Kuinka ottaa huomioon erityisherkät lapset - Äitiyden Ihme
 

Kuinka ottaa huomioon erityisherkät lapset

Erityisen herkät lapset tuntevat asioita syvemmin kuin toiset. Siksi kurin pitäminen heille voi olla haasteellista. Tänään esittelemme erilaisia kurinpitostrategioita erityisen herkille lapsille.
Kuinka ottaa huomioon erityisherkät lapset
María José Roldán

Kirjoittanut ja tarkastanut kasvatuspsykologi María José Roldán.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kurinpito lapsille ei ole koskaan ollut helppo tehtävä vanhemmille, mutta erityisen herkkien lasten vanhemmille se on vieläkin haastavampaa. Onkin tärkeää, että erityisherkkien lasten vanhemmat saavat käsiinsä sellaisia vinkkejä, jotka auttavat heitä pitämään kuria yllä silloinkin, kuin oma lapsi on erityisen herkkä tai tunteikas.

Vanhempana oleminen on yksi elämän palkitsevimmista tehtävistä, ja jokainen, joka on saanut etuoikeuden tulla vanhemmaksi, on todellakin onnenpekka. Vanhemmuus ei kuitenkaan ole aina helppoa. Yleensähän onkin niin, että palkitsevimmat tehtävät ovat raskaan työn takana.

Tuon raskaan työn ansiosta me pystymme kuitenkin kasvamaan ja aikuistumaan niin vanhempina kuin yksilöinäkin. Aika ajoin vanhempina pääsemmekin nauttimaan niistä hetkistä ja kokemuksista, jotka pysäyttävät meidät paikoillemme, koskettavat sydäntämme ja saavat meidät vakuuttumaan siitä, että olemme loppujen lopuksi tehneet hyvää työtä lastemme kanssa!

Erityisherkkien lasten tai erityisen tunteellisten lasten kasvattaminen voi kuitenkin tuoda vanhempien eteen entistäkin suurempia haasteita, ja siksi keskitymmekin tähän aiheeseen tarkemmin tämän päivän artikkelissamme.

Erityisherkät lapset – luonteenpiirteet

Erityisherkät lapset ovat hyvin tietoisia heitä ympäröivistä asioista ja he reagoivat tilanteisiin nopeasti. He tuntevat asiat syvemmällä tasolla kuin muut. He ovat yleensä äärimmäisen empaattisia ja tarkkaavaisia ympäristöään kohtaan sekä sitä kohtaan, kuinka he etenevät omassa elämässään.

äiti ja erityisherkkä tytär

Kun erityisherkkä lapsi turhautuu johonkin tekemäänsä asiaan, sinun täytyy yrittää vakuuttaa hänet siitä, että on ok tuntea tällä tavoin. Rohkaise lastasi ja kerro hänelle, että hän voi yrittää uudelleen sitten kun hänestä jälleen tuntuu paremmalta. Tämä taktiikka ei todennäköisesti ole kovin toimiva sellaisen lapsen kanssa, joka ei ole erityisen herkkä.

Nyt kun ymmärrämme hieman, millaisia erityisherkän lapsen käyttäytymismallit ovat, meidän tuleekin kysyä, kuinka sitten erityisherkän lapsen vanhempien tulisi opettaa tai pitää yllä kuria lapselleen? Keskustelemme aiheesta lisää tarkemmin alla.

Erityisherkän lapsen kurinpito

Ensinnäkin on ymmärrettävä, että erityisherkkyys ei ole vajaatoiminta eikä oireyhtymä, vaan kyseessä on lapsen luonteenpiirre. Erityisherkkyys on itse asiassa mitä loistavin luonteenpiirre, kunhan sekä lapsi että vanhemmat oppivat, kuinka toimia paremmin erilaisten asioiden ja tilanteiden edessä ja kuinka he voivat toimia näiden syvien tunteidensa ja tuntemustensa edessä.

Jätä pois puolustautuminen

Vanhempina meidän tulee osata olla tietoisia myös omista tunteistamme. Koska lapsemme ovat itsenäisiä olentoja, joilla on omat ajatuksensa, tunteensa ja reaktionsa asioihin, he saattavat usein suuttua meidän tekemistämme valinnoista. Älä huoli, sillä tämä on aivan normaalia.

