olemassa huonoja tapoja nukuttaa vauvaa. Kaikki vaihtoehdot ovat hyviä, kunhan koko perhe nukkuu hyvin ja turvallisesti. Anna siis vauvan nukahtaa haluamallaan tavalla, esimerkiksi sylissäsi keinuen tai kehdossa lauluasi kuunnellen. Aivan kuten meillä aikuisillakin on erilaisia tapoja nukahtaa, myös eri lapsille sopivat erilaiset keinot.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.