Täytä lapsen elämä hyvillä tavoilla

8.8.2019

Toistamme tiettyjä aktiviteetteja usein sitä edes huomaamatta, ja näin meille muodostuu tapoja eli tottumuksia. Voimme toistaa myös tapoja asiaa kummemmin ajattelematta, sillä aivomme ovat jo tottuneet suorittamaan näitä asioita. Tämän vuoksi vanhempien kannattaakin opettaa lasta jo pienestä pitäen täyttämään elämänsä hyvillä tavoilla.

Hyvät ja huonot tavat

Tapa voi olla hyvä tai huono kontekstista riippuen. Joissain kulttuureissa jokin aktiviteetti voi olla neutraali tapa, kun taas toisessa kulttuurissa sama asia nähdään epämiellyttävänä tai epäkohteliaana tapana. Samalla tavoin oman yhteiskunnan hyvänä pitämä tapa voi olla toisella puolella maapalloa huono tapa.

Yleisesti ottaen hyvinä tapoina pidetään asioita, jotka parantavat henkilön elämänlaatua tai hyvinvointia tai tuovat muuten tyydytystä. Hyvät tavat myös usein parantavat ihmisten välisiä suhteita – hyvien käytöstapojen noudattaminen ja hygieniasta huolehtiminen esimerkkeinä mainittakoon.

Huonoilla tavoilla sen sijaan on negatiivinen vaikutus niiden suorittajaan tai ympäristöön. Joistakin huonoista tavoista on hyvin vaikea päästä eroon, etenkin, jos niihin ei puututa ajoissa. Tämän tyyppisiä tapoja kutsutaankin usein paheiksi tai vioiksi.

Täytä lapsen elämä hyvillä tavoilla

Myös lapset voivat kehittää niin hyviä kuin huonojakin tapoja. Jos huonoista tavoista ei päästä ajoissa eroon, niiden eliminointi voi olla vaikeaa myöhemmin lapsen elämässä. Tämän vuoksi vanhempien onkin tärkeää tarkkailla lapsen käytöstä ja puuttua siihen tarpeen mukaan.

Tavallisia lapsuudessa esiintyviä tapoja

Lapsi alkaa muodostaa omia tapojaan jo elämänsä ensimmäisinä kuukausina. Nämä tavat kehittyvät vuosien varrella, ja monet niistä pysyvät mukana aikuisuuteen ja jopa elämän loppuun asti. Jotkut lapsuusaikaiset tavat ovat hyvin yleisiä, ja niitä voidaan nähdä lähes jokaisella lapsella.

Suurimmassa osassa tapauksia lasten tavoissa ei ole varsinaisesti mitään moitittavaa, mutta on myös tapoja, joihin vanhempien kannattaa puuttua – etenkin, jos lapsi toistaa niitä jatkuvasti tai liian pitkään.

Sormien imeskely

On tavallista nähdä pienen lapsen imeskelevän peukaloaan tai muita sormiaan. Tämä on vauvalle jo kohdussa kehittyvä tapa, ja kyseessä on rituaali, jonka tuloksena on luonnollinen rentoutuminen. Vauvat imeskelevät sormiaan tyypillisesti ollessaan väsyneitä, nälkäisiä tai rentoutuksen tarpeessa ennen nukahtamista.

Tietyt tutkimukset osoittavat, että peukalon imeminen voi suojata lasta allergioilta tämän kasvaessa. Tutkimuksen suorittanut tutki­ja­ryhmä esittää, että peukalon imeminen altistaa lapsen normaalia suuremmalle mikrobimäärälle, mikä muokkaa lapsen immuunijärjestelmää ja vähentää hänen riskiään sairastua allergiaan. Positiivisista puolista huolimatta sormien imeminen on tapa, josta lapsen tulisi päästä eroon kasvaessaan, jotta vältytään avopurennalta, kitalaen vioilta ja muilta ongelmilta.

Lapsen elämä kannattaa täyttää hyvillä tavoilla

Suositellaan, että lapsen tapaa imeä peukaloa valvotaan, eikä sen anneta jatkua kovin pitkään. Moni lapsi lakkaa itsestään imeskelemästä sormiaan, mutta toiset tarvitsevat apua peukalosta vieroittumisessa. Jos lapsi laittaa usein sormen suuhunsa nukahtaakseen, hänelle voidaan antaa esimerkiksi pehmeä pehmolelu, jotta hän rentoutuu kosketuksen kautta. Jos lapsi imee sormiaan vain silloin, kun hän on yksin tai tylsistynyt, on parasta tarjota hänelle vaihtoehtoisia aktiviteetteja

Kynsien pureskelu

Kynsien liiallista pureskelua eli onykofagiaa kannattaa hoitaa samalla tavoin kuin sormien imeskelyä. Kynsien pureskeleminen liittyy usein hermostuneisuuteen tai ahdistukseen. Tällaisessa tilanteessa lapsen huomio kannattaa pyrkiä kiinnittämään muualle sen sijaan, että häntä nuhdeltaisiin tai rangaistaisiin.

Lapsi voi pyrkiä lievittämään ahdistustaan tai pelkoaan kynsiä puremalla. Se, että lasta nuhdellaan tai hänelle muuten osoitetaan suuttumusta, voi pahentaa tilannetta ja vahvistaa käytöstä, jolloin lapsi siis alkaa pureskella kynsiään entistä enemmän. Sen sijaan, että lasta nuhdellaan kynsien puremisesta, on tärkeää selvittää siihen johtavan pelon, hermostuneisuuden tai ahdistuksen syy.

Nenän kaivaminen

Tämä huono tapa on yleinen niin lapsilla kuin aikuisillakin, mutta erona on se, että lapsi saattaa kaivaa nenäänsä häpeilemättä myös julkisella paikalla. Sen lisäksi, että nenän kaivaminen on epähygieenistä, se voi aiheuttaa nenäverenvuotoja ja pahimmillaan jopa vakavampia vaurioita.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan tätä käytöstä havaitaan eniten lapsen ollessa kyllästynyt tai ahdistunut. Yksi pääsyistä lasten nenän kaivamiseen on se, että he eivät vielä osaa niistää. Vanhempien kannattaakin alkaa opettaa lapselle niistämistä oman nenäliinan avulla heti, kun tämä on siihen kykeneväinen.

Lapselle kannattaa myös teroittaa, että mahdollisen nenän kaivamisen tulee aina tapahtua yksityisesti. Tämä tapa yleensä häviää itsestään lapsen kasvaessa.