5 kielellisen kehityksen teoriaa
Tutkijat pyrkivät selittämään lasten kielellisen kehityksen vaiheita erilaisilla näkökulmilla ja lähestymistavoilla. Tässä artikkelissa esittelemme mahdollisesti viisi tunnetuinta kielellisen kehityksen teoriaa, joten jatka lukemista, mikäli haluat tutustua lisää tähän kiehtovaan aiheeseen.
Kielellinen kehitys alkaa jo esikielellisessä vaiheessa, jolloin lapsi ei vielä itse muodosta sanoja. Tämä vaihe kestää vauvan syntymästä noin 12 kuukauden ikään asti. Vasta sitä seuraava vaihe on varsinainen kielellinen vaihe, jolloin lapsi ottaa ensimmäiset askeleensa kohti oman puheen kehittymisen monimutkaista prosessia. Ensimmäiseksi lapsi alkaa omaksua ja hallita kieltä funktionaalisella tasolla.
5 kielellisen kehityksen teoriaa
Skinnerin välineellisen ehdollistumisen teoria
B. F. Skinner (1904-1990) uskoi, että kielellinen kehitys on riippuvainen yksinomaan ulkoisista ärsykkeistä, joita lapselle tarjotaan. Tämän amerikkalaisen psykologin, kirjailijan ja keksijän mukaan lapsi oppii kielen välineellisen ehdollistumisen menetelmien avulla. Välineellisessä ehdollistumisessa on tarkoituksena oppia erehdyksen ja onnistumisen kautta niin, että toivottua käytöstä palkitaan, kun taas epätoivottua käytöstä seuraa rangaistus.
Aivan aluksi lapsi matkii niitä ääniä ja äänteitä, joita kuulee aikuisten käyttävän puhuessaan omaa kieltään. Pikkuhiljaa hän oppii liittämään joitain sanoja tiettyihin tilanteisiin, esineisiin tai toimintoihin.
Kieli on itse asiassa erittäin monimutkainen asia, jota ei pystytä täysin selittämään behavioristisen psykologian avulla. Siinä ei nimittäin käsitellä lainkaan kielellisen kehityksen varsinaisia vaiheita. Behaviorismin mukaan kieli on yksinkertaisesti ehdollistamisen lopputulos. Lapsi on ikään kuin ärsykkeisiin reagoiva mekaaninen kone, jonka tunteilla, motivaatiolla, mielentilalla ja muilla vastaavilla tekijöillä ei ole mitään merkitystä oppimisen kannalta.
Teoria ei myöskään selitä, miksi kaikki lapset noudattavat pääpiirteiltään samanlaista kaavaa kielellisen kehityksen prosessissa. Positiivisena puolena voidaan kuitenkin pitää sitä, että teoriaa seuranneet lukuisat muut tutkimukset ovat pohtineet tarkemmin myös kielellisen kehityksen kontekstia ja lapsen tapaa oppia puhumaan.
Chomskyn psykolingvistinen teoria ja universaalikieliopin käsite
Yhdysvaltalaisen kielitieteilijä Noam Chomskyn (1928-) mukaan kielellinen kehitys perustuu ihmisen sisäisiin rakenteisiin. Chomskyn mukaan olemassa on universaali kielioppi, joka kaikilla ihmisillä on sisäsyntyisesti ja joka mahdollistaa kielen oppimisen. Teoria siis olettaa, että kaikilla puhutuilla kielillä on olennaisia yhteisiä ominaisuuksia, jotka perustuvat ihmisen synnynnäiseen kielen omaksumisen kykyyn.
Tämän teorian mukaan jo lapset ovat kykeneväisiä muodostamaan täydellisiä lauseita ja monimutkaisia lauserakenteita ja pystyvät ymmärtämään luontaisesti kieliopillisia sääntöjä. Chomskyn mukaan kielen ja ajattelun välillä ei ole suhdetta, vaan kyseessä on kaksi itsenäistä prosessia. Tästä syystä tämän päivän tutkijat eivät ole täysin samaa mieltä kyseisen teorian kanssa. Tästäkin huolimatta monet heistä uskovat, että ihmisillä on synnynnäinen taipumus kielelliseen kehitykseen.
Brunerin teoria ja pragmaattinen lähestymistapa
Jerome Seymor Bruner (1915-2016) oli yhdysvaltalainen psykologi, joka etsi työssään kolmatta polkua, joka yhdistäisi konstruktivismin ja sosiaalisen vuorovaikutuksen teoriat. Hänen päämääränään oli täyttää mahdottoman ja ihmeellisen välinen aukko, joka vallitsi Skinnerin ja Chomskyn teorioiden välissä.
