Miten toimia, jos lapsi lyö toisia koulussa? - Äitiyden Ihme
 

Miten toimia, jos lapsi lyö toisia koulussa?

Vanhemmasta voi tuntua vaikealta reagoida tilanteeseen, jossa lapsi lyö koulussa ikätovereitaan, mutta ongelmaan on onneksi tarjolla on onneksi apua. Tänään kerromme parhaista suosituksista ja hyviksi todetuista neuvoista.
Miten toimia, jos lapsi lyö toisia koulussa?
María Alejandra Castro Arbeláez

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 06 syyskuuta, 2019

Tieto siitä, että lapsi lyö koulussa muita lapsia, on tavallisesti vanhemmille yllättävä ja vaikeasti hyväksyttävä. Tilanne on tietysti hankala niin lapselle itselleen kuin tämän vanhemmille ja opettajillekin, minkä lisäksi väkivaltainen käytös asettaa lapsen ikätovereiden fyysisen ja henkisen terveyden vaaraan. Mielessä on pidettävä myös lyövän lapsen persoonallisuuden kehitys ja ystävyyssuhteet, jotka vaarantuvat negatiivisen käytöksen myötä.

Tällaisessa tilanteessa vanhemmasta saattaa tuntua, että hän ei osaa kasvattaa lastaan oikein. Tilanne voi saada hänessä aikaan paljon huonoa oloa, sillä lapsen ongelmakäytös ilmenee silloin, kun vanhempi ei ole läsnä puuttumassa siihen.

Tämän tyyppisiä tilanteita kohdataan yleensä, kun lapsi on hyvin impulsiivinen tai asiat eivät suju kotona hyvin. Lyömistä voi esiintyä myös siksi, että lapsi matkii jotakuta tai yrittää saada huomiota.

Jos pieni lapsi todistaa kasvaessaan jatkuvasti aggressiivisuutta, huutamista vuorovaikutuksen perustana tai loukkauksia vanhempien ja ympäristön taholta, hän omaksuu helposti vastaavan käytöskaavan myös itse. Samoin voi käydä, jos lapsi näkee läheisen perheenjäsenen kohtelevan muita ihmisiä huonosti ja käyttäytyvän väkivaltaisesti.

Miten toimia, jos lapsi lyö toisia koulussa?

Mitä voi seurata siitä, että lapsi lyö toisia koulussa?

Ensinnäkin voi käydä niin, että lapsen lyötyä toveriaan, hän joutuu itse toisten hyökkäyksen kohteeksi. Jos lapsi siis ärsyttää ikätovereitaan näiden sietokyvyn äärirajoille, nämä saattavat ryhtyä hallitsemaan tilannetta omin nyrkein.

Etenkin sosiaaliset seuraukset ovat hyvin oleelliset, sillä lapsen tai nuoren käytös saattaa aiheuttaa sen, että toverit alkavat torjua häntä ja jättää hänet ryhmän ulkopuolelle. Tämä puolestaan voi aiheuttaa monenlaisia ongelmia yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä aina huonoon seuraan ajautumiseen.

Toisaalta taas koulun johto voi ryhtyä vakaviinkin toimenpiteisiin ja jopa tehdä suuria muutoksia lapsen koulunkäyntiin.

Väkivalta ei luonnollisestikaan ole oikea ratkaisu mihinkään tilanteeseen, ja se, että lapsi reagoi tilanteisiin lyömällä, kertoo myös hänen itsensä voivan huonosti tai olevan kykenemätön hallitsemaan impulssejaan.

Miten toimia, jos lapsi lyö toisia koulussa?

1. Viestintä vanhempien kanssa

Vanhempien tarvitsee puhua lapsensa kanssa rehellisesti siitä, mitä on tapahtunut. Kysy, miten voit auttaa häntä. On aina tärkeää pitää yllä avointa viestintää, jotta voit olla tietoinen lapsesi huolenaiheista, ongelmista, tavoitteista ja unelmista.

Jos lapsi on varhaisessa iässä, lapsipsykologi pystyy auttamaan häntä siten, että huono käytös kohentuu.

2. Ota avuksi asiantuntija

Jos lapsesi käytös on jo muuttunut toistuvaksi ja selkeäksi ongelmaksi, asiantuntija voi pystyä auttamaan tilanteen syvällisempiin puoliin puuttuen.

Joskus lapsi tuntee olonsa mukavammaksi tuntemattomalle ihmiselle puhuessaan kuin omille vanhemmilleen. Siksi asiantuntijan apu voi olla erittäin hyvä valinta, jotta päästäisiin ratkaisuun nopeasti. Tällöin voidaan myös puhua sellaisen henkilön kanssa, joka tuntee tällaiset tilanteet hyvin.

3. Opeta lapsellesi, että väkivalta ei ole ratkaisu ongelmiin

Älä opeta lastasi reagoimaan väkivallalla, mikäli hän joutuu itse hyökkäyksen kohteeksi. Muista se fakta, että väkivalta synnyttää väkivaltaa. Yritä kehittää lapsesi kykyä ratkaista asiat puhumalla, kuten myös muita valmiuksia kohdata vaikeita tilanteita, joissa hän joutuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Miten toimia, jos lapsi lyö toisia koulussa?

4. Ole hyvä esimerkki

Osoita, että sinulla itselläsi on sietokykyä aina kun lähdet ulos lapsesi kanssa. Eteen tulee monia epämiellyttäviä tilanteita, vaikkapa liikenteessä tai kaupan jonossa seisottaessa.

Jos reagoit väkivaltaisesti lastesi edessä, he oppivat että tämä on sopiva puolustusmekanismi ja tulevat käyttämään sitä tulevaisuudessa omien ongelmiensa ratkaisemiseksi.

5. Kehittäkää terve perheen sisäinen elämä, joka perustuu kunnioitukseen

Lopuksi tämä suositus, eli kannattaa panostaa terveen perhe-elämän kehittämiseen. Anna lapsillesi palkintoja, kun hän niitä ansaitsee, mutta älä kuitenkaan hemmottele häntä liikaa. Yritä olla keskittymättä liiaksi materiaan. Ruoki perheesi sisäistä rakkautta ja pyri olemaan selvillä siitä, mitä lapsesi puuhaavat, mutta ilman, että kuitenkaan menet liiaksi heidän yksityisalueelleen.

On tärkeää olla tietoinen siitä, mitä lapsi näkee televisiosta ja minkälaisia videopelejä hän koneellaan pelaa. Lisäksi kannattaa rohkaista nuorta tai lasta kokeilemaan urheilulajia tai jotakin muuta sellaista aktiviteettia, jonka avulla hän saa poltettua energiaa ja vähennettyä stressiä.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.