Luo lapselle säännöllinen nukkumaanmenorutiini - Äitiyden Ihme
 

Luo lapselle säännöllinen nukkumaanmenorutiini

Toisinaan lapset pitävät nukkumaanmenoaikaa päivän ikävimpänä hetkenä. Ilta- ja nukkumisrutiinien luominen on usein paras ratkaisu ongelmaan.
Luo lapselle säännöllinen nukkumaanmenorutiini
Elena Sanz Martín

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Elena Sanz Martín.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Nukkumaanmenohetken tulisi olla rauhallinen ja miellyttävä päätös päivälle, mutta valitettavan monessa perheessä siihen liittyy taistelua ja riitelyä. Säännöllinen nukkumaanmenorutiini voi kuitenkin muuttaa jokailtaisen sänkyyn menemisen koko perheelle miellyttäväksi hetkeksi.

Lapsi ei halua mennä nukkumaan

On tavallista, että lapset eivät halua mennä nukkumaan, ja tähän on monia syitä. Tuloksena on se, että lapsi vastustaa sänkyyn menemistä ja pyrkii viivyttämään sitä mahdollisimman pitkään. Tämä taas voi saada vanhemmat menettämään malttinsa, minkä lisäksi heiltä loppuvat keinot lapsen tottelemaan saamiseksi.

Osalle lapsista syynä nukkumaanmenon vastustamiseen on pelko. Lapsi jätetään illalla yksin pimeään ja tyhjään huoneeseen, ja hän voi tuntea olonsa turvattomaksi ja alkaa kuvitella erilaisia vaaroja. Joissain tapauksissa liiallinen aktiivisuus illalla estää lasta rauhoittumasta nukkumaanmenoaikaan. Lapset ovat luonnostaan aktiivisia, energisiä ja uteliaita, ja he nauttivat liikkumisesta, kiireisenä pysymisestä ja asioiden tutkimisesta. Tämä voi tehdä rauhoittumisesta ja rentoutumisesta vaikeaa.

On myös mahdollista, että lapsi yksinkertaisesti haluaa viettää aikaa vanhempiensa kanssa. Moni lapsi viettää päivänsä päivähoidossa näkemättä vanhempiaan, ja on ymmärrettävää, että tällaisessa tilanteessa lapsi on haluton olemaan erossa vanhemmistaan kotioloissa.

The Importance of Having a Bedtime Routine

Luo lapselle säännöllinen nukkumaanmenorutiini

Vanhempien kannattaa seurata tiettyjä perussääntöjä auttaakseen lasta kehittämään hyvät nukkumistavat.

  • Vanhempana on sinun tehtäväsi päättää, mihin aikaan lapsi menee nukkumaan. Tätä varten on tärkeä tietää, kuinka monta tuntia minkäkin ikäinen lapsi tarvitsee unta.
  • Pyri tekemään nukkumaanmenoa edeltävästä ajasta mahdollisimman rento ja rauhallinen. Esimerkiksi erilaiset älylaitteet ja televisio kannattaa sammuttaa jo kaksi tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa.
  • Pyri siihen, ettei lapsi yhdistä sänkyyn menoa negatiivisiin asioihin. Älä koskaan lähetä lasta sänkyyn rangaistuksena.
  • Varoita lasta nukkumaanmenoajan lähestymisestä. Muistuta lasta noin 15 minuuttia etukäteen lähestyvästä nukkumaanmenoajasta. Näin lapsi ehtii viimeistelemään hänellä mahdollisesti kesken olleen asian.

Joka ilta samaan aikaan ja samalla tavalla toistuvat rutiinit luovat jatkuvuuden ja pysyvyyden tunnetta. Lapselle tekee hyvää tietää, mitä tapahtuu minkäkin aktiviteetin jälkeen ja missä järjestyksessä asiat etenevät.

Säännöllisen nukkumaanmenorutiinin vakiinnuttaminen vaatii seuraavia asioita:

  • Pidä huolta, että lapsi lapsi menee nukkumaan ja herää samaan aikaan joka päivä.
  • Määrittele velvollisuudet ja tehtävät, joista lapsen tulee huolehtia osana rutiinia. Tällaisia voivat olla esimerkiksi hampaiden harjaus ja koulurepun pakkaaminen seuraavaa päivää varten.
  • Anna lapsen suorittaa ennen nukkumaanmenoa ainoastaan rauhallisia aktiviteetteja, jotka auttavat häntä rentoutumaan.
  • Muista fyysinen kontakti ja saata itse lapsi sänkyyn.

Varmista myös, että tila, jossa lapsi nukkuu, tukee nukkumista ja unta. Hämärä valaistus, miellyttävä lämpötila ja mahdollisesti hiljainen musiikki ja miellyttävä tuoksu ovat rauhoittava yhdistelmä.

Luo lapselle säännöllinen nukkumaanmenorutiini

Suositeltavia aktiviteetteja nukkumaanmenorutiinin osaksi

Alla on lista aktiviteeteista, jotka kannattaa ottaa osaksi lapsen nukkumaanmenorutiinia. Yllä mainittujen pakollisten tehtävien lisäksi suosittelemme rauhallisia aktiviteetteja suoritettavaksi lapsen kanssa iltaisin.

  • Lue satuja. Kaikki lapset rakastavat tarinoita. Ne saavat mielikuvituksen lentämään, minkä lisäksi vanhemman lapselle antama jakamaton huomio sadun lukemisen hetkellä saa lapsen tuntemaan itsensä tärkeäksi.
  • Rohkaise positiivista ajattelua. Tämä auttaa taistelemaan mahdollisia pelkoja vastaan ja kehittämään optimistisen ajattelutavan. Ennen lapsen nukahtamista kannattaa keskustella lyhyesti päivän aikana tapahtuneista positiivisista asioista.
  • Auta lasta rauhoittumaan ja rentoutumaan. Jos lapsella on vaikeuksia rauhoittua nukkumaanmenoaikaan, yksinkertaiset rentoutusharjoitukset voivat olla iso apu. Voit esimerkiksi hieroa lapsen selkää tai silittää hänen hiuksiaan samalla, kun laulat hänelle hiljaa. Voit myös pyytää lasta sulkemaan silmänsä ja kuvittelemaan laskeutuvansa portaita. Johdata lasta äänelläsi askelma kerrallaan. Portaiden alapäässä on huone täynnä pehmeitä ja mukavia tyynyjä, joiden päällä lapsi voi nukkua rauhallista unta.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.