Lapsen limaisuus: Tyyppien tunnistaminen ja hoito

 

Lapsen limaisuus on hyvin tavallista aina viidenteen ikävuoteen asti. Lima on yksi kehon suojamekanismeista erilaisia tartuntoja vastaan. Viruksen päästessä kontaktiin ilmateiden kanssa ja aiheuttaessa niihin tulehduksen, elimistö vastaa tuottamalla tätä hyytelömäistä ainetta, eli limaa. Lima pyydystää basillit poistaakseen ne elimistöstä.

Vanhempien on tärkeä ymmärtää tilanne ja sen hoitotavat osatakseen toimia lapsen menettäessä ruokahalunsa, muuttuessa väsyneeksi tai oireillessa muilla tavoin, joista kerromme alempana.

Vaikka limaisuus ei itsessään olekaan vakava ongelma, se voi olla merkki hankalammasta tai vakavammasta taudista.

Mitä ovat eri limatyypit?

Lasten limatyyppeihin lukeutuvat:

  • Kirkas ja runsas lima. Lima liikkuu kurkussa ylös ja alas, ja jotkut lapset nielevät sitä. Tällainen lima on flunssan merkki ja sitä säestää jatkuva aivastelu. Oireet voivat jatkua 2-4 päivän ajan.
  • Paksu ja runsas lima. Jos flunssa ei ota väistyäkseen, nielu alkaa taistella sitä vastaan muodostamalla entistä paksumpaa limaa. Vaikka lapsen nenässä ei välttämättä olisikaan paljon limaa, hän saattaa yskiä makuulla ollessaan.
  • Vihreä tai keltainen lima. Nämä kaksi väriä viittaavat siihen, että veren valkosolut ovat alkaneet taistella tartuntaa vastaan.
  • Paksu, vihreä lima. Tällaista limaa näkee tavallisesti aamuisin. Sitä muodostuu myös silmiin ja se on merkki valkosolujen taistelusta tartuntaa vastaan.
  • Lima yhdessä hellittämättömän yskän ja tukehtumisen tunteen kanssa. Jos lapsella on yöllisiä hengitysvaikeuksia ja hän yskii kovasti, hänellä saattaa olla keuhkoputkentulehdus.
  • Paksu lima ja kuume. Tämä yhdistelmä voi kertoa vakavammasta tulehduksesta, kuten korvatulehduksesta tai keuhkokuumeesta.
Lapsen limaisuus: Tyyppien tunnistaminen ja hoito

Lapsen limaisuus ja sen hoito

Suurin osa lääkäreistä ei määrää lääkkeitä alle 2-vuotiaiden lasten limaisuuden taltuttamiseen. Sen sijaan vaivaa on parempi hoitaa yksinkertaisilla keinoilla, jotka edesauttavat liman poistumista kehosta. Limaisuutta voidaan kuitenkin hoitaa lääkkeillä, jos lima on runsasta, hankaloittaa lapsen hengitystä tai oireilee yhdessä kuumeen kanssa.

Lapsen limaisuutta voidaan hoitaa monenlaisin tavoin:

  • Pidä lapsi nesteytettynä. Runsas vedenjuonti muuttaa liman juoksevammaksi ja auttaa sen poistumista kehosta yskimisen myötä.
  • Huolehdi sisäilman tuuletuksesta. Ilman tulisi kiertää huoneessa hyvin, jotta siitä ei tule otollista kasvupaikkaa sienille.
  • Käytä nenäpinsettejä. Näitä käytetään kuivan liman poistamiseen vauvan sieraimista.
  • Tee nenähuuhteluita. Nenähuuhtelu voidaan suorittaa lapsen ollessa makuuasennossa ja vanhemman ruiskuttaessa kumpaankin sieraimeen ruiskulla seerumia. Suosittelemme varmistamaan lääkäriltä, mikä on paras aine käytettäväksi.

Näiden lisäksi lapsen oloa voidaan helpottaa seuraavien ruokien ja juomien avulla:

  • Malvauute sitruunamehun ja hunajan kanssa.
  • Porkkana- ja appelsiinimehu aamuisin suuren A- ja C-vitamiinipitoisuuden takia.
  • Kanakeitto lievittämään hengitysteiden tulehdusta sen sisältämän kysteiiniyhdisteen vuoksi.

Lääkäri saattaa määrätä lapselle korkean kuumeen tapauksessa lääkkeitä:

  • Antihistamiini
  • Antibiootiti
  • Mukolyytit
  • Nenäsuihkeet
Lapsen limaisuus: Tyyppien tunnistaminen ja hoito

Milloin lapsi täytyy viedä lääkäriin?

Jos lapsi kärsii jommastakummasta oireesta, hänet tulee viedä lääkäriin:

 
  • Hyvin sitkeä yskä, joka aiheuttaa tukehtumisen tunnetta. Tämä voi olla merkki keuhkoputkentulehduksesta.
  • Yleinen huonovointisuus ja korkea kuumejotka saattavat olla oireita korvatulehduksesta tai keuhkokuumeesta.

Kaiken kaikkiaan lapsen limaisuus on hyvin yleistä, eikä vaiva ole yleensä haitallinen, sillä kyseessä on kehon oma puolustusmekanismi tartuntoja vastaan. Jos kuitenkin huomaat lapsellasi runsaasti limaa, sitkeää yskää ja katkonaista unta, käy tarvittaviin toimiin ehkäistäksesi tauteja. Jos huomaat hänellä muitakin oireita, vie hänet välittömästi lääkäriin.

  • Ducan F Rogers. Pulmonary mucus: pediatric perspective. Pediatric Pulmonology. https://doi.org/10.1002/ppul.10322
  • Yánez, M.; Escobar, E.; Oviedo, C.; Stillfried, A.; Pennachiotti, G. Prevalence of oral mucosal lesions in children. Int. J. Odontostomat. 10 (3): 463-468, 2016.