Erik Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teoria

Eriksonin psykososiaalisen teorian mukaan persoonallisuuden kehitykseen kuuluu kahden, keskenään ristiriitaisen voiman synnyttämien konfliktien ratkaiseminen.

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Maria Fátima Seppi Vinuales.

Viimeisin päivitys: 19 tammikuuta, 2023

Ihmisen asteittainen kehitys on kiinnostanut psykologeja aina. Eri suuntaukset korostavat jotain tiettyä näkökohtaa, ja yksi tunnetuimmista ehdotuksista on Erik Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teoria.

Yksi mielenkiintoisimmista näkökohdista, jonka tämä postulaatti sisältää, on psykososiaalinen näkökulma ja laajempi lähestymistapa persoonallisuuden kehitykseen ihmisen koko elämänkaaren ajan. Katsotaanpa, mistä tässä teoriassa on kyse.

Mikä on Erik Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teoria?

Erikson korostaa ajatusta siitä, että kehitys on progressiivinen ilmiö, jossa ihmiset käyvät läpi eri vaiheita tullakseen sellaisiksi kuin ovat. Kahdeksan peräkkäisen vaiheen kautta he löytävät oman identiteettinsä, saavuttavat itsetietoisuuden ja muodostavat suhteita muiden kanssa.

Erikson toteaa, että jokainen vaihe tuo subjektille konflikteja tai kriisejä. Näiden konfliktien onnistunut ratkaiseminen antaa henkilölle mahdollisuuden saada tiettyjä kykyjä tai vahvuuksia, jotka palvelevat häntä koko hänen elämänsä ajan. Konfliktien ratkaisematta jättäminen taas voi vaikeuttaa vastoinkäymisten kohtaamista tulevaisuudessa.

Psykososiaalisen kehityksen teoria: vaiheet

Eriksonin esittämille vaiheille on ominaista kahden kehitysvoiman välinen jännite, joka haastaa subjektin ratkaisemaan sen. Ensimmäiset neljä vaihetta keskittyvät lapsuuteen, ja loput neljä vaihetta keskittyvät nuoruuteen ja aikuisuuteen.

Vaihe 1: perusluottamus vs. epäluottamus (0–18 kuukautta)

Tämä on erittäin tärkeä vaihe, sillä vanhempien ja muiden roolimallien kanssa muodostamansa suhteen perusteella lapsi alkaa luoda perustaa ihmissuhteiden ymmärtämiselle.

Saamiensa reaktioiden perusteella lapsi voi luottaa siihen, että hän on tärkeä ja että hänen tarpeisiinsa vastataan. Lisäksi hän oppii tuntemaan itsensä sekä tunnistamaan ja antamaan merkitystä tunteilleen. Tässä iässä alkaa muodostua myös kiintymyssuhteen perusta.

Vaihe 2: itsenäisyys vs. häpeä ja epävarmuus (18-kuukautisesta 2−3-vuotiaaksi)

Tässä vaiheessa lapsi alkaa harjoitella tekemään omia päätöksiä. Hän harjoittaa itsenäisyyttään tutkimalla maailmaa sekä sanomalla ensimmäisen kerran “ei”.

On tärkeää, että vanhemmat välttävät ylisuojelua ja kannustavat lastaan uteliaisuuteen, joka mahdollistaa lapsen itsevarmuuden kehittymisen.

Vaihe 3: oma-aloitteisuus vs. syyllisyys (3-6 vuotta)

Lapsi alkaa toimia oma-aloitteisesti. Tässä vaiheessa hänen uteliaisuuttaan kannattaa edistää.

Lapsi alkaa olla yhä enemmän vuorovaikutuksessa ikätovereidensa kanssa sisäistettyään tiettyjä käyttäytymisnormeja. Nämä normit kertovat hänelle, että hän on vastuussa käytöksestään muiden edessä. Toisin sanoen hän voi satuttaa muita, ja jos hän tekee niin, hänen tulee pyytää anteeksi.

Vaihe 4: ahkeruus vs. huonommuuden tunne (5-13 vuotta)

Tässä vaiheessa korostuvat vaivannäköä vaativat tehtävät. Pikkuhiljaa leikki alkaa menettää painoarvoaan ja tämä rooli siirtyy toimintoihin, jotka edellyttävät enemmän sitoutumista tai jotka ovat “tuottavampia”.

