Kuinka toimia, jos lapsi lyö päänsä? - Äitiyden Ihme
 

Kuinka toimia, jos lapsi lyö päänsä?

Kuinka toimia, jos lapsi lyö päänsä?
María Alejandra Castro Arbeláez

Tarkistanut ja hyväksynyt: psykologi María Alejandra Castro Arbeláez.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Päähän kohdistuvat kolhut ovat tavallisia lapsuuden aikana, eikä suurin osa niistä onneksi aiheuta syytä huoleen. Lapsi saattaa kolauttaa päänsä kaatuessaan, mutta unohtaa muutaman vuodatetun kyyneleen sekä halauksen ja suukkojen jälkeen koko tilanteen. Mutta entä, jos lapsi lyö päänsä hieman kovempaa, onko tällöin aihetta huoleen?

On tavallista, että kävelemistä harjoitteleva lapsi kaatuu ja kompuroi usein, sillä hänen psykomotoriset taitonsa eivät vielä ole niin kehittyneet, että hän liikkuisi varmasti ja tehokkaasti. Tässä kehitysvaiheessa päähän kohdistuvat iskut ovat tavallista yleisempiä – etenkin niillä lapsilla, jotka yrittävät juosta ennen kuin osaavat kunnolla kävellä.

Kävelemään opettelevan lapsen pään kolhaisut eivät yleensä ole vaarallisia, sillä lapsi kaatuu matalalta ja hitaasta vauhdista, ja saa näin tyypillisesti pahimmillaan pienen kuhmun päähänsä. Valitettavasti vakavampiakin onnettomuuksia sattuu, ja tämän vuoksi jokaisen vanhemman on tiedettävä, kuinka toimia, jos lapsi lyö päänsä kaatuessaan tai pudotessaan.

“Lapset ovat maailman tärkein resurssi ja paras tulevaisuuden toivomme.”

– John Fitzgerald Kennedy

Kuinka toimia, jos lapsi lyö päänsä?

Kuinka toimia, jos lapsi lyö päänsä?

Tarkkaile lapsen käytöstä

Ensimmäinen asia, jonka lapsi tekee lyötyään päänsä, on itkeminen. Vanhempien luonnollinen reaktio on lohduttaa itkevää lasta, mutta kaiken halailun ja suukottelun lomassa voi olla vaikea arvioida tilannetta ja lapsen tilaa.

Jos lapsi on tajuissaan ja valpas, tulee vanhemman tarkkailla hänen käytöstään ennen kuin aletaan miettiä päivystykseen lähtemistä. Lapsen reaktiot ja oireet kertovat, onko kyseessä vain viaton pään kolhaisu vai vakavampi vamma.

Jos lapsi rauhoittuu nopeasti säikähdyksestä selvittyään ja jatkaa leikkimistä ja kävelemistä ilman muita oireita, onnettomuus ei todennäköisesti ollut vakava. Tässä tilanteessa lapsen käytöstä kannattaa jäädä seuraamaan muutaman tunnin ajaksi.

Tarkkaile lasta seuraavien oireiden varalta

Alla listaamme pään lyömisen aiheuttaman aivovamman tavallisimmat oireet. Kaikki nämä oireet ovat merkki siitä, että lapsi on vietävä välittömästi lähimpään päivystykseen.

  • Tajunnantason lasku tai tajuttomuus. Vaikka kyseessä olisi hyvin pieni lapsi, lapsen hyvin tuntevat vanhemmat huomaavat nopeasti tämän sekavuuden, hämmennyksen tai tajunnantason heikkenemisen.
  • Ylenmääräisen uneliaisuus.
  • Kuhmun kasvaminen. Jos turvotuksen huomataan selkeäasti kasvavan, on aika viedä lapsi päivystykseen.
  • Ennen tai jälkeen onnettomuuden tapahtuneiden asioiden unohtaminen. Se, että lapsi ei pysty kertomaan, kuka hänen perheenjäsenensä on, voi viitata aivovammaan.
  • Tasapainon heikkeneminen. Jos lapsi opettelee kävelemään, tämän oireen havaitseminen voi olla vaikeaa.
  • Oksentelu.
  • Näköhäiriöt. Kun lapsi on rauhoitunut, häneltä kannattaa kysyä, näkeekö hän normaalisti.
  • Kohtaukset.
  • Haava alueella, johon isku kohdistui.
  • Vaikeudet puhumisessa. Vanhemmat tuntevat lapsensa ja tämän tavan ilmaista itseään, käyttää kieltä ja artikuloida. Jos lapsen tavassa kommunikoida huomataan muutoksia, on tämä syytä viedä lääkäriin.
  • Motoriset toimintahäiriöt. Tällaiset ongelmat ovat nähtävissä päällepäin. Riittää, että lapsen kävelyä ja liikkeiden koordinointia seurataan. Lapsi saattaa myös kärsiä heikkoudesta tai puutuneisuuden tunteesta jossain kehonsa osassa.
  • Päänsärky.
  • Verenvuoto nenästä tai korvista.

Pysy rauhallisena kaikissa tilanteissa

Kuinka toimia, jos lapsi lyö päänsä?

Vanhempi ymmärrettävästi säikähtää, jos lapsella ilmenee yllä mainittuja oireita, mutta tästäkin huolimatta on tärkeää yrittää pysyä rauhallisena ja keskittyä tilanteen hoitamiseen.

Vanhemman ensimmäinen reaktio voi olla rohkaista lasta liikkumaan, mutta siinä vaiheessa, kun vamman vakavuus ei vielä ole tiedossa, kannattaa lasta pyytää olemaan rauhassa ja liikkumatta. Jos kyseessä on hyvin pieni lapsi, häntä voi pitää varovasti sylissä, ilman liiallista liikuttamista.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.