Kuinka isä voi valmistautua lapsen syntymään? - Äitiyden Ihme
 

Kuinka isä voi valmistautua lapsen syntymään?

Kuinka isä voi valmistautua lapsen syntymään?
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 12 kesäkuuta, 2019

Oletus siitä, että ainoastaan äidin tulee valmistautua lapsen saapumiseen, on aika jättää menneisyyteen. Myös isä voi valmistautua lapsen syntymään niin fyysisesti kuin henkisestikin, ja suosittelemme kaikkien tekevän juuri näin.

Tavat ovat muuttuneet paljon aikojen saatossa, ja tänä päivänä isät ovat entistä aktiivisemmin mukana raskauteen liittyvissä asioissa ja usein myös itse synnytyksessä. Joten, jos olet itse tulossa isäksi, jatka lukemista, kun kerromme, kuinka voit valmistautua lapsen syntymään ja nauttia täysillä koko elämän kestävästä seikkailusta, jota isyydeksi kutsutaan.

Kuinka isä voi valmistautua lapsen syntymään?

On selvää, että myös isän olisi hyvä valmistautua uuden perheenjäsenen saapumiseen ja samalla auttaa kumppaniaan käsittelemään tätä uutta upeaa, mutta monella tavalla haastavaa elämänvaihetta. Isän tehtävä tukijana alkaa sillä hetkellä, kun raskaudesta saadaan tietää.

On olemassa monia tapoja, joiden avulla isä voi valmistautua lapsen syntymään ja olla kumppaninsa tukena – näistä kerromme seuraavaksi.

Liiku ja pidä huolta terveydestäsi

Isyys saa suurimman osan miehistä miettimään, kuinka hallita perheen muuttuvaa arkea ja elämän eri osa-alueita. Kanavoi mahdollista stressiä ja pelkoja liikunnan avulla ja keskity purkamaan negatiivisia tunteita esimerkiksi lenkkipolulla kodin sijaan.

Vaikka et itse kannakaan lasta yhdeksää kuukautta, on sinun silti tärkeä noudattaa tasapainoista ruokavaliota ja välttää tupakointia ja alkoholin liiallista kulutusta. Sinun ja kumppanisi ylläpitämä terveellinen elämäntyyli auttaa saattamaan ensin maailmaan ja myöhemmin aikuisuuteen terveen ja vahvan lapsen.

Myös isä voi valmistautua lapsen syntymään elämällä terveellisesti

Keskustele kumppanisi kanssa

On tärkeää, että jaatte keskenänne tunteenne, pelkonne ja huolenne. Tällä tavoin rakennatte uudenlaisen terveen ja vahvan tavan elää, joka vahvistaa luottamustanne kasvattaa lastanne.

Ota osaa synnytysvalmennuksiin

Kun tiedät enemmän synnytyksestä, auttaa se vahvistamaan kiintymystänne kumppanisi sekä tulevan lapsenne välille. Erilaisissa synntysvalmennuksissa opit raskauden fysiologiasta sekä lapsenhoidosta.

Sieltä löydät myös samassa tilanteessa olevia ihmisiä, joiden kanssa voit jakaa näkemyksiäsi.

On myös tärkeää käydä kumppanisi kanssa neuvolakäynneillä, sillä niissä vauvaa seurataan ultraäänitutkimusten avulla sekä kuunnellaan hänen sydämensykettään. Et tietenkään halua jäädä niistä paitsi, vai mitä?

Kaikki tämä informaatio auttaa sinua lapsen syntymän koittaessa.

Auta sairaalalaukun pakkaamisessa

Lasketun ajan lähestyessä, voit auttaa kumppaniasi pakkaamaan sairaalalaukun. Kumppanisi voi olla väsynyt ja kivuissaan, joten se auttaa myös saamaan häneen henkisen yhteyden.

On tärkeää olla kumppanin tukena raskauden aikana

Kuinka toimia, kun synnytys on käynnistymässä?

Haluamme muistuttaa, että vaikka lapsen syntymään voidaankin valmistautua monin tavoin, joihinkin asioihin on mahdotonta varautua. Tällaiset odottamattomat tilanteet on helpompi kohdata, kun molemmat vanhemmat ovat asioista samoilla linjoilla ja reagointikykyisiä.

  • Kuuntele kumppaniasi ja auta häntä hallitsemaan stressiään. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sairaalan henkilökunnan paikalla pyytämistä tai kumppanin mielen muutoksiin tai tarpeisiin reagoimista. Tärkeintä on huomioida tulevan äidin tunteet ja olla empaattinen häntä kohtaan.
  • Älä puutu sairaalan henkilökunnan toimintaan, vaan auta yksinkertaisissa asioissa, joissa et ole tiellä. Voit esimerkiksi pitää kumppaniasi kädestä tai auttaa häntä liikkumaan.
  • Selvitä, mistä löydät kaiken perheenne tarvitseman, eli vauvan ja äidin vaatteet, huovat ja muut tarvikkeet.

On siis tärkeää, että myös isä valmistautuu lapsen saapumiseen ja on valmis auttamaan kumppaniaan yhdeksän kuukauden ajan ja vastaanottamaan raskauden mukanaan tuomat erilaiset tunteet.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Cantero, A., Fiuri, L., Furfaro, K., Jankovic, M. P., Llompart, V., & San Martín, M. E. (2010). Acompañamiento en sala de partos: regla o excepción. Rev. Hosp. Matern. Infant. Ramon Sarda
  • Soediono, B. (1989). Técnicas psicoprofilacticas de preparación para el parto, percepción de mujeres atendidas en la maternidad del hospital Paillaco entre septimebre 2007 y feberero 2008. Journal of Chemical Information and Modeling. https://doi.org/10.1017/CBO9781107415324.004
  • Villalón, H., Toro, R., Riesco, I., Pinto, M., & Silva, C. (2014). Participación paterna en la experiencia del parto. Revista chilena de pediatría, 85(5), 554-560. https://scielo.conicyt.cl/scielo.php?pid=S0370-41062014000500005&script=sci_arttext
  • Abad, M. L., Martos, J. S., Cazalilla, M. C. G., Chica, A. B., Rivera, M. D. C. O., Guijosa, A. B. R., & Lorite, M. P. G. (1999). El padre en la experiencia del parto: valoración del acompañamiento a su pareja. Revista de Enfermería, (10), 5-11. https://dialnet.unirioja.es/servlet/articulo?codigo=6612216
  • Serrano, M. M., Torres, C. U., & Hoga, L. A. (2018). Padre preparado y comprometido en su rol de acompañante durante el proceso de parto. Aquichan, 18(4), 415-425. https://dialnet.unirioja.es/servlet/articulo?codigo=7004529

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.