Japanilaiset kasvatusmenetelmät ja -kulttuuri

· 20.7.2018

Japanissa on ihan uniikit tavat kasvattaa lapsia. Mitä tulee lapsiin, tässä maassa verrataan heistä huolehtimista kasveista huolehtimiseen – molemmat tarvitsevat ravitsemista, harjoittelua ja karsimista kasvaakseen kunnolla.

Lasten kehittyminen tiettyjen taitojen osalta riippuu siitä, kuinka paljon merkitystä kuttuuri niille asettaa.

Siten Japanissa, jossa sellaiset asiat kuten empatia ja omien tunteiden hillintä ovat arvossa, lasten voidaan odottaa kehittävän nämä samat tavat käyttäytyä jo nuoresta pitäen.

Tässä artikkelissa haluamme katsoa eräitä tyypillisiä valintoja japanilaisessa kasvatuksessa.

Lapsikeskeistä kasvatusta

Japanilaiset kasvatusmenetelmät perustuvat selkeimmin lapsen riippuvaisuuteen äidistä.

Siitä hetkestä lähtien kun lapsi syntyy, äiti muodostaa intiimin siteen vauvaansa ja jatkaa tämän yhteyden vahvistamista lapsuuden lävitse.

Kuten sanotaan artikkelissa nimeltään Early Childhood Discipline (joka on monikulttuurinen katsaus kasvatusmenetelmiin, julkaisijana Kansas Association for Infant & Early Childhood Mental Health), japanilaiset vanhemmat perinteisesti hoitavat lasten askareet ja vastuut. Näitä ovat esimerkiksi puketuminen, kylvetys, pöydänlaitto ja muut vastaavat, ja tämä jatkuu jopa lapsen teini-ikään asti.

Mitä tulee lasten kasvatukseen sosiaalisten ja moraalisten arvojen puitteissa, Japanissa äärimmäisen läheisyyden kehittäminen on suositumpaa kuin neuvottelu tai kurinpidon tekniikat.

Japanilaisilla äideillä on perinteenä luottaa siihen intiimiin siteeseen, jonka he ovat muodostaneet lastensa kanssa, jotta voitaisiin suostutella ja pakottaa lapsi käyttäytymään kunnolla, sen sijaan että otettaisiin tässä käyttöön muunlaiset menetelmät.

Japanilaisen äidin rooli

Japanilaiset äidit ovat tärkeitä koulutuksessa, harrastuksissa ja jopa sen suhteen, minkä tyyppisen ammatillisen tien lapsi valitsee.

Tämänlaisen kasvatusstrategian seurauksena japanilaiset lapset oppivat tottelemaan tarkasti ja luottamaan vanhempiensa opastukseen ja ohjaamiseen.

Äidin rooli on olla äärimmäisen varovainen ja valikoiva, kun tehdään poikkeuksellisia päätöksiä siitä, mihin lapset menevät, mitä he syövät ja mitä aktiviteetteja heillä tulee olemaan.

Sellaiset asiat kuten hoitajien palkkaaminen, leffaillat vauvan luota poissa tai viikonloppumatkat vain äidille ja isälle eivät ole tavallisia tai hyväksyttyjä japanilaisessa kulttuurissa.

Empatian opettamisen tärkeys Japanissa

Sen huomioiminen, kuinka omat teot vaikuttavat toisiin, on hyvin tärkeää erään sellaisen asian ylläpitämiseksi, joka on Japanissa kaikkein arvostetuimpiin kuuluva: ryhmän sisäinen harmonia. Tämä asettaa empatian keskiöön japanilaisessa kulttuurissa, ja ei olekaan ihme, että se on keskiössä myös japanilaisessa kasvatuksessa.

Kun länsimaiset vanhemmat usein vaativat lapsia olemaan yhteistyökykyisiä, esimerkiksi käyttäen sanallisia käskyjä ja rangaistusta, japanilaiset äidit tunnetaan siitä, että he opettavat jatkuvasti kuinka teot vaikuttavat toisten tunteisiin, tai jopa eläinten ja tavaroiden tunteisiin.

Aikaisesta vaiheesta lähtien japanilaiset lapset alkavat imeä itseensä sen tärkeyttä, että ajatellaan toisia ennen kuin toimitaan.

Kasvatuksen tapa Japanissa: vanhemmat laittavat arvonsa eteenpäin

Vanhemmat antavat lapsille läheistä valvontaa ja ohjeistusta, ja he opastavat lapsia kehityksessä, jotta voisivat saada aikaan rutiineja ja käytöskaavoja.

Tämä kasvatukseen kuuluva opastaminen muuttuu kuitenkin vähitellen tarpeettomammaksi, kun lapset pystyvät hallitsemaan omia käytöskaavojaan ja rutiinejaan.

Japanilainen kulttuuri nähdään tiukkana, ja moni ulkomainen vanhempi ajattelee, että japanilaiset vanhemmat käyttävät liian ankaria sääntöjä.

Asia ei kuitenkaan aina ole näin. Länsimaiset vanhemmat ovat keskittyneempiä lastensa tottelevaisuuteen ja rangaistusten antamiseen, kun taas japanilaiset vanhemmat asettavat enemmän sääntöjä, eivätkä luota niin paljon rangaistuksiin.

Tottelevaisuus ja yhteistyö menevät käsi kädessä

Japanissa lapset ottavat osaa pieniin ryhmiin (urheilu, kulttuuri, koulun kerhot ja muut ryhmät), ja tämä korostaa yhteistyön ja harmonian tärkeyttä.

Sosiaalinen paine siitä, että ollaan näissä ryhmissä, toimii normatiivisena tekijänä, joka epäsuoralla tavalla edellyttää sääntöjen noudattamista sekä opettaa lapsille sopivaa käytöstä ja tottelevaisuutta.