Lapsen uhmaikä ja siitä selviäminen

Uhmaikä on kehitysvaihe, jossa pieni lapsi alkaa ymmärtää itsensä ja muiden ihmisten eron ja vaatia autonomiaa. Tämä vaihe alkaa lapsen ollessa noin 2-vuotias.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Elena Sanz Martín.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Uhmaikä on tärkeä muutos- ja kehitysvaihe, joka alkaa lapsen tunnistaessa itsensä ja muiden ihmisten eron. Vaihe alkaa yleensä hieman ennen lapsen toista syntymäpäivää ja päättyy viimeistään tämän ollessa 4-5-vuotias. Uhmaiässä lapsi kehittää omaa tahtoaan sekä sen ilmaisemista ja hallitsemista, ja tähän vaiheeseen liittyy lapsen tarve itsenäistyä ja hallita erillisyyttään vanhemmistaan.

Uhmaikä on normaali vaihe jokaisen lapsen elämässä, mutta saattaa tästäkin huolimatta aiheuttaa etenkin vanhemmille paljon huolta ja turhautumista.

Mikä on uhmaikä?

Uhmaikää kutsutaan myös itsenäistymisvaiheeksi ja oman tahdon opettelemisen iäksi, ja nämä termit kuvaavatkin kyseistä elämänvaihetta hyvin.

Lapsen tarve itsenäistyä näkyy yleensä voimakkaimmin läheisimmissä ihmissuhteissa, mikä yleensä tarkoittaa suhdetta vanhempiin. Näin ollen vanhemmat voivat joutua todistamaan lapsen kiukuttelua ja huonoa käytöstä, vaikka tämä käyttäytyy täysin moitteetta esimerkiksi päiväkodissa.

Uhmaikä ilmenee eri tavalla eri lapsissa, ja siinä missä osa vanhemmista selviää hyvinkin helpolla, voi lapsen uhmaikä aiheuttaa toisissa perheissä suuriakin ongelmia.

Vaikka lapsen jatkuva kieltäytyminen asioista voikin turhauttaa vanhempia, se, että hän osaa sanoa ei, on merkki siitä, että hän on itsenäistymässä vanhemmistaan. Irtautuessaan pikkuhiljaa vanhemmistaan, lapsi oppii rajoittamaan, rauhoittamaan ja kannustamaan itseään.

Seuraavat ominaisuudet ja käyttäytymismallit ovat tavallisia uhmaikäisellä lapsella:

• Lapsi on oikukas ja haluaa saada tahtonsa läpi kaikissa asioissa.
• Lapsi on itsekeskeinen ja omistuksenhaluinen, eikä haluaa jakaa asioita.
• Ei-sanan käyttö lisääntyy huomattavasti, ja lapsi voi olla hyvin itsepäinen.
• Lapsi ei hyväksy aikuisen apua, eikä tottele tämän käskyjä.
• Lapsi suuttuu helposti jopa pienimmistä asioista. Suuttumus näkyy itkuna ja kiukkukohtauksina.
• Saadakseen tahtonsa läpi, lapsi saattaa alkaa kieltäytyä ruoasta tai tietyistä aktiviteeteista – vaikka olisi aikaisemmin pitänyt niistä.
• Kiukkukohtauksen aikana lapsi ei kuuntele, eikä hyväksy järkeilyä, vaikka aikuinen kuinka yrittäisi rauhoittaa tilanteen.

Uhmaikäisen ymmärtäminen

Kaiken väsymyksen ja hämmennyksen keskellä vanhemmat voivat miettiä, kuka vaihtoi heidän herttaisen pienen enkelinsä huonosti käyttäytyvään, hysteeriseen pieneen ihmiseen. Tässä ikävaiheessa lapsen kognitiiviset ja motoriset kyvyt ovat kehittyneet huomattavasti. Lapsi pystyy jo liikkumaan itsenäisesti ja ymmärtää järkeilyn ja valitsemisen konseptit. Hän alkaa ymmärtää, mitä haluaa ja miten haluaa asiat tehdä.

Ennen uhmaiän alkamista lapsi on ollut täysin kiinni ja riippuvainen vanhemmistaan ja on seurannut näiden ohjeita ja mallia. Kahden ikävuoden tienoilla lapsi kuitenkin alkaa ymmärtää olevansa oma yksilönsä, jolla on oma identiteetti, persoonallisuus ja kyvyt.

