Mikä on raskaushepatoosi?

27 huhtikuu, 2020
 

Raskaus näkyy ja tuntuu naisen kehossa monella tavalla, joista yksi on ihon muutokset. Osa odottavista äideistä kärsii esimerkiksi kovastakin ihon kutinasta. Yksinkertaisimmillaan kyse on ihon kuivuudesta, mutta ongelmana voi olla myös raskaushepatoosi.

Mikä on raskaushepatoosi?

Raskaushepatoosi eli hepatogestoosi on raskauden aikainen maksan toiminnan häiriö, jossa raskaushormonit aiheuttavat maksan ylikuormittumista. Ongelman syytä ei tunneta, mutta koska tauti kulkee suvuittain, epäillään perintötekijöillä olevan merkitystä sen synnyssä. Tämän lisäksi hormonaaliset tekijät vaikuttavat sen puhkeamiseen.

Mikä on raskaushepatoosi?

Raskaushepatoosista kärsii noin yksi sadasta raskaana olevasta naisesta. Se puhkeaa yleensä loppuraskauden aikana – 30. raskausviikon jälkeen – ja on todennäköisempi monisikiöraskauksissa. Raskaushepatoosi on yleisempää talvisin kuin muina vuoden aikoina, mutta sitä, miksi näin on, ei tiedetä.

Raskaushepatoosin oire on voimakas kutina, jota esiintyy etenkin kämmenissä, jalkapohjissa ja vatsan alueella, mutta joka voi levitä koko kehoon. Kutina pahenee usein öisin haitaten nukkumista. Noin 2-5 % tapauksista esiintyy ihon keltaisuutta, minkä lisäksi oireena voi olla tavallista tummempi virtsa.

 

Oireet häviävät nopeasti synnytyksen jälken, mutta raskaushepatoosi uusiutuu noin puolella äideistä seuraavien raskauksien aikana. Häiriö on äidille vaaraton, eikä aiheuta pysyviä maksavaurioita.

Raskaushepatoosin hoito

Lääkehoidoista ei ole juurikaan apua kutinan hoidossa, mutta joissain tapauksissa antihistamiinit lievittävät oireita. Lääkärit suosittelevat kutinaan myös viilentävää mentolivoidetta.

Mikäli odottavan äidin sappiarvot ovat koholla, kolestyramiini- tai ursodeoksikoolihappohoidolla pyritään syrjäyttämään elimistön sappihappoja tai vähentämään sappihappojen imeytymistä suolistosta takaisin maksan verenkiertoon. Raskaushepatoosin hoitoon kuuluu usein niin sanottu sappiruokavalio, jossa vältetään raskaiden ja runsaasti rasvaa sisältävien ruokien nauttimista ja syödään usein kevyitä aterioita.

Luonnolliset vinkit raskauden aikaisen ihon kutinan lievittämiseen

Mikä on raskaushepatoosi?

  1. Käy kylmässä suihkussa ja käytä mietoa ei-allergisoivaa saipuaa, joka on valmistettu tai sisältää glyseriiniä, manteleita, kauraa tai aloe veraa.
  2. Käytä kosteuttavaa voidetta, joka on valmistettu luonnollisista aineksista, tai valmista omia voiteita hunajaan tai kamomillaan perustuen. Voit myös laittaa ihollesi luonnollisia öljyjä, kuten esimerkiksi seuraavia tuotteita: kookos-, manteli- tai laventeliöljyä (tämä viimeisin tunnetaan sen erittäin hyvästä tehosta ihon uudistamisessa, joten se on hyvin suositeltava hoitotuotteena).
  3. Juo runsaasti vettä, ja jos harrastat kevyttä liikuntaa, kuten esimerkiksi kävelyä, tee tämä päivän viileinä aikoina. Näin pystyt parantamaan verenkiertoasi ja vähentämään kutinaa ihollasi. Älä koskaan unohda käyttää aurinkovoidetta ulkona – näin pystyt välttämään sitä, että iholle kehittyy värjäymiä auringolle altistumisen ja ihottuman yhteisvaikutuksesta.
  4. Käytä löysiä vaatteita, jotka on valmistettu luonnollisista kuiduista, kuten esimerkiksi puuvillasta, ja vaaleissa väreissä.
  5. Käy kauraa tai ruokasoodaa sisältävissä kylvyissä, sillä nämä kaksi tuotetta vaikuttavat iholla siten, että ne vähentävät kutinaa.
  6. Pyri välttämään kuumia suihkuja ja kylpyjä, sillä nämä kuivattava ihoa ja pahentavat kutinaa.
  7. Käytä vain luonnollisia pesuaineita ja siivoustuotteita.Huuhtele iho kunnolla viileällä vedellä ja käytä pehmeitä pyyhkeitä.
  8. Pyri välttämään ulkoilua päivän kuumimpina aikoina, sillä kuuma ilma voi pahentaa kutinaa.
  9. Ota heti yhteyttä lääkäriin, jos epäilet että kärsit kolestaasista, sillä se voi aiheuttaa vakavia ongelmia raskauden kannalta.
  10. Pysy viileillä ja varjoisilla alueilla niin paljon kuin mahdollista ja vältä koskettelemasta vanhoja esineitä tai sellaisia paikkoja, joissa on pölyä tai mahdolllisesti punkkeja.