Mitä on lapsen valikoiva puhumattomuus?

Valikoiva puhumattomuus eli selektiivinen mutismi on yleisempi vaiva kuin kuvittelemmekaan. Se alkaa monilla lapsilla äkillisesti, mutta kaikki vanhemmat eivät tunnista sitä sairaudeksi. ​Valikoivasti puhumaton lapsi puhuu joissakin tilanteissa muiden lasten tavoin, mutta on johdonmukaisesti puhumatta toisissa tilanteissa.

Vanhemmat ja muut aikuiset eivät aina osaa toimia oikein lapsen vaietessa tietyissä tilanteissa. Lapsen valikoiva puhumattomuus voi johtaa vanhempien stressiin ja kärsivällisyyden loppumiseen. Asiantuntijoiden mukaan selektiivinen mutismi kuitenkin on häiriö, jota tulee hoitaa komplikaatioiden välttämiseksi. Valikoiva puhumattomuus aiheuttaa lapselle sosiaalista haittaa ja heikentää tämän toimintakykyä.

Lapsen valikoiva puhumattomuus

Duodecimin mukaan valikoiva puhumattomuus on lapsuudessa kehittyvä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö. Oireet alkavat tavallisimmin 3-5 vuoden iässä ja häiriö diagnosoidaan tyypillisesti lapsen ollessa 6-9-vuotias. Selektiivista mutismia arvioidaan esiintyvän 0,1-2 % väestöstä, ja äiriö on noin kaksi kertaa yleisempi tytöillä kuin pojilla.

Valikoivasta puhumattomuudesta kärsivä lapsi puhuu normaalisti joissakin ympäristöissä ja sosiaalisissa tilanteissa – yleensä kotona tai tuttujen ihmisten seurassa – mutta on johdonmukaisesti puhumatta tietyissä tilanteissa. Selektiiviseen mutismiin liittyvät tiiviisti erilaiset ahdistuneisuushäiriöt ja etenkin sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus. Tunnesäätelyllä uskotaan olevan merkittävä vaikutus valikoivan puhumattomuuden kehittymisessä. Tällä tarkoitetaan sitä, että tietyissä tilanteissa hiljaa oleminen voi toimia lapselle selviytymisstrategiana ahdistuksen välttämiseksi.

Valikoivan puhumattomuuden oireet

Psykologien mukaan valikoiva puhumattomuus ei näy ainoastaan yksittäisinä episodeina, joiden aikana lapsi ei halua puhua. Myös muut merkit voivat viitata siihen, että lapsi kärsii selektiivisesta mutismista.

Valikoivan puhumattomuuden pääoireet ovat seuraavat:

• Ahdistus tuntemattomien tai puolituttujen ihmisten seurassa
• Ujous suurimmassa osassa tilanteita
• Kyvyttömyys tai vaikeus puhua tietyissä tilanteissa, kuten päiväkodissa, koulussa tai yleisesti julkisilla paikoilla

Se, että lapsi päättää kerran tai kaksi olla puhumatta jossain tilanteessa, ei tarkoita hänen kärsivän valikoivasta puhumattomuudesta. Diagnoosin edellytyksenä on, että häiriö on kestänyt yli kuukauden, lapsi ei kärsi laaja-alaisesta kehityshäiriöstä, eikä puhumattomuus ole selitettävissä isolla elämänmuutoksella, kuten muutolla tai koulun aloittamisella. On täysin normaalia, että lapsi on ujo tai että häntä jännittää puhua tietyissä tilanteissa.

Valikoivan puhumattomuuden syyt ja hoito

Valikoivaa puhumattomuutta pidetään ahdistushäiriön muotona, eikä niinkään puheen ja kielen kehityshäiriönä. Sen syitä ei kuitenkaan tunneta vielä kovin hyvin. Häiriön epäillään liittyvän muun maussa perheen sisäisiin ja kasvatuksellisiin ongelmiin, traumaattisiin kokemuksiin ja perinnöllisyyteen.

Puhumattomien lasten vanhempien on havaittu olevan keskimääräistä kontrolloivampia, ja heidän perheissään esiintyy normaalia useammin ujoutta ja vähäpuheisuutta. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan kyseessä voi olla myös lapsen kyvyttömyys puhua ja kuunnella samanaikaisesti.

Valikoivasti puhumatonta lasta voidaan pyrkiä auttamaan erilaisten psykoterapeuttisten hoitomuotojen, terapeutin ohjaamien harjoitusten sekä ääni- ja kuva-avusteisten menetelmien avulla. Terapiaan yhdistettynä SSRI-lääkehoidon on havaittu joissain tapauksissa parantavan kuntoutumisen mahdollisuutta.

Vanhemmat voivat myös omalla toiminnallaan pyrkiä auttamaan valikoivasta puhumattomuudesta kärsivää lasta.

• Tasapainota lapsen sosiaalisia suhteita, koska vakaat olosuhteet ovat kaiken a ja o. Tässä mielessä perheen läheisten ihmisten on hyvä tietää lapsen tilanteesta, jotta he voivat omalla tekemisellään helpottaa lapsen oloa.
• utsu sukulaisia ja ystäviä kylään ja rohkaise lasta viettämään aikaa ikätovereidensa kanssa.
• Usein tärkeä osa ratkaisua on lapsen itsetunnon vahvistaminen. Vältä lapsen ylisuojelemista, mikä voi haitata hänen itseluottamustaan. Anna hänen suorittaa hänen iälleen sopivia tehtäviä itsenäisesti osoittaaksesi luottavasi hänen kykyihinsä ­– ja jotta hän alkaa itse luottaa itseensä.

• Arvosta lapsen meriittejä avoimesti. Tämä osoittaa lapselle, että kaikki tuntevat hänen ominaisuutensa ja että häntä arvostetaan niiden vuoksi.
• Vanhemman ja lapsen välisen keskustelut mukauttaminen on erittäin tärkeää. Kuuntele lasta tarkkaan, jotta hän uskaltaa ja haluaa puhua sinulle jatkossakin.
• Lapsen rohkaiseminen on tärkeää paitsi hänen kommunikoidessaan hyvin, myös silloin, kun hän ei kommunikoi lainkaan. Vältä lapsen kritisoimista kaikissa tilanteissa. Muista, että tavoitteena on rohkaista lasta puhumaan, eikä saada häntä käyttäytymään täydellisesti.
• Älä vertaa lasta hänen sisaruksiinsa tai muihin lapsiin. Anna lapsen puhua, kun hän niin haluaa, äläkä pakota häntä sanomaan jotain, koska muutkin lapset puhuvat.
• Vältä lapsen leimaamista ujoksi, koska kaikenlainen luokittelu voi aiheuttaa hänelle paineita.