Miten keskittymiskyvyn puute vaikuttaa lapsen koulumenestykseen?

· 21.4.2019

Keskittymiskyvyn puute voi vaikuttaa haitallisesti lapsen oppimiseen ja koulumenestykseen. Monet tutkimukset käsittelevät aihetta erilaisista näkökulmista.

Seuraavaksi kerromme perusasiat keskittymiskyvyn puutteen ja tarkkaavaisuushäiriö ADD:n eroista. Annamme myös tietoa suosituksista ja harjoitteista niin koulua kuin kotiakin varten.

Huonon keskittymiskyvyn ja ADD:n ero

Ennen kuin jatkamme pidemmälle, on tärkeää selventää, että keskittymiskyvyn häiriintyminen ulkoisten ärsykkeiden vuoksi on eri asia kuin ADD. Ensimmäinen ongelmista on tavallinen, lyhytkestoinen vaiva. Yleisesti ottaen kyseessä on ohimenevä tilanne, jossa lapsen huomio pystytään palauttamaan haluttuun asiaan oikeiden toimien avulla.

ADD sen sijaan on ADHD:n tarkkaamattomuuspainotteinen alatyyppi, eli tarkkaavaisuushäiriö, jonka yhteydessä ei esiinny juurikaan yliaktiivisuutta tai impulsiivisuutta. Tarkkaavaisuushäiriö on pysyvä häiriö, ja siitä kärsivillä henkilöillä esiintyy keskittymisvaikeuksia ja tarkkaavuuden säätelyn ongelmia.

Miten keskittymiskyvyn puute vaikuttaa lapsen koulumenestykseen?

Miten keskittymiskyvyn puute vaikuttaa lapsen koulumenestykseen?

Suositukset ja harjoitteet keskittymiskyvyn parantamiseksi

Keskittymisharjoitteet ovat hyödyksi sekä lapselle, jolla on ohimenevä keskittymiskyvyn puute ulkoisen stimulaation vuoksi, että ADD:stä kärsivälle lapselle.

Molemmissa tapauksissa on tärkeää suunnitella koulussa strategioita, joita sitten vahvistetaan kotona.

Nyt siis kerromme asioista, jotka ovat avuksi keskittymiskyvyn palauttamiseksi ja kehittämiseksi lapsella koulussa.

Suunnitelma koulua varten

On tärkeää, että puhut lapsesi opettajan kanssa, jotta voitte suunnitella strategian keskittymisen parantamiseksi. Yleisimmät menettelyt ja nykyaikaiset opetuksen strategiat ovat seuraavat:

  • lapsen laittaminen istumaan eturiviin opettajan pöydän eteen
  • lapsen pitäminen erossa puheliaista lapsista, mutta toisaalta hänen vuorovaikutuksensa salliminen luokkatovereiden kanssa
  • jatkuvasti lasta silmiin katsominen puhuttaessa, jotta hän tuntee tarvetta olla tarkkaavainen
  • yllättävien kysymysten esittäminen lapselle usein.

Suunnitelma kotia varten

On monia mahdollisuuksia lapsen keskittymiskyvyn parantamiseksi kodin piirissä. Aloitamme sellaisilla menettelyillä, jotka liittyvät opiskeluun ja kouluaktiviteetteihin.

Miten kotiläksyt tulisi tehdä?

On hyvin tärkeää, että keskittymisen kanssa kamppailevalla lapsella on oma opiskelutila, jossa hän voi tehdä kotiläksynsä.

Hänellä tarvitsee olla pöytä sekä ergonominen tuoli. Lisäksi valaistuksen tulee olla hyvä, eikä leluja tai keskittymisen vieviä tekijöitä saisi olla ympärillä.

Laita televisio pois päältä ja pidä lapsen tabletti tai puhelin poissa, kun hän tekee kotiläksyjään.

Älä jää hänen seuraansa katsomaan, kun hän työskentelee. Sen sijaan käy silloin tällöin hänen huoneessaan.

Tämä menettely on samaan tyyppinen kuin opettajan käytös luokassa, ja lapsesi pystyy näin tuntemaan tukesi, kun hän tekee läksyjään.

Sano lapsellesi myös, että hänen tulee aloittaa läksyt vaikeimmista tehtävistä. Näin hän ei väsy ja tunne itseään turhautuneeksi, eikä jätä tehtäviä kesken.

Onnittele lasta aina, kun hän saa läksyt loppuun. Näin hän saa rohkaisua opiskelemiseen ja tehtäviensä tekemiseen, ja hän voi olla ylpeä tekemästään työstä.

Lapsen keskittymisongelmat

Harrastukset ja keskittymisongelmat

  • Ilmoita lapsesi musiikkitunneille, kuten esimerkiksi piano- tai viulutunneille – motoriset aktiviteetit stimuloivat kärsivällisyyttä ja keskittymiskykyä.
  • Kokeile mandaloiden väritystä tai vie lapsesi maalaustunneille.
  • Anna hänelle palapeli ja auta häntä kokoamaan se.
  • Pelatkaa shakkia yhdessä.
  • Auta häntä leikkaamaan paperista hahmoja – tämäkin on aktiviteetti, joka stimuloi lapsen keskittymiskykyä.

Näillä miellyttävillä asioilla on hyvä vaikutus lapsesi keskittymiskykyyn, ja ne ovat itse asiassa erittäin tehokkaita apuja.

Muista, että jos sinulla on kysymyksiä tai huolia liittyen ADD:hen, kannattaa kysyä asiasta lastenlääkäriltä, psykologilta tai neurologilta, jotta voisit selvittää, onko oman lapsesi kohdalla tosiaankin kyse tästä asiasta.