Bruner keskittyi tutkimuksissaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Hän uskoi, että oppimiseen tarvitaan asianmukaisia vuorovaikutuksen kehyksiä – tätä kutsutaan rakentamiseksi. Bruner tunnetaan narratiivisen ajatteluteorian kehittäjänä ja soveltajana. Tämän teorian mukaan ihminen luo itselleen kertomuksia selittämään ja tulkitsemaan kaikkea toimintaansa.
Bruner kehitti kielellisen kehityksen tukijärjestelmän eli LASS-konseptin (Language Acquisition Support Systems) teoriansa tueksi. Tämän tukijärjestelmän avulla hän kuvaa niin kutsuttua vauvakieltä, jota aikuiset käyttävät ollessaan vuorovaikutuksessa pienten lasten kanssa. Puheen avulla lapset oppivat äidinkielensä rakenteet ja kielioppisäännöt. Brunerin mukaan lapsi oppii puhumaan ollessaan vuorovaikutuksessa äitinsä, isänsä tai muun ensisijaisen huoltajansa kanssa.
Vauvakieli on yleensä hidasta, lyhyttä, sanoja toistavaa ja rakenteeltaan yksinkertaista puhetta, joka keskittyy konkreettiseen asiaan. Tutkimusten mukaan jopa 4-vuotiaat lapset käyttävät tällaista kieltä ollessaan vuorovaikutuksessa heitä nuorempien lasten kanssa.
Piaget’n teoria kielen kehittymisestä
Sveitsiläisen kehityspsykologi Jean Piaget’n (1896-1980) mukaan kieli ja ajattelu ovat kaksi hyvin läheisessä yhteydessä olevaa prosessia. Erilaiset kognitiiviset prosessit ja kognitiivisten rakenteiden kehittyminen edeltävät varsinaista puheen ilmentymistä. Kun nämä kognitiiviset prosessit ovat kehittyneet tarpeeksi pitkälle, voi myös kielellinen kehitys alkaa. Puhumaan oppiminen vaikuttaa edelleen ajatteluprosessien kehittymiseen.
“Lapset ymmärtävät aidosti vain sen, mitä he keksivät itse, ja joka kerta, kun yritämme opettaa heille jotain uutta liian nopeasto, estämme heitä keksimästä sitä itse.”
– Jean Piaget
Piaget’n vaiheteorian mukaan lapsen sosiaalinen, henkinen ja fyysinen kehitys etenevät käsi kädessä, eikä lapsi kykene käsittämään kehitystasoonsa nähden liian monimutkaisia asioita.
Vygotskyn teoria ja sosiokulttuurinen näkökulma
Neuvostoliittolainen psykologi ja kulttuurihistoriallisen teorian perustaja Lev Semjonovitš Vygotsky (1896-1934) uskoi, että kieli ja ajattelu kehittyvät itsenäisesti lapsen kasvaessa. Tämän seurauksena lapsi kehittää myös sisäisen tai yksityisen puheen, mikä tarkoittaa, että hän keskustelee itsensä kanssa ratkaistakseen ongelmia tai rauhoittaakseen itseään kokiessaan jännitystä.
Vygotsky näki tämän vuoksi kielen välineenä, jonka avulla lapsi hallitsee toimintaansa. Kielen tarjoamien erilaisten käsitteiden ja symbolien oppiminen on ikään kuin ajattelun työvälineiden hankkimista – eli välineiden, joiden kautta voimme jäsentää ulkopuolista maailmaa. Puhe ja ajattelu alkavat vähitellen yhdistyä lapsen täyttäessä 4 vuotta.
Tämän jälkeen myös kielenkäyttö muuttuu älykkäämmäksi, ja lapsi alkaa ilmaista omia ajatuksiaan. Toisin sanoen kielelliset ja ajatukselliset prosessit yhdistyvät. Vigotskyn mukaan siis kieli, joka on alkuaan sosiaalinen ilmiö, muuttuu lopulta yksilön sisäiseksi henkiseksi ilmiöksi. Lapsi ikään kuin sisäistää ympäristönsä sosiaalisen toiminnan ja sen käyttämät työvälineet ja merkit oman yksilöllisen toimintansa ja tietoisuutensa osaksi.
“Ajatuksesta tyhjä sana on kuollut asia, samalla tavalla kuin ajatus, johon ei liity mitään sanoja, jää ainiaaksi varjoihin.”
– Lev Vygotsky
Kun pohditaan tässä artikkelissa esiteltyjen kielellisen kehityksen teorioiden keskeisiä piirteitä, voidaan päätellä, että lapsilla on sisäsyntyisiä kykyjä, jotka edesauttavat kielellisten taitojen kehittymistä. Lisäksi voidaan päätellä, että kielen kehittymiseen vaaditaan oikeanlainen ympäristö, joka sallii ja tukee sekä lapsen kielen että ajattelun kehittymistä.