Vanhempina meidän tulee siis olla tietoisia tästä itsenäisyydestä ja osata ottaa huomioon omien tunteidemme lisäksi myös lapsemme tunteet. Tässä onnistuaksemme meidän tulee osata jättää omat puolustautumisrefleksimme syrjään ja olla antamatta omien tunteidemme vaikuttaa päätöksentekoomme hetkessä.

Osoita empatiaa

Kun lapsi käy läpi tunteenpurkausta tai kiukunpuuskaa, on tärkeää, että osoitamme hänelle sanoillamme empatiaa sekä ymmärrystä häntä rauhoittaaksemme. Tämä on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin pois käveleminen ja tilanteen huomiotta jättäminen. Jos kävelet pois lapsesi luota varsinkin silloin, kun hän käy läpi voimakkaita tunteita, annat lapsellesi herkästi sellaisen vaikutelman, etteivät hänen tunteensa ole hyväksyttäviä.

Sen sijaan meidän tulisi lempeästi tiedostaa lapsen läpikäymät voimakkaatkin tuntemukset ja antaa hänelle tilaa ilmaista tunteitaan.

Erityisherkät lapset käyvät läpi voimakkaita tunteita.

Sano lapsellesi lämpimästi ja vilpittömästi: “Näen, että sinä olet juuri nyt vihainen minulle, ja minä todellakin haluan kuulla sinua. Kerro minulle vihantunteistasi.” Jos teet tämän empaattisesti, lupaamme, että näet pian positiivisia tuloksia.

Esimerkiksi kolmevuotiaalle lapselle voisit sanoa kiukunpuuskan aikana seuraavaa: “Äiti näkee, että olet pettynyt. Sinä haluaisit lisää leikkiaikaa, mutta nyt on kuitenkin kylpysi aika. Sinä suutuit siitä äidille, ja minä ymmärrän sen. On vaikeaa lopettaa silloin, kun haluaisi lisää.”

Kun olet lapsesi tukena noina hetkinä, kun hänellä on vaikeaa henkisesti tai fyysisesti läpikäydä jotakin tilannetta, vahvistat sinun ja lapsesi välillä olevaa sidettä. Näin lapsesi oppii luottamaan sinuun vaikeimpinakin hetkinä.

Erityisherkät lapset ja kurinpito

Kun sinun ja lapsesi välinen kommunikointi ja tunnesiteet ovat kunnossa, on tärkeää asettaa tiettyjä rajoja ja siirtyä eteenpäin. Vanha sanonta “rajat ovat rakkautta” pitää paikkansa, sillä niiden avulla osoitat lapsellesi johdonmukaista käyttäytymistä ja hän oppii luottamaan sinuun. Meidän tulee oppia vilpittömästi tukemaan lapsiamme heidän vaikeissakin tunteenpurkauksissaan ja opettaa heille, että he pystyvät kyllä käsittelemään nuo vaikeatkin tunteet.

Kun kerromme lapsillemme heidän tekojensa seurauksista, emme voi tehdä sitä ohimennen kommentoimalla. Meidän täytyy selittää asiat heille huolellisesti ja varovasti. Lapsen tulee ymmärtää, mitä hän on oikein tehnyt, mitkä sen seuraukset oikein ovat ja mitä hän voi oppia tilanteesta.

Sinäkin voit opetella olemaan avoin ja kommunikoiva vanhempi lapsellesi. Voit selittää hänelle, että sinun vaikea työsi on välillä kieltää häneltä asioita ja sanoa ei. Selitä lapsellesi, että sinun on välillä vaikeaa kieltää häntä, sillä tiedät, kuinka paljon se ärsyttää lastasi. Jatka keskustelua selittämällä lapsellesi, että sinun tehtäväsi hänen vanhempanaan on pitää hänet turvassa ja auttaa häntä oppimaan erilaisia asioita elämästä.

Näitä vaiheita noudattamalla sinun ja lapsesi välisestä suhteesta kasvaa varmasti yhä vahvempi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.