Tahdonvoima on asia, joka jo pienen lapsen on hyvä oppia - Äitiyden ihme
 

Tahdonvoima on asia, joka jo pienen lapsen on hyvä oppia

Tahdonvoima on asia, joka jo pienen lapsen on hyvä oppia
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 13 toukokuuta, 2020

Tahdonvoima on asia, joka lasten on hyvä oppia jo nuoressa iässä. Se liittyy kiinteästi niin motivaatioon kuin kurinalaisuuteenkin – ominaisuuksiin, joista on hyötyä paitsi lapsuudessa, myös läpi koko elämän. Se auttaa ihmistä kontrolloimaan halujaan ja tekemään oikeita päätöksiä.

Vaikka monet ajattelevat tahdonvoiman olevan synnynnäinen ominaisuus, tämä ei ole täysin totta. Se on nimittäin myös arvo, joka opitaan lapsuuden aikana. Tämän vuoksi on tärkeää, että vanhemmat toimivat lapselleen hyvänä esimerkkinä tässäkin asiassa. Vanhempien tulisi vastata lapsensa kysymyksiin ja osoittaa hänelle vaihtoehtoisia ratkaisukeinoja erilaisiin ongelmiin.

Päätösten tekeminen ei aina ole linjassa omien halujen kanssa, ja myös tässä tahdonvoima on tärkeässä roolissa. Yksi vaikeimmista lapselle opetettavista asioista on se, että tämä oppii arvioimaan, mikä on oikein ja toimimaan tuon tiedon mukaisesti, vaikka se ei olisikaan helpoin tai hauskin ratkaisu.

Miten opettaa lapselle tahdonvoiman tärkeys?

Tahdonvoima ei tarkoita pelkästään kaikista vääristä asioista kieltäytymistä, vaan myös sitä, että täyttää velvollisuutensa siitä huolimatta, että se on vaikeaa. Seuraavassa on muutamia vinkkejä siihen, miten vanhemmat voivat auttaa lastaan kehittämään omaa tahdonvoimaansa.

  1. Johda omalla esimerkilläsi. Jos mielesi tekee esimerkiksi ostaa jotain ei-välttämätöntä samaan aikaan, kun sinulla on muita tärkeämpiä kuluja, älä lankea houkutukseen. Tällä tavalla opetat lapselle tahdonvoimaa omalla esimerkilläsi.
  2. Ole johdonmukainen. Pidä aina mielessäsi, että sinun täytyy toimia roolimallina osoittaaksesi lapselle, miten asioita kuuluu tehdä ja mitä hyötyä johdonmukaisuudesta on.
  3. Pyri olemaan kurinalainen. Tahdonvoiman menestys on riippuvainen kurinalaisuudesta. Samojen tehtävien toistaminen joka päivä voi auttaa lasta oppimaan vastuullisuutta. Toisinaan kurinalaisuuden ja tahdonvoiman tärkeyden opettaminen toimeliaalle lapselle on vaikeaa, mutta se on kuitenkin täysin mahdollista.
  4. Kunnioita lapsen tahtia. Pidä mielessäsi, että joidenkin lasten on helpompi seurata ohjeita kuin toisten. Tahdonvoima ei ole asia, joka opitaan yhdessä yössä, vaan sen kehittäminen kestää jokaisella lapsella yksilöllisen ajan.
  5. Pyydä lasta tekemään säännöllisesti tiettyjä tehtäviä. Voit esimerkiksi pyytää häntä petaamaan sänkynsä joka aamu välittömästi heräämisen jälkeen tai kattamaan pöydän ennen päivällistä. Jonkin ajan kuluttua lapsi alkaa itse ymmärtää, että hänelle annettu tehtävä täytyy suorittaa olosuhteista huolimatta, ja tämä on se hetki, jolloin hän kehittää omaa tahdonvoimaansa.
Tahdonvoima on asia, joka jo pienen lapsen on hyvä oppia

Tahdonvoima teini-iässä

Tahdonvoimalla on erityisen tärkeä merkitys teini-iässä. Tämän vaiheen aikana monia myllerryksiä kokeva nuori kykenee tahdonvoimansa avulla kieltäytymään sopimattomista ehdotuksista, eikä taivu vertaispaineen edessä. Tahdonvoimansa avulla teini myös sitoutuu niihin asioihin, joista hän on vastuussa.

