4 tapaa ehkäistä raskauden aikaista ummetusta
 

4 tapaa ehkäistä raskauden aikaista ummetusta

Raskauden aikaista ummetusta on mahdollista ehkäistä terveellisillä ja säännöllisillä elintavoilla.
4 tapaa ehkäistä raskauden aikaista ummetusta

Viimeisin päivitys: 24 marraskuuta, 2021

Jopa puolet odottavista äideistä kärsii ummetuksesta jossain vaiheessa raskautta. Sen lisäksi, että ummetus aiheuttaa epämukavan olon, sillä voi olla vakaviakin terveysvaikutuksia, kuten normaalia verenkiertoa häiritsevä suolen seinämiin kohdistuvan paineen kasvu. Tämä voi saada suonet laajenemaan, mikä aiheuttaa esimerkiksi suonikohjuja ja peräpukamia. Ummetukseen hoitoon on olemassa lääkevalmisteita, mutta ennen niihin turvautumista raskauden aikaista ummetusta kannattaa pyrkiä ehkäisemään ja helpottamaan luonnollisin keinoin.

4 tapaa ehkäistä raskauden aikaista ummetusta

Raskauden aikaisen ummetuksen ehkäisyyn ja lievittämiseen suositellaan samoja keinoja kuin ummetuksen hoitoon yleensäkin. Tämä tarkoittaa riittävän kuitu- ja nestemäärän nauttimista, liikunnan harrastamista, stressin hallintaa ja säännöllisistä elämäntavoista kiinni pitämistä.

4 tapaa ehkäistä raskauden aikaista ummetusta

1. Lisää kuidun saantia

Raskauden aikana kuidun tarve kasvaa entisestään, minkä vuoksi raskaana olevien kannattaa syödä päivittäin 35–40 grammaa kuitua. Kuituja saadaan täysjyväviljoista, kasviksista, marjoista, hedelmistä ja leseistä. Luumulla ja viikunalla on suolen toimintaa lisäävä vaikutus, joten niitä kannattaa nauttia, jos kärsii ummetuksesta.

2. Juo enemmän vettä

Jotta kuidut toimivat oikein, on odottavan äidin juotava päivittäin tarpeeksi vettä. Muun muassa Jornal de Pediatria -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan nesteytyksestä huolehtiminen auttaa vähentämään ummetusta. Liiallista mehujen ja virvoitusjuomien juomista kannattaa välttää raskauden aikana, sillä ne voivat kasvattaa raskausdiabeteksen riskiä. Terveellisin ja turvallisin juoma on vesi.

4 tapaa ehkäistä raskauden aikaista ummetusta

3. Liiku säännöllisesti

Vaikka raskauden aikana täytyy usein välttää tiettyjä aktiviteetteja, odottavan äidin ei tarvitse jättää liikuntaa kokonaan. Päinvastoin liikunta on tärkeää ja terveellistä myös raskauden aikana, ja säännöllinen liikkuminen voi myös auttaa ehkäisemään ja helpottamaan ummetusta. Lääkäri tai neuvolan hoitaja saattaa ohjeistaa välttämään liian intensiivistä liikuntaa tai riskialttiita lajeja, mutta esimerkiksi käveleminen, uiminen ja joogaaminen sopivat lähes kaikille raskaana oleville.

4. Nauti pieniä aterioita ja pureskele ruoka hyvin

On tärkeää muistaa, että ruoansulatus alkaa suusta ja ruoan kunnollinen pureskeleminen helpottaa ruoan sulattamista. Jo tämä yksinkertainen tapa voi vähentää tehokkaasti ummetusta ja parantaa monien ravintoaineiden imeytymistä. Tämän lisäksi päivän aikana kannattaa syödä useita pieniä aterioita yhden tai kahden suuren aterian sijaan. Kun vatsaan pääsee kerralla suuri määrä ruokaa, kaasujen muodostumisen riski kasvaa.

Apteekeissa myydään ilman reseptiä saatavia ummetusta helpottavia valmisteita, mutta etenkin raskauden aikana ummetusta kannattaa pyrkiä ehkäisemään luonnollisin keinoin ennen lääkkeisiin turvautumista.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Vriesman, M. H., Koppen, I., Camilleri, M., Di Lorenzo, C., & Benninga, M. A. (2020). Management of functional constipation in children and adults. Nature reviews. Gastroenterology & hepatology, 17(1), 21–39. https://doi.org/10.1038/s41575-019-0222-y
  • Boilesen, S. N., Tahan, S., Dias, F. C., Melli, L., & de Morais, M. B. (2017). Water and fluid intake in the prevention and treatment of functional constipation in children and adolescents: is there evidence? Jornal de pediatria. 93(4), 320–327. https://doi.org/10.1016/j.jped.2017.01.005

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.