Synnytyksen jälkeinen pakko-oireinen häiriö - Äitiyden Ihme
 

Synnytyksen jälkeinen pakko-oireinen häiriö

Synnytyksen jälkeinen pakko-oireinen häiriö
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 01 helmikuuta, 2019

Pakko-oireinen häiriö on ahdistuneisuushäiriöryhmään kuuluva sairaus, joka aiheuttaa henkilölle toistuvia pakkoajatuksia tai -toimintoja. Yksi häiriön muodoista on synnytyksen jälkeinen pakko-oireinen häiriö, joka syntyy, kun tuore äiti pelkää liikaa ja panikoi kaikkea mahdollista.
Tällaisessa tilanteessa äiti voi mennä äärimmäisyyksiin suojellakseen lastaan.

Synnytyksen jälkeinen pakko-oireinen häiriö

Pakko-oireisessa häiriössä ajatukset tai toiminnot ovat liiallisia ja rajoittavat henkilön normaalia elämää ja aiheuttavat toimintakyvyn laskua ja vaikeuksia elämän eri osa-alueilla. Synnytyksen jälkeisestä pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä äiti saattaa esimerkiksi pestä vauvan tuttipullon uudestaan ja uudestaan varmistaakseen, ettei siinä ole bakteereja, tai kieltäytyä ottamasta lasta syliin, koska pudottavansa tämän.

Synnytyksen jälkeisen pakko-oireisen häiriön aiheuttajasta ei ole päästy yksimielisyyteen, mutta osa asiantuntijoista uskoo äidin kokemien hormonaalisten ja fyysisten muutosten altistavan ongelmalle. Vaivaa pidetään niin ympäristö-, perintö- kuin biologistenkin tekijöiden aikansaamana ilmiönä.

Synnytyksen jälkeinen pakko-oireinen häiriö

Synnytyksen jälkeisen pakko-oireisen häiriön riskitekijät

  1. Synnytyksen jälkeisen pakko-oireisen häiriön esiintyminen suvussa
  2. Mielialahäiriöt, kuten stressi, ahdistus ja masennus
  3. Traumaattiset tai hyvin stressaavat tilanteet
  4. Ongelmat synnytyksessä tai synnytyksen jälkeisen hoidon puutteellisuus

Synnytyksen jälkeisen pakko-oireisen häiriön yleisyys

Arvioidaan, että noin 3 % tuoreista äideistä kärsii synnytyksen jälkeisestä pakko-oireisuudesta. He, jotka ovat aiemmin kärsineet ahdistuksesta tai masennuksesta, ovat alttiita häiriön kehittymiselle.

Synnytyksen jälkeinen pakko-oireinen häiriö sekoitetaan usein synnytyksen jälkeiseen masennukseen, minkä vuoksi se jää usein diagnosoimatta, eikä sen yleisyyttä ole näin mahdollista määrittää tarkasti.

Kaikki tapaukset eivät ole samanlaisia, vaan toisilla häiriö ilmenee lievänä ja toisilla huomattavan voimakkaana.

Synnytyksen jälkeisen pakko-oireisen häiriön ehkäiseminen

Tänä päivänä ei vielä tiedetä, kuinka häiriöön sairastumista voidaan estää, mutta terveellinen elämäntyyli ja itsestä ja omasta mielenterveydestä huolehtiminen auttavat merkittävästi.

Kun synnytyksen jälkeisen pakko-oireisen häiriön diagnoosi on tehty, hoitoa on tärkeä jatkaa, jotta se tuottaa tyydyttävät tulokset.

Synnytyksen jälkeisesen pakko-oireisuuden merkit

Kaikki huolet, jotka liittyvät vauvan hoitoon, menevät tällöin äärimmäisyyksiin. Siten nainen suojelee vauvaa, siivoaa sekä tekee muita vastaavia asioita liiallisesti.

  • Unettomuus
  • Levon puute (vauvan hoidon vuoksi)
  • Ylisuojeleminen. Äiti voi esimerkiksi kantaa vauvaa sylissä jatkuvasti, peläten että jotakin saattaa tapahtua tälle.
  • Rituaalit ja toistuvat käytösmuodot, kuten lompakon tarkistaminen kokoajan, tuttipullon sterilisoiminen useammin kuin on tarpeen, tai saman paikan tai esineiden puhdistaminen useamman krran.
  • Tavaroiden kerääminen. Tämä antaa äidille mielenrauhaa, sillä hän tietää, ettei hän jää ilman tavaroita ja että läsnä on aina kaikki tarvittava.
  • Perfektionismi. Jatkuva ahdinko siitä käsityksestä johtuen, että jos kaikkea ei tehdä täydellisesti, vauva joutuu kärsimään.
  • Välttäminen (vauvan vahingoittamisen estämiseksi), kuten veisten tai terävien esineiden käyttämättä jättäminen, tuotteiden välttäminen myrkyllisten aineiden vuoksi yms.

Nämä oireet voivat aiheuttaa naisen elämänlaadun heikkenemisen. Hänen arkensa kärsii niistä asioista, joita hän tekee pakkomielteisyytensä vuoksi, ja hänen ihmissuhteensa vahingoittuvat merkittävästi.

Synnytyksen jälkeinen pakko-oireinen häiriö

Synnytyksen jälkeisen pakko-oireisen häiriön hoito

Rakkaiden tuki on avainasia, kun etsitään tähän häiriöön ratkaisuja. On myös hyvin hyödyllistä, että nainen delegoi joitakin vastuitaan muille – nämä voivat olla pieniäkin asioita.

Jos esimerkiksi pystyt saamaan apua vauvasi isoäidiltä, saat ottaa nokoset rauhassa, sillä vauvaa hoitaa joku vastuullinen ja kykenevä henkilö.

Ei tietenkään ole naiselle helppoa jättää vauvaa, jos hän kärsii synnytyksen jälkeisestä pakko-oireisuudesta, mutta läheisten tulee olla kärsivällisia ja jämäkkia -vain näin äitiä voidaan auttaa.

Säännöllinen psykologilla käynti voi auttaa pääsemään ylitse POCD:sta vähitellen. Kun terapia aloitetaan, on myös tärkeää olla johdonmukainen saatujen suositusten ja ohjeiden kanssa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.