5 haitallista kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lasta
 

5 haitallista kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lasta

Tänään listaamme viisi tapaa, joita jokaisen vanhemman on syytä välttää.
5 haitallista kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lasta
Pedro González Núñez

Kirjoittanut ja tarkastanut varhaiskasvattaja Pedro González Núñez.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Aikuiset eivät ole aina tietoisia lasten edessä tekemistään tai puhumistaan asioista, eikä vanhempien ole aina helppo myöntää, että heillä on tiettyjä negatiivisia lastenkasvatukseen liittyviä tapoja. Jatkuvasti valppaana pysyminen ja oman toiminnan säätely voi olla vaikeaa, ja etenkin väsyneenä, stressaantuneena tai turhautuneena vanhempi puhuu ja toimii helposti seurauksia ajattelematta. Vanhempien on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että he ovat lapsensa tärkeimpiä roolimalleja, joiden käytöstä ja sanoja lapsi tarkkailee ja matkii herkeämättä. Tänään listaamme 5 haitallista kasvatustapaa, joihin monet vanhemmat sortuvat, mutta joista kannattaa opetella pois.

5 haitallista kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lasta

Jos vanhemmat haluavat muuttaa asioiden kulkua, heidän on aloitettava tunnistamalla omat puutteensa ja muutettava käytöstään, jos se on lapselle haitallista.

“Ihmiset eivät päätä tulevaisuuttaan, he päättävät tottumuksistaan, ja heidän tottumuksensa päättävät heidän tulevaisuutensa.”

– F. M. Alexander

5 haitallista kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lasta

1. Kiroileminen

Kirosanojen käyttö välittää usein tietynlaista kapinaa ja vangitsee tästä syystä myös lapsen huomion. Tästäkin huolimatta kirosanojen käyttöä on syytä välttää lasten läheisyydessä, sillä niiden käyttäminen on huono tapa, eikä niiden pitäisi kuulua yhdenkään lapsen sanavarastoon. Valitettavasti lapsi altistuu kirosanoille monissa eri ympäristöissä, mutta kodin ei tarvitse olla yksi niistä.

2. Toisten ihmisten kritisoiminen

Pienet lapset eivät vielä ymmärrä tiettyjen aikuisten käyttämien ilmaisujen merkitystä. Hyvä esimerkki ovat muiden kritisoimiseen käytetyt ilmaisut, jotka lapsi tulkitsee helposti kirjaimellisesti. Hän saattaa myöhemmin toistaa kuulemansa sana sanalta, ymmärtämättä loukkaavansa muita. Vanhempien on myös tärkeää opettaa lapselle muiden reilua ja tasa-arvoista kohtelua, eikä hyvään käytökseen kuulu toisista ihmisistä pahan puhuminen.

3. Huonon itsetunnon jatkuva näyttäminen

Jos vanhemmat antavat jatkuvasti epävarmuutensa ja heikon itsetuntonsa näkyä, lapsi alkaa ajatella, että tämä on normaalia käytöstä. Monella aikuisella on heikko itsetunto, eikä siinä välttämättä ole mitään väärää, mutta vanhemman huono itsetunto periytyy helposti myös lapselle. Lapsi on vasta kehittymässä, ja kaikista negatiivisista ilmauksista – etenkin toistuvasti kuultuna – voi muodostua hänelle normi ja tapa.

5 haitallista kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lasta

4. Puhuminen kuin lapsi ei olisi paikalla

Lapsen huomiotta jättäminen ja hänestä puhuminen ikään kuin hän ei olisi läsnä, on huono tapa, jota jokaisen vanhemman on syytä välttää. Aikuisten asioista on hyvä keskustella yksityisesti vanhempien kesken, mutta jos asia koskee lasta, tämä kannattaa ottaa mahdollisuuksien mukaan keskusteluun.

“Älä huoli, vaikka lapsesi eivät kuuntelisi sinua, he tarkkailevat sinua koko päivän.”

– R. Fulghum

5. Puhelimen selaaminen lapsen puhuessa

Tänä päivänä näkee usein vanhempia, jotka ovat kiinnostuneempia puhelimensa selailusta kuin lapsen kanssa keskustelemisesta tai leikkimisestä. Keskustelipa aikuinen sitten lapsensa tai kenen tahansa muun kanssa, puhelin on syytä asettaa syrjään. Lapsi ansaitsee ja tarvitsee vanhempansa täyden huomion ymmärtääkseen, että hänen tarpeistaan, toiveistaan ja huolenaiheistaan välitetään. Vanhempi antaa lapselleen huonon esimerkin kiinnittämällä enemmän huomiota puhelimeensa kuin kanssaihmisiin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Perry, P. (2020). El libro que ojalá tus padres hubieran leído: (y que a tus hijos les encantará que leas). Barcelona: Planeta.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.