Teinivuosien aikana lähes kaikki nuoret kapinoivat tavalla tai toisella. Teini voi myös käyttäytyä epäjohdonmukaisesti ja irrationaalisesti, minkä lisäksi hänen mielialansa voi vaihdella suuresti. Tällainen tunteiden epävakaus aiheuttaa usein myös turhautuneisuutta. Iso osa teini-ikäisistä ei osaa ilmaista selkeästi ajatuksiaan ja tunteitaan, ja nuoren voi olla toisinaan vaikea erottaa, mikä on oikein ja mikä väärin.

Tahdonvoima on arvo, joka palkitsee kauaskantoisesti. Monet nuoret kuitenkin etsivät välitöntä hyväksyntää ja mielihyvää, joten heidän on tämän vuoksi hyvin vaikea kehittää tahdonvoimaansa.

Lapsen tahdonvoiman vahvistaminen

Lapset oppivat kotona saadun esimerkin avulla. Sen vuoksi vanhempien tulee aina pyrkiä olemaan johdonmukaisia kaikissa toiminnoissaan. Tahdonvoimaa voi harjoittaa kaikissa arjen tilanteissa.

Jos joistain säännöistä halutaan joustaa, tulee vanhempien aina päättää asiasta yhdessä. Teini-ikäiset tarvitsevat ja kaipaavat järjestystä elämäänsä kehittyessään aikuisiksi. Lapsen pitää tuntea, että hänen äitinsä ja isänsä kuuluvat samaan joukkueeseen.

Johdonmukaisuus ja sinnikkyys. Toisinaan voi olla vaikeaa suorittaa kaikki tehtävät, mitä päivälle on suunniteltu. Teini-ikäiset sekoittavat usein sen, mitä he “haluavat tehdä” siihen, mitä heidän “pitää tehdä”.

Toisinaan, kun annamme lapsellemme vapauden valita, missä järjestyksessä hän suorittaa hänelle osoitettuja tehtäviä, hän ei suoriudukaan niistä kaikista päivän loppuun mennessä. Meidän tulisi tämän vuoksi opettaa lapsellemme toiminnan johdonmukaisuuden tärkeyttä.

Tahdonvoima on asia, joka jo pienen lapsen on hyvä oppia

Keskusteluyhteyden ylläpitäminen ja säilyttäminen on erittäin tärkeää teini-ikäisten kanssa. Mikäli haluat rakentaa luottamussuhdetta teini-ikäiseen lapseesi, kuuntele, mitä hänellä on sanottavaa.

Vanhempien tulisi luoda kotiinsa tilan, jossa heidän lapsensa kokevat voivansa ilmaista itsensä vapaasti. Vanhempina meidän tulee aina kuunnella lastamme, kehua häntä suorituksistaan ja auttaa häntä parantamaan osaamistaan entisestään.

Keskustele kritisoimatta lasta. Vaikka vanhempien tulisi viime kädessä olla se taho, joka päättää talon säännöt, on myös tärkeää kuunnella lapsen mielipide asiasta. Jotta lapsi voi kehittää omaa arvojärjestelmäänsä, hänen tulisi tuntea, että että hänen mielipiteensä on tärkeä ja se otetaan huomioon.

Tarjoa teinillesi mahdollisuus esittää omia ideoitaan ja auta häntä arvioimaan niitä. Tämä kehittää hänen itseluottamustaan. Älä hylkää hänen esittämiään ajatuksia suoralta kädeltä. Kun annat hänelle mahdollisuuden analysoida itse omia ideoitaan, hän voi kehittää omia arvosteluperusteitaan.

Älä myöskään ole liian tiukka. Kiellot johtavat vastustukseen. On aina parempi selittää, miksi lapsesi ehdottama tapa ei välttämättä ole oikea ratkaisu.

Yhteenvedoksi haluamme korostaa, että tahdonvoima tuo mukanaan monia hyötyä lapsesi elämään. Tämän vuoksi on tärkeää kehittää lapsesi tahdonvoima jo nuoresta pitäen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • López, M. F. (2016). Cómo entrenar la fuerza de voluntad: Así funciona el músculo mental. B DE BOOKS.
  • Lindworsky, J., & Menchaca, J. A. (1923). El poder de la voluntad: educada según la psicología experimental moderna. El mensajero del corazón de Jesús.
  • Muñoz, G. Fuerza de voluntad: la mayor fuerza humana y estrategias para aumentarla. https://gmfitnesssystems.com/fuerza-de-voluntad/

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.