Tässä vaiheessa on tärkeää säilyttää tasapaino sen välillä, mitä lapset tekevät ja mitä muut odottavat heidän tekevän.

Toisaalta tässä vaiheessa huomionarvoista on itsetunnon lujittuminen tavoitteiden toteutuessa ja huonommuuden tunne, kun tavoitteita ei saavuteta. Siksi on erittäin tärkeää tukea lasta tunteiden, kuten turhautumisen, hallinnassa.

Vaihe 5: identiteetti vs. hämmennys omasta identiteetistä (12-20 vuotta)

Tässä vaiheessa persoonallisuus lujittuu, minkä vuoksi lapsen kokema kriisi liittyy kysymykseen “kuka minä olen?”. Jännitteet vanhempien kanssa alkavat, kun nuori yrittää vastata itsestään ja vakiinnuttaa omia mieltymyksiään ja kiinnostuksenkohteitaan.

Vaihe 6: läheisyys vs. eristäytyminen tai rakkaus (20–30 vuotta)

Tässä on kyse läheisten ihmissuhteiden muodostamisesta tai etäisyyden ottamisesta muihin ihmisiin. Tämä vaihe tuo mukanaan mahdollisuuden tuntea olonsa hyväksi muiden kanssa ja kokea keskinäistä luottamusta. Ne, jotka eivät pysty ratkaisemaan tätä kriisiä, voivat kallistua pinnallisiin suhteisiin.

Vaihe 7: generatiivisuus vs. pysähtyneisyys (30-50 vuotta)

Tämä on aikaa, jolloin ihmiset harkitsevat viettävänsä enemmän aikaa perheensä kanssa ja toisaalta joskus miettivät, ovatko he saaneet tarpeeksi aikaan vai jäivätkö he jälkeen henkilökohtaisista tavoitteistaan.

Vaihe 8: omanarvontunto ja viisaus vs. toivottomuus (50. ikävuoden jälkeen)

Tämä viittaa mahdollisuuteen katsoa menneisyyttä ja nykyisyyttä ylpeänä ja kykyä antaa itselleen tunnustusta saavutuksistaan ja hyväksyä epäonnistumiset. Ne, jotka eivät onnistu voittamaan tätä konfliktia, jäävät vellomaan katkeruuteen, nostalgiaan ja epätoivoon sen suhteen, mitä he eivät ole saavuttaneet.

Muutamia huomioitavia näkökohtia

Ensinnäkin Erikson ei ajattele asioita äärimmäisinä vastakohtina ja toisensa poissulkevina. Onkin näin ollen tärkeää oppia luottamaan, mutta yhtä tärkeää on olla varovainen tietyissä tilanteissa.

Yksi tärkeimmistä eroista Eriksonin ja Freudin kuvailemien vaiheiden välillä on se, että ensiksi mainittu ei rajoita teoriaansa nuoruuteen, vaan jatkaa aikuisikään asti. Tähän on syynsä: kasvu ei pysähdy tai junnaa paikallaan, vaan jatkuu elämämme loppuun saakka.

Toisaalta Erikson keskittyy paitsi psykoseksuaaliseen kehitykseen, kuten Freud, myös psykososiaaliseen ulottuvuuteen.

Erik Eriksonin psykososiaalisen kehityksen teoria: laaja-alainen lähestymistapa

Eriksonin postulaattien ja kehitysvaiheiden järjestämistavan lisäksi on hyvä huomioida myös hänen ehdottamansa epigeneettinen lähestymistapa. Tämä lähestymistapa korostaa yksilön roolia yhdistettynä sosiaaliseen ulottuvuuteen ihmisen kokonaisvaltaisessa kehityksessä. Toisin sanoen se kehottaa meitä ymmärtämään subjekteja kontekstissaan, kaikkine vahvuuksineen ja heikkouksineen, joita se voi tuoda mukanaan. Tämä on epäilemättä tarkempi ja täydellisempi malli ihmisen todellisuudesta.