Positiivinen vanhemmuus

20 helmikuu, 2020

Tänään aiheenamme on positiivinen vanhemmuus. Malli perustuu kurin opettamiseen positiivisuuden kautta, ja tarkoituksena on luoda molemminpuoliseen kunnioitukseen perustuva suhde lasten ja vanhempien välille.

Positiivinen vanhemmuus

Luuletko, että pystyisit itse vanhempana lopettamaan lapsen kieltämisen ei-sanaa käyttäen? Tämä ei välttämättä ole aivan helppoa, mutta siihen kannattaa pyrkiä, sillä tieteellisten tutkimusten mukaan lapsen kasvattaminen ja opettaminen positiivisia keinoja käyttäen tukee tämän kehitystä. Positiivisen kasvatuksen kautta lapsesta kasvaa terveempi yksilö, joka on tavallista paremmin valmistautunut elämää varten.

Suurin hyöty ei-sanan välttämisestä on kuitenkin se, että se johtaa rakentavampiin ihmissuhteisiin. Positiivisesti kasvatetut lapset usein auttavat ikätovereitaan ja ajan myötä he oppivat suvaitsevaisuuteen, vuoropuheluun ja kunnioitukseen perustuvia käyttäytymismalleja.

“Ei” on usein ensimmäinen sana, joka pääsee automaattisesti suustamme – vaikka lapsi olisi vasta vauva. Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun pieni lapsi alkaa ryömiä ja haluaa koskettaa kaikkea mahdollista, kiellämme häntä ei-sanaa käyttäen. Turvaudumme usein tähän sanaan tottumuksesta ja koska se on yksinkertaisesti helppoa. Kieltäminen on helpompaa kuin sen taustalla olevien syiden selittäminen.

Lapsen kieltäminen

Vaikka kieltämisen tarkoituksena onkin lapsen turvassa pitäminen, se ei ole paras tapa saada lasta tekemään yhteistyötä. Tutkimukset ovat osoittaneet, että liiallisella ei-sanan käytöllä on negatiivinen vaikutus lapsen kielellisiin kykyihin. Jatkuvasti ei-sanaa kuulevan lapsen kieli on köyhempää kuin lapsen, joka kuulee vanhemmiltaan positiivista kielenkäyttöä.

Positiivinen kasvattaminen ei tarkoita lapsen jokaisen oikun edessä periksi antamista tai tämän pilalle hemmottelemista. Ennemminkin kyse on näkökulman muuttamisesta ja siitä, että emme aina turvaudu negatiiviseen viestintään.  Muuttamalla kielemme positiivisemmaksi, autamme lastamme ymmärtämään paremmin ympäröivää maailmaa. Vanhempina olemme lapsen parhaita opettajia.

Lapsipsykologi Abel Domínguez Llort kertoo positiivisesta kasvatuksesta ja vanhemmuudesta seuraavasti:

”Ajatuksena on hieno, että yritämme motivoida lapsia siten, että he keskittyvät mahdollisuuksiinsa rajoitteidensa sijasta. Tämä aiheuttaa heille vähemmän turhautumista lähitulevaisuudessa. Mutta estääkö nykypäivän yhteiskunta meitä kuulemasta ei-sanaa? Tullaanko meitä aina muistuttamaan kaikista vaihtoehdoista, joita meillä on? Kehotan vanhempia käyttämään omaa harkintaansa. Se, että lapsille ei koskaan sanota ”ei”, tekee heistä heikkoja. Sama pätee siihen, että sanotaan ”ei” koko ajan.”

Tavoitteena on, että lapsi ymmärtää, miksi hän ei saa tehdä tiettyä asiaa tai käyttäytyä tietyllä tavalla. Vanhempina on meidän tehtävämme selittää tilanne lapsen iälle ja kypsyydelle sopivalla tavalla.

Voimme auttaa lasta ymmärtämään monin eri tavoin. Voimme esimerkiksi neuvotella hänen kanssaan samalla, kun tarjoamme hänelle muita vaihtoehtoja tai aktiviteetteja, joiden tarkoituksena on saada hänet luopumaan asiasta, jota hänen ei haluta tekevän.

Mitä asiantuntijat ovat mieltä ei-sanan käytöstä?

Ei-sanan välttäminen on usein vaikea tehtävä. Tämä pätee erityisesti silloin, kun lapsi käyttäytyy erittäin huonosti tai aikoo vahingoittaa itseään. On hyvä muistaa, että tarkoituksena ei ole luopua kokonaan ei-sanan käytöstä. Positiivisessa vanhemmuudessa pyritään pikemminkin tasapainon luomiseen tavassa, jolla lapselle puhutaan. Kyse on siitä, ettei lasta kyllästetä ei-sanalla.

Ajan myötä ei-sanan jatkuva käyttö voi johtaa siihen, että lapsi pelkää tutkia ympäröivää maailmaa. Se voi aiheuttaa lapselle levottomuutta, pelkoa ja jopa ahdistusta. Asiantuntijoiden mukaan ei-sanan käyttämistä parempi vaihtoehto on pyrkiä kommunikoimaan lapselle mahdolliset vaihtoehdot. Ehdotetun vaihtoehdon tulisi olla houkuttelevampi kuin se, mihin lapsi on sillä hetkellä kiinnittänyt huomionsa.

Positiivinen vanhemmuus

Espanjalaisen psykologin ja kirjailijan Alicia Banderasin mukaan vanhempien kannattaa pyrkiä pitämään ei-sanan määränä noin 20 %, ja loput 80 % ajasta heidän tulee yrittää kiinnittää lapsen huomio muihin vaihtoehtoihin. Tämä auttaa lasta harkitsemaan asiaa uudelleen ja valitsemaan houkuttelevamman ja vanhempien kannalta hyväksyttävämmän vaihtoehdon. Jos lapsi kuulee kotona ei-sanaa liian usein, hän alkaa turhautua sen kuulemiseen.

Banderas painottaa, että myös ei-sanalla on paikkansa. ”Kun haluan tyttäreni ymmärtävän, että jokin asia on hänelle vaarallinen tai se voi aiheuttaa vaaraa muille, sanon ”ei”. Muina aikoina päädymme taisteluihin, eikä tuollainen dynamiikka ole hyväksi toistuessaan jatkuvasti.”

Lapsi tarvitsee selvät rajat

Liiallisen ei-sanan käytön välttäminen ei tarkoita, että äitien ja isien tulisi alistua lasten tahtoon. Vanhempien on kasvatettava lapsiaan kurin ja sääntöjen avulla. On tärkeää pitää kiinni selkeistä rajoista ja kieltää lasta tarvittaessa. Jokainen lapsi tarvitsee sääntöjä, rajoja ja kuria kasvaakseen ja kehittyäkseen terveellä tavalla – emotionaalisesti, sosiaalisesti ja psykologisesti.

Tavoitteena ei ole arvostella lasta niin, että hän pelkää aloittaa aktiviteetin, sillä tämä on haitallista hänen kehitykselleen. Parhaassa tapauksessa vanhemmat ohjaavat lasta terveellä ja positiivisella tavalla, mikä tapahtuu välittävän vuoropuhelun kautta.