Lapsen hienomotorisia taitoja kehittävät aktiviteetit

Lapsen hienomotorisia taitoja kehittävät aktiviteetit

Viimeisin päivitys: 18 toukokuu, 2020

Jokainen lapsi kehittyy omaa tahtiaan, mutta tämä ei tarkoita, etteivätkö vanhemmat voisi tukea hänen kehitystään. Tämä pätee myös hienomotorisiin taitoihin, joista puhumme tänään. Jokaisessa perheessä kannattaakin ottaa käyttöön erilaiset lapsen hienomotorisia taitoja kehittävät aktiviteetit.

Hienomotoriset taidot ovat liikkeitä, jotka vaativat käsien ja käsivarsien pienten lihasten käyttöä. Ne sallivat meidän tehdä sellaisia aktiviteetteja, jotka vaativat tarkkuutta ja huolellisuutta. Nämä kyvyt kehittyvät stimuloinnin avulla asteittain vuosien varrella.

Kun lapset kasvavat – normaaleissa kasvuolosuhteissa – heille esiintyy useita mahdollisuuksia kehittää hienomotorisia kykyjään. Kuinka? Ihan tutkimalla ympärillä olevaa maailmaansa – koskettelemalla asioita, tarttumalla esineisiin, päästämällä niistä sitten irti, ja niin edelleen.

Jo nuoresta iästä lähtien, vauvat tarttuvat kiinni kaikkeen mikä on niiden käsien ulottuvilla. He haluavat tällä käyttäytymisellä selvittää esineen koostumuksen, ihan pelkkää uteliaisuuttaan.

Myöhäisemmässä vaiheessa lapset alkavat leikkimään näillä esineillä. He heittelevät niitä alas, nostavat sitten taas ylös, lyövät niitä pöydän kulmaan ja niin pois päin.

Kun lapsi toimii näin, hänen käsien ja käsivarsiensa lihakset alkavat saada liikuntaa. Tämä puolestaan johtaa parempaan tarkkuuteen esineisiin tarttumisessa. Sen lisäksi, esineisiin tarttuminen ja niistä irti päästäminen lisää lapsen voimankäytön kontrollointia.

Lapsen hienomotorisia taitoja tehostavat aktiviteetit

  • Piirtäminen
  • Kirjoittaminen
  • Leikkaaminen ja liimaaminen
  • Neulominen tai virkkaaminen
  • Paperinlävistimen käyttö
  • Origamien tekeminen
  • Savella tai muovailuvahalla muovaileminen
  • Muut samankaltaiset aktiviteetit


  • Chuva Castillo, P. G. (2016). Desarrollo de la motricidad fina a través de técnicas grafo-plásticas en niños de 3 a 4 años de la escuela de educación básica Federico González Suarez(Bachelor’s thesis). https://dspace.ups.edu.ec/handle/123456789/12732
  • Cabrera Valdés, B. D. L. C., & Dupeyrón García, M. D. L. N. (2019). El desarrollo de la motricidad fina en los niños y niñas del grado preescolar. Mendive. Revista de educación, 17(2), 222-239. http://scielo.sld.cu/scielo.php?pid=S1815-76962019000200222&script=sci_arttext&tlng=en
  • MERCHÁN, A. L. H. (2014). El arte infantil como herramienta pedagógica de motricidad fina en niños y niñas de cinco años(Doctoral dissertation, UNIVERSIDAD DEL TOLIMA). https://core.ac.uk/reader/51068290