Mikä on lapsen uhmakkuushäiriö?

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 12 syyskuuta, 2018

Oletko koskaan kuullut lapsen uhmakkuushäiriöstä (englanniksi Little Emperor Syndrome)? Tämä on psykologinen tila, joka muuttaa lapsen käytöstä. Lapsi voi muuttua määräileväksi, ja siten yrittää hallita muita perheenjäseniä.

Tämä lapsilla esiintyvä häiriö on itse asiassa uudehko laajempi ilmiö, joka tunnetaan enganniksi myös nimellä Oppositional Defiant Disorder (ODD). Lapset, joilla tämä häiriö on, yrittävät hallita ympärillään olevia ihmisiä päivittäisessä elämässään.

Näiden lasten vanhemmilla on todellisia vaikeuksia tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat lapsen toiveiden vastaisia. Nämä asiat voivat olla melko merkityksettömiä, kuten vaikkapa televisiokanavan valitseminen tai illallisruoasta päättäminen.

Ongelma ulottuu luonnollisesti myös tärkeämpiin asioihin, kuten esimerkiksi lomapaikan valintaan, uusien lelujen ostoon tai jopa päätökseen siitä, hankitaanko perheeseen uusi vauva vai ei.

Kuinka lapsen uhmakkuushäiriö havaitaan?

Kuten nimi jo kertoo, tämä häiriö kuvaa lasta, joka kieltäytyy antamasta toisen ihmisen tehdä päätöksiä hänen puolestaan. Lapsi haluaa hallita ympäristöään kaikissa tilanteissa, ja jos hänestä tuntuu, ettei hänen anneta näin tehdä, yleensä tuloksena on aggressiivinen käytös.

Lapsen uhmakkuushäiriö näkyy seuraavanlaisena käytöksenä:

• Kiukunpuuskat ja -purkaukset
• Sanallinen ja fyysinen aggressiivisuus vanhempia ja muita auktoriteetteja kohtaan
• Yritykset manipuloida psykologisesti vanhempia
• Toistuva itsekeskeinen käytös
• Ei siedä turhautumista juuri lainkaan
• Liialliset ja järjettömät vaatimukset
• Lapsi esittää uhria suostutellakseen vanhempiaan

Miksi uhmakkuushäiriö kehittyy?

Tutkijat viittaavat teoriaan, jonka mukaan uhmakkuushäiriö aiheutuu siitä, että lapsen vanhempiensa ja muiden aikuisten sukulaisten kanssa viettämä aika on liian vähäistä. Ongelman syyt vaikuttavat olevan paljon enemmän sosiaalisia kuin biologisia.

Tätä teoriaa tukeva fakta on se, että lapset eivät synny määräilijöinä, vaan käytös kehittyy vuosien varrella. Asiantuntijoiden mukaan keskimääräinen ikä uhmakkuushäiriön alkamiseen on yhä alempi.

Onko siis niin, että vanhempien työajat vaikuttavat uhmakkuushäiriön kehittymiseen? Vaikuttaa siltä, että puutteellinen ajanvietto lasten kanssa voi johtaa siihen, että lapsille ei pystytä asettamaan selkeitä rajoja.

Lisäksi vanhemmat voivat tuntea pitkistä työpäivistä syyllisyyttä, mikä saa heidät myöntymään lapsen pyyntöihin ja oikkuihin useammin kuin olisi hyväksi. Tällöin lapsi huomaa, että vanhempien manipuloiminen ei ole vaikeaa.

Entä onko lapsiluvulla merkitystä? Uhmakkuushäiriö ei ole ongelma, jota ilmenee vain perheen ainoilla lapsilla. Kuten tiedätkin, moni perheen ainoa lapsi on kasvatettu hyvin, eivätkä he kärsi tästä psykologisesta häiriöstä. Ja päinvastoin, on lapsia, joilla on sisaruksia, ja jotka yrittävät hallita sekä näitä että vanhempiaan.

Kuinka toimia uhmakkuushäiriöisen lapsen kanssa?

Ensimmäiseksi tulee ratkaista väkivallan ongelma. Olipa väkivalta suunnattu vanhempiin, sisaruksiin, opettajiin tai muihin auktoriteetteihin, se tulee saada päättymään. Tässä vanhempien esimerkki ja kova työ ovat avainasemassa. Vuoropuhelun, kunnioituksen ja sietokyvyn merkitys tulee viestiä lapselle.

Toisaalta tulee tehdä töitä sen eteen, että lapsen empatiakyky kehittyy. Tämä tarkoittaa, että lapselle tulee opettaa, kuinka toisista tuntuu missäkin tilanteessa, ja kuinka lapsi voi reagoida tilanteeseen positiivisesti.

Lisäksi, ja kenties kaikkein tärkeimpänä, lapselle tulee asettaa rajat alusta lähtien. Lapsen tulee ymmärtää, että käytössääntöjä täytyy noudattaa sekä kotona että muissa paikoissa. Lapsen tulee ymmärtää, että hänen on syytä toimia näiden mukaan ja antaa sääntöjen määrätä hänen elämäänsä.

Niiden lasten kohdalla, joiden opettaminen sujuu hyvin ja tuottaa tuloksia, on tärkeää toteuttaa positiivista vahvistamista. Tunnustus ja palkinnot siitä, että sääntöjä noudatetaan, saavat lapsen tekemään asiat oikein ja helpommin.

On tietenkin yksi tekijä, joka on yhtä keskeinen, kuin se on joustamatonkin, nimittäin aika. Kun lapsi viettää jatkuvasti aikaa vanhempiensa kanssa, jotka ottavat oikean roolinsa, ei lapsi  kärsi  uhmakkuushäiriöstä missään vaiheessa lapsuuttaan. Lapsi tietää tällöin, että vanhemmat ovat läsnä ja huolehtivat hänestä, ja että hänen tulee kunnioittaa vanhempiaan.

Koulu ja teini-ikä

Lopuksi mainitsemme asian, joka on muuttunut yhä tavallisemmaksi viime vuosina.

Opettajat – luonnollisestikin – vastustavat usein tottelemattomien oppilaiden vaatimuksia. He saavat tästä usein valituksia ja huonoa palautetta vanhemmilta, jotka kyseenalaistavat opettajien määräysvallan ja päätökset.

Tämä edistää omalta osaltaan uhmakkuushäiriön syntyä lapsilla.
Taas kerran lapsi käyttää valtaansa manipuloidakseen, saadakseen vaatimuksensa läpi ja käyttääkseen vanhempiaan hyväkseen oman hyötynsä saavuttamiseksi.

Saman tyyppistä käytöstä tapahtuu myös teini-ikäisillä. Tämän ikäiset lapset eivät välttämättä tiedosta omia rajojaan, ja uskovat vahvasti, että voivat aina saada haluamansa. Tämä voi johtaa väkivaltaiseen käytökseen vanhempia ja ystäviä kohtaan. On hyvin tärkeää hankkia asiantuntijan apua, jos tällaista käytöstä ilmenee.

Lyhyesti sanottuna, vanhempien tulee taata, että lapsilta ei puutu mitään tärkeää näiden kasvaessa, mutta toisaalta ei myöskään tulisi pelätä rajojen ja sääntöjen asettamista. Jos näin ei tehdä, lapsen opinnot, tuleva työelämä ja sosiaalinen käytös tulevat kärsimään suuresti.