Vauvan kuuloaistin stimulointi - Äitiyden ihme
 

Vauvan kuuloaistin stimulointi

Vauvan kuuloaistin stimulointi
María José Roldán

Kirjoittanut ja tarkastanut kasvatuspsykologi María José Roldán.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kuuloaisti on vastasyntyneen lapsen aisteista kehittynein. Vauva kuulee jo kohdussa kasvaessaan ulkomaailman ääniä ja reagoi niihin myös välittömästi syntymänsä jälkeen pienillä pään ja silmien liikkeillä. Vaikka kuulo onkin vielä keskeneräinen syntymän hetkellä, vastasyntynyt kiinnittää siis alusta alkaen huomiota ulkomaailman ääniin ja etenkin itselleen tuttuihin ääniin kuten äidin puheeseen. Kuulon herkkyys paranee jo lapsen ensimmäisten elinkuukausien aikana, mutta aikuisen tasolla se on vasta lapsen tullessa murrosikään.

Vauvan kuuloaistin stimulointi

Klassinen musiikki

Klassisella musiikilla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia kaiken ikäisiin ihmisiin, myös vauvoihin ja nuoriin lapsiin. Yksi näistä hyödyistä on musiikin rauhoittava ja rentouttava vaikutus, joka auttaa lasta ilmaisemaan tunteensa ja tasapainottamaan ne todellisuuden kanssa. Klassisen musiikin kuunteleminen voi siis vähentää pienen lapsen jännittyneisyyttä, etenkin nukkumaanmenoaikaaan.

Vauvan kuuloaistin stimulointi

Selkeästi ja hitaasti puhuminen

Pieni lapsi käsittelee kuuloinformaatiota aikuista hitaammin, minkä lisäksi kuuloaistin kehittymättömyyden vuoksi lapsen on vaikea erottaa ääniä toisistaan. Puhu siis vauvalle hitaasti, jokainen sana selkeästi ääntäen ja korosta äänenkorkeuden eroja. Kaikki tämä tukee lapsen kuuloaistin kehitystä.

Lukeminen

Puheääni kiehtoo vauvaa, vaikka hän ei ymmärräkään, mitä hänelle sanotaan. Voit alkaa lukea satuja, tarinoita ja loruja jo hyvin pienelle vauvalle. Tämä vangitsee lapsen huomion täysin, etenkin kun käytät rauhallista ja iloista äänensävyä.

Vauvan kuuloaistin stimulointi

Esineiden ja äänten yhdistäminen

Auttaaksesi lasta ymmärtämään sanoja paremmin, voit osoittaa esineitä ja asioita kertoen samalla niiden nimen ja sen millaista ääntä ne pitävät. Hyvä esimerkki on kello, joka sanoo “tiktak” tai kissa, joka sanoo “miau”. Tämä on erittäin hyödyllinen aktiviteetti paitsi vauvan kuulon stimuloimiseksi, myös hänen abstraktin ajattelunsa kehittämiseksi. Kun lapsi on tunnistanut esineen ja äänen, hän yhdistää nämä kaksi asiaa keskenään. Kun hän jatkossa kuulee kyseisen äänen, hän alkaa etsiä siihen liittyvää esinettä silmillään.

Hauskat ilmeet

Puhuminen yhdistettynä hauskoihin ja liioiteltuihin ilmeisiin auttaa lasta yhdistämään sanan sitä vastaavaan eleeseen. Ymmärrys lisääntyy, kun muutat ääntäsi säännöllisesti.

Tämä saattaa kiinnostaa sinua...
Vauvan näköaistin kehitys ensimmäisten elinkuukausien aikana
Äitiyden Ihme
Lue se täällä Äitiyden Ihme
Vauvan näköaistin kehitys ensimmäisten elinkuukausien aikana

Vauvan näköaistin kehitys on huimaa lapsen ensimmäisten kuuden elinkuukauden aikana.


Äitiyden Ihme -sivuston sisältö on laadittu ainoastaan opetus- ja informatiivisiin tarkoituksiin. Se ei missään tilanteessa korvaa ammattilaisen diagnoosia, neuvoja tai hoitoa. Askarruttavissa asioissa kannattaa kääntyä luotetun asiantuntijan puoleen.