Kantasolut ja napanuoran säilyttäminen
Vielä joitain vuosia sitten istukka ja napanuora siirrettiin automaattisesti suoraan jätteiden joukkoon lapsen syntymän jälkeen. Tänä päivänä näiden kudosten ja etenkin itse napanuoran tiedetään olevan täynnä kantasoluja. Napanuoran säilyttäminen ja sen veren luovuttaminen voi paitsi pelastaa vastasyntyneen lapsen hengen, myös auttaa lukuisia sairastuneita ihmisiä.
Mitä kantasolut ovat ja mistä niitä saadaan?
Kantasolu on solu, jolla on kyky jakautua loputtomasti ja muodostaa erilaisia kudostyyppejä. Kantasolu jakautuu kahteen tytärsoluun, joista toinen on myös kantasolu ja toinen erilaistuva solu. Kantasolut auttavat elimistömme kudosten ja elinten uudistamisessa.
Kantasolu on johonkin tehtävään erikoistumaton eli kaikkikykyinen solu. