Lapsen ei-epileptinen kohtaus

Ei-epileptinen kohtaus sekoitetaan helposti epilepsiakohtaukseen. Ei-epileptiset kohtaukset ovat itse asiassa melko yleisiä lasten keskuudessa.

Kirjoittanut ja tarkastanut farmaseutti Sara Viruega Encinas.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Ei-epileptinen kohtaus lukeutuu toistuvien häiriöiden ryhmään. Tällainen kohtaus syntyy yhtäkkiä ja kestää vain lyhyen ajan. Ei-epileptiset kohtaukset ovat paljon yleisempiä kuin epilepsiakohtaukset, vaikka ne ovatkin vähemmän tunnettuja.

5-11 % lapsista kokee ei-epileptisiä kohtauksia. Keskimäärin 10 sadasta lapsesta tai nuoresta kärsii jonkinlaisesta ei-epileptisesta häiriöstä elämänsä aikana.

On tärkeää olla tietoinen ei-epileptisen häiriön ja toisenlaisten häiriöiden, kuten epilepsia- ja kuumekouristusten, eroista. Varhainen diagnosointi on tärkeää kohtausten taustalla olevien syiden selvittämisen ja tarpeettomien hoitomenetelmien käyttämisen kannalta.

Lapsen ei-epileptinen kohtaus

Luokittelu

Kouristuskohtaukset voivat olla joko epileptisia tai ei-epileptisia. Tässä artikkelissa keskitymme nimenomaan ei-epileptisiin kohtauksiin. Nämä ovat joukko erilaisia häiriöitä, jotka johtuvat aivojen toimintahäiriöistä. Ei-epileptinen häiriö on siitä erikoinen, että se ei johdu hermostollisesta ylivilkkaudesta epileptisten häiriöiden tavoin.

Ei-epileptiset kohtaukset ilmenevät kliinisesti eri tavoin ja ne voidaan myös luokitella monin eri tavoin:

• Aivoperäinen hypoksia eli hapenpuute. Tämä on yleisin ei-epileptisen kohtauksen aiheuttaja, ja siihen voi liittyä hetkellistä tajuttomuutta, mikä johtuu vähentyneestä aivojen verenkierrosta.
• Vastasyntyneen apnea eli hengityskatkos.
• Hengityksenpidättämiskohtaukset.
• Pyörtyminen.

• Nukkumisen aikana tapahtuvat kouristuskohtaukset. Nämä ovat usein luonteeltaan hyvänlaatuisia. Esimerkkejä ovat narkolepsia ja katalepsia eli lihasten jännitysjäykkyystila, unissakävely, obstruktiivinen uniapnea, yölliset kauhukohtaukset, painajaiset ja rytmiset liikkeet siirryttäessä unitilaan ja siitä pois.
• Motoriset ei-epileptiset häiriöt, joihin liittyy tahattomia liikkeitä. Näitä ovat muun muassa vastasyntyneen hyvänlaatuinen myoklonus, vastasyntyneen hyvänlaatuinen kierokaulaisuus, lapsuusajan hyvälaatuinen silmien poikkeavuus, sandifierin syndrooma, spasmus nutans, tic-oireet, kouristukset, hyperekpleksia eli voimakas säpsähtely, iatrogeeninen eli hoitoperäinen pakkoliike, vastasyntyneen vapina sekä stereotyyppiset ja motoriset rytmihäiriöt.
• Sekundaariset systeemiset sairaudet. Nämä liittyvät esimerkiksi sydänperäisiin, ruoansulatuksellisiin ja aineenvaihdunnallisiin sairauksiin sekä hengityselimiin ja lääkkeisiin liittyviin sairauksiin.
• Psykologiset tai psykiatriset kohtaukset. Näitä kohtauksia ilmenee erityisesti nuoruudessa. Näitä ovat raivokohtaukset, paniikki- ja ahdistuskohtaukset, hyperventilaatio, pseudokriisi ja itsestimulaatio.
• Muut häiriöt. Näitä ovat esimerkiksi migreenikohtaukset, hyvänlaatuiset huimauskohtaukset ja pehmeän kitalaen myoklonia.

Kuten huomaat, olemassa on monenlaisia ei-epileptisiä kohtauksia aiheuttavia sairauksia ja häiriöitä. Olet todennäköisesti kuullut monista edellä mainituista häiriöistä, mutta on tärkeää tietää, että nämä kaikki kuuluvat samaan häiriöiden ryhmään. Näin niiden aiheuttajia voidaan ymmärtää paremmin. Yleisesti ottaen nämä kaikki nämä vaivat ovat hyvänlaatuisia. 

Diagnoosi

Ei-epileptisten kohtausten diagnosoinnilla on hyvin suuri merkitys. Ensinnäkin oikealla diagnoosilla vältytään tarpeettomilta epilepsiahoidoilta. Lisäksi säästytään epilepsiadiagnoosin aiheuttamilta huolilta ja murheilta.

Oikean diagnoosin tekemiseksi tulee potilaan sairaushistoria tutkia perusteellisesti. Lisäksi asiantuntijoiden tulee tarkkailla potilaan kouristuskohtauksia.

Tietyt oireet voivat vaikeuttaa erityisen diagnoosin tekemistä, näistä esimerkkejä ovat:

• Tajunnan muutokset
• Epänormaalit liikkeet
• Kohtausten ilmeneminen yhtäkkiä ja varoittamatta

Diagnosointivirheet johtuvat usein siitä, että ei-epileptisistä kohtauksista ei ole tarpeeksi tietoa. Virheitä voi sattua myös silloin, kun perheen sairaushistoriaan, johon liittyy epilepsiaa, takerrutaan liiaksi. Myös kuumekouristukset voivat aiheuttaa vääriä diagnooseja.

Muiden sairauksien poissulkemiseksi voidaan tarvita erilaisia testejä, kuten aivosähkökökäyrätutkimus. Muita hyödyllisiä testejä voivat olla esimerkiksi:

• Kardiologiset tutkimukset
• Psykiatriset tutkimukset
• Aivokuvantaminen
• Unitutkimukset
• Hormonitutkimukset

Hoito

Kun tarkka diagnoosi on saatu tehtyä, hoitomenetelmät riippuvat ei-epileptisten kohtausten luonteesta ja niiden aiheuttajista. Useimmissa tapauksissa hoito ei ole välttämätöntä. 

Se, että tiedetään, ettei lapsen kouristuskohtausten takana ole epilepsia, hälventää pelkoja ja normalisoi tilannetta.