Yksilöksi kasvaminen

Lapsi alkaa vaatia itsemääräämisoikeutta ja nauttii vanhemmistaan erossa olemisesta. Hän alkaa tutustua omiin ideoihinsa, mieltymyksiinsä ja ominaisuuksiinsa. Tässä vaiheessa lapsi haluaa valita ja tehdä asioita itse, ilman aikuisten apua tai sekaantumista – eikä hän pidä siitä, ettei hänen itsenäisyyttään arvosteta.

Lapsi tietää nyt, mitä haluaa tehdä, mutta ei vielä ymmärrä rajoitteitaan. Hän siis tietää, mitä haluaa, mutta ei miten tavoite saavutetaan. Tämän lisäksi lapsi on entistä tietoisempi itsestään ja kokee monimutkaisempia tunteita, kuten ylpeyttä tai häpeää. Hän ei kuitenkaan vielä osaa hallita tai ilmaista tunteitaan selkeästi, mikä voi johtaa kiukkukohtauksiin vanhempien kieltäytyessä hänen toiveistaan. Suuttuminen on ainoa tapa, jolla pieni lapsi osaa reagoida tilanteessa.

Tässä iässä lapsi ei vielä kunnolla ymmärrä, miksi hän ei saa niin hartaasti haluamiaan asioita, ja miksi on olemassa rajoituksia sille, mitä voimme tai emme voi saada. Uhmaikä voi olla vaikea vaihe niin vanhemmille kuin lapselle itselleenkin.

Uhmaikäisen kanssa pärjääminen

Vaikka uhmaikä onkin täysin normaali kehitysvaihe, voi tätä vaihetta läpikäyvän lapsen kanssa eläminen olla vaikeaa. Turhautuminen ja avuttomuuden tunne saattavat olla osa vanhempien jokapäiväistä elämää. Pahimmissa tapauksissa vanhemmista voi tuntua, että olisi vain helpompaa heittää pyyhe kehään.

Vanhempien on tärkeä ymmärtää, että vaikka he tekisivät kaiken oikein, lapsen käytöksessä tuskin nähdään välittömästi muutoksia. Kiukkukohtauksista ei koskaan päästä täysin eroon, mutta niistäkin huolimatta kärsivällisyys, rakkaus ja kunnioitus ovat aina oikea valinta.

Selvitäksesi arjesta uhmaikäisen kanssa, noudata seuraavia vinkkejä:

• Älä koskaan käyttäydy väkivaltaisesti – fyysisesti tai henkisesti – lasta kohtaan. Pysy rauhallisena ja puhu lapselle rakastavaan sävyyn. Odota kärsivällisesti kiukkukohtauksen laantumista ja selitä sen jälkeen lapselle rauhallisesti tilanne ja syysi toimia tietyllä tavalla. Pieni lapsi ei vielä pysty ymmärtämään pitkiä tai monimutkaisia perusteluja, joten selitys kannattaa pitää yksinkertaisena ja selkeänä.
• Pyri välttämään antamasta vastaukseksi tiukkaa ei-sanaa. Parempi vaihtoehto on antaa lapselle kaksi sopivaa vaihtoehtoa, joiden väliltä hän voi valita. Mahdollisuus käyttää omaa tahtoa vähentää uhmaamisen tarvetta. Jos lapsi haluaa jotain epäsopivaa, pysy järkähtämättömänä ja auta häntä selviämään turhautumisestaan.
• Pieni lapsi tarvitsee aikuisen, joka tekee päätökset ja kantaa vastuun. Tämä tarkoittaa, että aikuinen päättää esimerkiksi milloin mennään nukkumaan ja koska ja mitä syödään. Seuraa rutiineja mahdollisimman tarkasti ja kerro lapselle etukäteen, mitä tulet tekemään. Lapsella ei ole turvallinen olo, jos hänelle sysätään liikaa valtaa ja vastuuta.
• Älä tuomitse tai kritisoi lasta kiukkukohtausten vuoksi. Hän ei saa kohtauksia, koska haluaa käyttäytyä huonosti, vaan hän yksinkertaisesti opettelee elämää. Tässä ikävaiheessa kuullut julmat kommentit voivat vahingoittaa lapsen itsetuntoa.