Miksi on tärkeää kuunnella lasta? - Äitiyden Ihme
 

Miksi on tärkeää kuunnella lasta?

Miksi on tärkeää kuunnella lasta?
Elena Sanz Martín

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Elena Sanz Martín.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Kiireisessä arjessa voi olla vaikeaa ehtiä tai jaksaa kiinnittää huomiota kaikkiin lapsen tekemisiin ja sanomisiin. Vanhempien olisi kuitenkin tärkeää kuunnella lasta, kun tämä puhuu heille, sillä näin he voivat auttaa tätä kehittymään elämän eri osa-alueilla. Vanhemmat ovat lapsen sankareita, ja se, millainen heidän välisensä suhde on, vaikuttaa lapsen maailmankuvaan ja siihen, mitä hän odottaa sosiaalisilta suhteiltaan.

Miksi on tärkeää kuunnella lasta?

Lapsen heikko itsetunto

Lapsen kuunteleminen on hänen arvostamistaan. Kuuntelemalla vanhempi kertoo lapselle, että tämä on tärkeä ja ansaitsee huomiota. Aikuisten tavoin myös lasten täytyy saada tietää, että joku on heidän tukenaan ja valmis kuuntelemaan heidän tarpeitaan ja mielipiteitään. Kuuntelemalla lasta vanhempi osoittaa lapselle sellaista arvostusta, huomiota ja kiintymystä, joita hän tarvitsee tunteakseen olonsa hyväksi.

Vanhemman välinpitämättömyys – olipa se tahallista tai tahatonta – sen sijaan saa lapsen tuntemaan olonsa tarpeettomaksi, ja pahimmillaan lapsi kokee olevansa vanhemman tiellä. Lapsi oppii nopeasti olemaan jakamatta ajatuksiaan ja mielipiteitään, jos hän uskoo, ettei niillä ole painoarvoa. Kaikki tämä tekee hallaa hänen itsetuntonsa kehitykselle.

Miksi on tärkeää kuunnella lasta?

Sosiaaliset taidot

Sosiaaliset kyvyt kehittyvät iän myötä, ja lapsi vasta opettelee sosiaalisia sääntöjä ja niiden noudattamista. Siksi hän puhuu välillä liian kovaäänisesti keskellä kauppaa, keskeyttää toisen puheen ja päästää suustaan sopimattomia huomautuksia.

Lapsi ei kuitenkaan opi ilman harjoittelua, minkä vuoksi vanhempien on tärkeää kuunnella häntä ja keskustella hänen kanssaan. Tämä auttaa kehittämään lapsen sosiaalisia taitoja ja hänen kykyään noudattaa sosiaalisia sääntöjä. Jos lapsella ei ole tarpeeksi tilaisuuksia ilmaista itseään vapaasti ja oppia sitä kautta, hänen sosiaaliset taitonsa eivät välttämättä koskaan kehity kunnolla.

Keskinäinen luottamus

On tavallista, että teini-ikäinen nuori vetäytyy paljon omiin oloihinsa, mitä vanhemmat usein kommentoivat toistuvasti. Vanhempien on kuitenkin muistettava, että keskinäistä luottamusta aletaan rakentaa jo lapsen ollessa pieni. Lapsi kyllä huomaa, jos vanhempi vain esittää olevansa kiinnostunut hänen sanomisistaan tai yrittää vältellä kanssakäymistä.

Jos vanhempi saa lapsen tuntemaan, että hän on se henkilö, jonka luokse voi hakeutua, kun tarvitsee tukea tai haluaa tulla kuulluksi, on hyvää suhdetta helpompi ylläpitää myös lapsen tullessa teini-ikään. Kuuntelemalla lasta vanhempi pystyy tutustumaan tähän paremmin ja tietää, mistä tämä pitää ja ei pidä sekä mikä tätä huolestuttaa ja pelottaa. Kun välit ovat läheiset, lapsi ei epäröi hakeutua vanhempansa luokse tarvitessaan apua, tukea tai neuvoja.

Miksi on tärkeää kuunnella lasta?

Kuuntelemisen taito

  • Kertoessaan asiaansa lapsi saattaa poiketa aiheesta, keskittyä epäolennaisuuksiin ja jaaritella aikuisen mielestä liian pitkään. Muista kuitenkin olla kärsivällinen kuuntelija, äläkä keskeytä lasta hänen puhuessaan. Odota, että lapsi on lopettanut puhumisen ja kerro oma mielipiteesi vasta sen jälkeen.
  • Voit myös harjoitella aktiivista kuuntelemisen taitoa. Ei riitä, että kuulet, mitä lapsi sanoo, vaan sinun on todella kuunneltava ja osoitettava aitoa kiinnostusta hänen sanomisiaan kohtaan. Asiaa voi auttaa jo se, että laskeudut lapsen tasolle ja katsot häntä silmiin, kun hän puhuu sinulle.
  • Yritä pitää mielesi avoimena ja olla tuomitsematta. Jos lapsi tuntee olonsa tuomituksi kerrottuaan sinulle jotain henkilökohtaista, hän ei todennäköisesti hakeudu jatkossa luoksesi kertoakseen tunteistaan tai elämästään.
  • Varaa joka päivä edes lyhyt hetki jutellaksesi lapsen kanssa ilman häiriötekijöitä. Omista tämä hetki vain lapselle ja itsellesi.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Vargas Rubilar, J. A., & Oros, L. B. (2011). Parentalidad y autoestima de los hijos: una revisión sobre la importancia del fortalecimiento familiar para el desarrollo infantil positivo.
  • Papa, Y. (2019, 14 septiembre). ¿Eres el héroe de tus hijos? Recuperado 7 noviembre, 2019, de https://lamenteesmaravillosa.com/eres-el-heroe-de-tus-hijos/

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.