5 uudenvuodenlupausta äideille

28.1.2020
Uusi vuosi, uudet lupaukset onnellisemman elämän toivossa. Aiotko ottaa haasteen vastaan?

Jokaisen vuoden lopussa moni meistä tekee alkavalle uudelle vuodelle erilaisia päätöksiä ja lupauksia. Nämä saavat meidät pohtimaan, mitä meillä jo on, mitä haluamme saavuttaa ja onko jotain, mitä meidän olisi syytä poistaa elämästämme. Elämme jo tammikuun viimeisiä päiviä, mutta vielä ei ole myöhäistä miettiä, millaisia askeleita haluaa ottaa vuonna 2020 oman elämänsä ja vointinsa parantamiseksi. Tänään keskitymme nimenomaan yhteen ihmisryhmään ja listaamme viisi uudenvuodenlupausta äideille.

Jos olet äiti, on paljon mahdollista, että ajattelet olevasi liian kiireinen tekemään – tai ainakaan pitämään – uudenvuodenlupauksia. Olet kuitenkin juuri se henkilö, jonka näitä pitäisi laatia, joten pysähdy hetkeksi ajattelemaan itseäsi ja elämääsi. Listaamme alle viisi lupausta, joita voit soveltaa omien tarpeidesi ja olosuhteidesi mukaan.

5 uudenvuodenlupausta äideille

5 uudenvuodenlupausta äideille

1. Täydellisyyden tavoittelun lopettaminen

Vertaamme itseämme jatkuvasti muihin, ja valitettavan usein negatiivisessa mielessä. Uskomme, että muiden ihmisten elämä on jollain tavalla parempaa kuin omamme. Tämän vuoksi ensimmäinen uudenvuodenlupauksistamme on lopettaa itsensä vertailu muihin. Elä elämääsi kuin vain sinä osaat sen elää.

2. Perheestä ja lapsista täysillä nauttiminen

Perhe on varmasti jokaiselle meistä elämän tärkein asia, mutta siitäkin huolimatta lyömme usein läheisiämme laimin erilaisista syistä. Pitkät työpäivät, kotityöt ja jopa internet ja sosiaalinen media ovat vähentäneet perheen kesken vietettävän laadukkaan ajan määrää. Lupaa tänä vuonna pyhittää aikaa sille, mikä on kaikkein tärkeintä – lapsillesi, puolisollesi ja muille läheisillesi.

3. Lasten kuunteleminen ja heidän kanssaan puhuminen

Nämä kaksi asiaa ovat parhaat lahjat, jotka voit antaa paitsi lapsillesi, myös itsellesi. Tee yhdessä vietetystä ajasta laadukasta. Kysy lapsiltasi heidän koulupäivästään, ajatuksistaan, ideoistaan ja mielenkiinnon kohteistaan. Kuuntele heitä, jotta he tietävät, että jokainen heidän elämänsä yksityiskohdista on sinulle tärkeä.

Ilman viestintää mikä tahansa ihmissuhde alkaa huonontua, ja tämä pätee myös vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen. Jotta suhde kestää ja on hyvä, sitä on alettava rakentaa jo lasten ollessa pieniä.

5 uudenvuodenlupausta äideille

4. Lasten kanssa oppiminen

Vaikka aikuisten tehtävä onkin opettaa ja kasvattaa lapsia, on hyvä muistaa, että myös lapset voivat opettaa monia asioita vanhemmilleen. Lasten ystävällisyyden ja viattomuuden pitäisi saada meidät arvioimaan omaa toimintaamme monissa tilanteissa. Seuraa siis tarkasti lastesi toimintaa ja anna sen täyttää sydämesi viisaudella, jota vain lapsi voi jakaa.

5. Teknologian käytön opettaminen

Teknologia ja erilaiset elektroniset laitteet ovat kiinteä osa tämän päivän lasten elämää ja jopa koulutusta. Ajoittain tuntuu, että lapset taitavat erilaisten laitteiden ja sovellusten käytön aikuisia paremmin, mutta tästä huolimatta on vanhempien tehtävä opastaa lapsiaan turvalliseen ja järkevään internetin ja sosiaalisen median palveluiden käyttöön.