Missä iässä vauva alkaa nostaa päätään? - Äitiyden Ihme
 

Missä iässä vauva alkaa nostaa päätään?

Missä iässä vauva alkaa nostaa päätään?

Viimeisin päivitys: 05 tammikuuta, 2019

Moni vanhempi miettii, missä iässä vauva alkaa nostaa päätään, ja saattaa jopa olla huolissaan lapsen kehityksestä. Fyysisen kehityksen luonnollista kulkua ei kuitenkaan tule nopeuttaa, ja tärkeintä on pysyä kärsivällisenä ja malttaa odottaa vauvan luonnollista kehittymistä.

On muistettava, että vauvat ovat hauraita ja herkkiä olentoja, joiden lihaksissa ei vielä syntymähetkellä ole tarpeeksi voimaa tiettyjen liikkeiden tekemiseen tai raajojen ylhäällä pitelemiseen. Siksi myös lapsen toiminnot ovat rajallisia ja epätasapainoisia.

Lapset käyvät ensimmäisten elinvuosiensa aikana läpi jatkuvaa, perustavanlaatuista kehitystä, johon sisältyvät myös hermostollinen ja motorinen kehitys. Vauva oppii kuukausien kuluessa hallitsemaan kehoaan paremmin, kun hänen lihaksensa kasvavat niin massaltaan, voimaltaan kuin kestävyydeltäänkin.

Missä iässä vauva alkaa nostaa päätään?

Lapsen motorinen kehitys alkaa silloin, kun hänen lihaksensa sallivat hänen pidellä päätään ylhäällä. Tämä tapahtuu tavallisesti neljännen elinkuukauden aikana. On silti hyvä pitää aina mielessä, että kasvukäyrät voivat vaihdella ilman, että siitä olisi lapselle mitään haittaa.

Lapsi saattaa yrittää nostaa päätään ja pitää sitä paikoillaan ennen kuin hän on täyttänyt 3 tai 4 kuukautta, mutta ei kuitenkaan kykene siihen muutamaa sekuntia pidempään. Näiden kuukausien aikana hän alkaa tehdä tätä liikettä silkasta vaistosta ja siirtyy sitten pikku hiljaa tietoisempiin ja pysyvämpiin liikkeisiin.

Siinä vaiheessa, kun lapsi hallitsee nämä taidot, hänen olkapäidensä ja selkänsä lihasten kehitys jatkuu. Nämä lihakset ovat vastuussa hänen kyvystään pysyä istuma-asennossa. Myöhemmin lapsi saa lisää voimaa raajoihinsa. Tämä on välttämätöntä kävelemään oppimisen kannalta.

Missä iässä vauva alkaa nostaa päätään?

Vauvan ajan myötä oppimien liikkeiden järjestys on seuraava:

  • Ensimmäinen kuukausi: vauva alkaa kontrolloimaan päänsä suuntaa voidakseen katsella eri asioita.
  • Toinen ja kolmas kuukausi: vauva saa lisähallintaa kehostaan ja raajoistaan pystymättä kuitenkaan kontrolloimaan niitä tasapainoisesti.
  • Neljästä kuudenteen kuukauteen: vauva oppii pitämään päätään pystyssä yleensä tähän aikaan.
  • Kuudennesta kuukaudesta eteenpäin: tästä lähtien vauvan liikkeet alkavat olemaan enenevässä määrin tarkoituksellisia, ja kun hän saa lisää voimaa, hän oppii liikkumaan omin keinoineen. Ensin hän ryömii ja sitten kävelee.

Voinko auttaa vauvaani nostamaan päätään?

Vaikka vanhemmat eivät voikaan vauhdittaa tätä prosessia, he voivat silti tiettyyn rajaan asti tukea vauvojaan asianmukaisessa kehityksessä tietyin keinoin. Nämä keinot koostuvat esimerkiksi vauvan hellävaraisesta kantamisesta ja joistakin varovaisista jumppaliikkeistä.

Ajan myötä vauvan lihakset vahvistuvat ja saavat tarpeeksi voimaa kannatellakseen kehon eri osia.

Kun vauva on noin 6-8 kuukauden iässä, paras asia, mitä voit tehdä, on jättää hänet makaamaan vatsalleen. Tällä tavoin hän tulee yrittämään päänsä nostoa omin avuin tarkastellakseen ympäristöään, samalla vahvistaen lihaksiaan asteittain.

Eräs toinen pikku harjoitus koostuu vauvan asettamisesta kasvot alaspäin niin, että pitelet häntä hänen käsistään ja sitten autat häntä varovaisesti nousemaan istualleen. Mutta on tärkeää katsoa, että et käytä tämän liikkeen tekemisessä liikaa voimaa tai yritä saada sitä onnistumaan väkipakolla.

Entä jos vauva ei nostakaan päätään itse?

Joidenkin vauvojen motorinen kehitys on hieman hitaampaa, eikä se silti tarkoita, että mitään suurempaa olisi vialla. Mutta jos koet, että vauvasi ei ole vielä 3-4 kuukauden ikään mennessä kehittynyt siihen tahtiin kuin hänen olisi pitänyt, ota asia puheeksi lastenlääkärin kanssa.

Missä iässä vauva alkaa nostaa päätään?

Asioita harkittavaksi

Sinun tulisi pysyä vauvan liikkeistä tietoisena aina siihen asti, kunnes hän pystyy kontrolloimaan niitä täysin. Muista lisäksi välttää äkkinäisiä liikkeitä vauvan kanssa ja katsoa, että et anna vauvan pään roikkua, mikäli hän ei pysty tukemaan sitä itse.

Ole myös varovainen hyppykiikkujen, kävelytuolien ja kaikenlaisten lelujen kanssa, jotka mahdollistavat sellaisten liikkeiden teon, joihin vauva ei ole välttämättä vielä valmis. Pysy hyvin varovaisena ja tue vauvan päätä kunnes hän hallitsee sen liikkeet täysin – näin vältät turhia vaurioita ja ongelmia.

Sen jälkeen kun vauva on oppinut nostamaan päänsä ja pitämään sitä ylhäällä, hän siirtyy muihin edistysaskeliin lyhyen ajan sisällä. Hänen uteliaisuutensa liikkumista ja ympärillä olevan maailman tutkimista kohtaan kasvaa aina vain.

Muutamassa kuukaudessa hän aloittaa jo varmasti ryömimiskokeilunsa.Ole siis hänen vierellään ja pidä hänestä huolta tässä upeassa elämänvaiheessa!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.