Umpilisäketulehdus ja sen 5 pääoiretta - Äitiyden Ihme
 

Umpilisäketulehdus ja sen 5 pääoiretta

Kova kipu alavatsassa voi olla oire umpilisäketulehduksesta. Kyseessä on yleinen ongelma, joka saattaa kuitenkin hoitamattomana olla hengenvaarallinen.
Umpilisäketulehdus ja sen 5 pääoiretta

Viimeisin päivitys: 26 huhtikuuta, 2019

Umpilisäke on ristiriitainen ja mystinen ihmisen kehon osa. Kyseessä on umpisuolen, eli paksusuolen alkuosan, pohjassa oleva 5-15 cm pitkä putkimainen suolen osa. Noin 7 % ihmisistä umpilisäke tulehtuu elämän aikana. Tänään kerromme, mistä umpilisäketulehdus johtuu ja mitkä ovat tulehduksen tyypillisimmät oireet.

Mistä umpilisäketulehdus johtuu?

Tavallisin syy umpilisäkkeen tulehtumiselle on umpilisäkkeen sisäontelon aukon ahtautuminen, jolloin umpipussiin jäävät bakteerit alkavat lisääntyä ja tulehduttavat umpilisäkkeen seinämää. Jos umpilisäketulehdusta ei hoideta, tulehtunut umpilisäke voi puhjeta, jolloin potilaalle kehittyy peritoniitti, eli vatsakalvon tulehdustila, jonka komplikaatiot voivat pahimmillaan johtaa kuolemaan.

Umpilisäke voi tulehtua minkä ikäisellä ihmisellä tahansa, mutta tyypillisesti potilaat ovat 10-30-vuotiaita. Umpilisäketulehdus hoidetaan joko poistamalla tulehtunut umpilisäke tai hoitamalla tulehdusta antibiooteilla.

5 umpilisäketulehduksen oiretta

Tyypillisimmät umpilisäketulehduksen oireet ovat seuraavat:

  • Kova kipu vatsan keski- ja alaosassa oikealla puolella
  • Jäykkyys ja turvotus kyseisellä vatsan alueella
  • Oksentelu, ruokahaluttomuus ja huimaus
  • Kuume
  • Ripuli ja ummetus
  • Veren leukosyyttien määrän lisääntyminen

Seuraavaksi kerromme jokaisesta oireesta tarkemmin, jotta henkilön on helpompi huomata ongelmat omassa tai lapsensa umpilisäkkeessä.

Umpilisäketulehdus ja sen 5 pääoiretta

1. Kova kipu

Umpilisäketulehdus alkaa tyypillisesti oireilla yleisenä vatsakipuna, joka paikallistuu alavatsan oikealle puolelle muutamien tuntien aikana. Yleensä kipu voimistuu hiljalleen ja pahenee yskiessä.

Turvotuksen sijainti ja potilaan tuntema kova kipu ovat yleensä riittäviä merkkejä diagnoosin tekemiseksi, mutta umpilisäketulehdus varmistetaan laboratoriokokeilla ja ultraäänitutkimuksella tai tietokonekerroskuvauksella.

2. Ruokahaluttomuus, huimaus ja oksentelu

Näitä oireita saattaa ilmetä yhdessä tai erikseen. Kovan kivun lisäksi nämä kolme oiretta ovat kuitenkin yleisiä merkkejä umpilisäketulehduksesta.

Tilaa ei kuitenkaan voida määrittää pelkästään huimauksen, oksentelun tai ruokahalun puutteen perusteella, eikä eräiden muidenkaan tavallisten oireiden pohjalta. Umpilisäkkeen alueella sijaitseva kipu on se oire, jonka ilmetessä on syytä epäillä umpisuolen tulehdusta.

Jos umpilisäketulehdusta ei hoideta välittömästi, se voi aiheuttaa paiseen, joka saa aikaan kudosrepeämän.

3. Kuume

Kuume on kehon perustason puolustusmekanismi, mutta sen ilmeneminen riippuu ihmisestä. Yleensä lämpötila ei kuitenkaan nouse yli 38 °C, kun on kyse umpilisäketulehduksesta.

Jos tulehdus pääsee etenemään puhkeamiseen asti, kehon lämpötila voi nousta merkittävästi. Tällöin tulehdus on vakava, sillä uloste voi olla kontaktissa vatsan kanssa.

4. Ummetus tai ripuli

Ripulin ilmeneminen riippuu umpisuolen tulehduksen kohdalla siitä, kuinka etäällä peräsuoli on henkilön vatsasta. Kun peräsuoli on tulehdusalueella, voi ilmetä ripulia. Uloste ei välttämättä ole vetistä, mutta ulostamiskertoja on normaalia enemmän.

Ummetusta taas pidetään enemmänkin epätyypillisenä oireena. Se tulee kuitenkin ottaa huomioon siksi, että mikäli ummetusta ilmenee muiden oireiden ohella, se johtuu luultavasti umpilisäketulehduksesta.

Umpilisäketulehdus ja sen 5 pääoiretta

5. Leukosyyttien määrän lisääntyminen

Leukosyytit ovat pääasialliset kehoa puolustavat solut, ja niiden määrä saadaan selville yksinkertaisella laboratorioanalyysilla. Jos taso on korkeampi, tämä on selkeä merkki siitä, että ulkoiset tekijät saavat aikaan tulehtuneisuutta tai tartunnan prosessin.

Jos leukosyyttien määrä on korkea, tulehtuneisuus pahenee ja vastustuskyvyn järjestelmä valmistaa enemmän veren valkosoluja.

Hoitomuodoksi lääkäri ehdottaa yleensä umpilisäkkeen poistoa, jotta voidaan estää vakavia tulehduksia kehittymästä tulevaisuudessa.

Terveellinen arki – runsas liikunta, istuma-asentoon painottuvan elämäntyylin välttäminen sekä tasapainoinen ruokavalio – ovat parhaat avut umpilisäketulehduksen estämiseksi lapsilla, nuorilla sekä aikuisilla.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.