Milloin lapsen nielurisaleikkaus on ajankohtainen? - Äitiyden Ihme
 

Milloin lapsen nielurisaleikkaus on ajankohtainen?

Tänä päivänä lasten nielurisaleikkaukset eivät ole yhtä yleisiä toimenpiteitä kuin vielä joitain vuosia sitten. Lapsen nielurisat leikataan yleensä joko toistuvan tai pitkittyneen nielurisainfektion tai nielurisojen liikakasvun vuoksi.
Milloin lapsen nielurisaleikkaus on ajankohtainen?

Viimeisin päivitys: 03 heinäkuuta, 2019

Nielurisat ovat kaksi risaa nielun etuosassa kitakaarien välissä. Ne ovat osa elimistön immunologista puolustusjärjestelmää, ja niillä on tärkeä rooli etenkin alle vuoden ikäisen lapsen suojelemisessa viruksilta, bakteereilta ja sieni-infektioiltaToisinaan nielurisat kuitenkin joudutaan poistamaan, ja tässä artikkelissa selvitämme, missä tapauksissa lapsen nielurisaleikkaus on ajankohtainen.

Missä tapauksissa lapsen nielurisaleikkaus on ajankohtainen?

Nielurisojen poistoon päädytään yleensä toistuvien tai pitkittyneiden nielurisatulehdusten, nielurisojen liikakasvun tai häiritsevän kuorsauksen vuoksi. Oikein valituilla potilailla nielurisaleikkaus helpottaa oireita, parantaa elämänlaatua ja vähentää terveydenhoidon kustannuksia.

Tarpeen nielurisaleikkaukselle selvittää tyypillisesti korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri. Nielun ollessa ahdas ja aiheuttaessa esimerkiksi nielemisongelmia, tuo leikkaus usein helpotuksen. Samoin, jos lapsi kärsii kuorsauksesta tai toistuvista nielurisatulehduksista, kannattaa nielurisat leikata. Toistuvana nielurisatulehdusta eli angiinaa pidetään lapsen sairastaessa 3-4 kertaa vuodessa.

Lapsen nielurisaleikkaus voi olla ajankohtainen silloin, jos lapsi kärsii esimerkiksi toistuvista nielurisatulehduksista

Voidaanko nielurisaleikkaukselta välttyä?

Tänä päivänä nielurisaleikkaukseen turvautuminen on yleensä viimeinen keino, kun taas aikaisemmin toimenpide oli hyvinkin yleinen. Nielurisaleikkaus saatettiin suorittaa jopa tilanteessa, jossa nähtiin edes pieni merkki nielurisatulehduksesta.

Nykyään tavoitteena on antaa lapsen puolustusjärjestelmän kehittyä täysin ja luonnollisesti ja antaa sen tuottaa omia vasta-aineitaan. On hyvin tavallista, että alle 5-vuotias lapsi kärsii toistuvasta angiinasta, sillä tämän ikäisen lapsen vastustuskyky on vielä kehittymässä.

Jos lapsi kärsii useista virusten tai bakteereiden aiheuttamista tulehdustiloista, on tärkeää noudattaa lääkärin antamia ohjeita. Käyttämällä oikeita hoitokeinoja ja olemalla altistamatta lasta uusille tulehduksille, saa lapsen puolustusjärjestelmä aikaa kehittyä ja puolustautua uusilta taudeilta.

Jos lapsi kuorsaa, kannattaa ottaa huomioon uniapnean mahdollisuus. Kurkkuun kertynyt lima voi saada lapsen nukkumaan suu auki ja näin kuorsaamaan, mikä on normaalia. Mikäli lapsi kärsii hengitysvaikeuksista nukkuessaan, ja hengitys on hyvin äänekästä, kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin.

Mitä nielurisaleikkauksessa tapahtuu?

Milloin lapsen nielurisaleikkaus on ajankohtainen?

Lapsen nielurisaleikkaus on yksinkertainen ja nopea toimenpide, joka suoritetaan nukutuksessa. Itse leikkaus, jossa poistetaan molemmat nielurisat, kestää vain 15-30 minuuttia, mutta toipuminen vaatii tyypillisesti 10 päivän sairausloman. Toipumisen aikana lapsen kannattaa syödä pehmeitä ja helposti nieltäviä ruokia, jotka maistuvat hyvältä viileänä.

Parantumisen aikana leikkaushaavan päälle muodostuu peite, joka irtoaa noin viikon kuluttua leikkauksesta. Tällöin haava voi vuotaa jonkin verran, minkä vuoksi lapsen on hyvä olla rauhassa, levätä ja juoda paljon. Jos jälkivuoto on runsasta, on otettava yhteyttä terveyskeskukseen tai hoitaneeseen lääkäriin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.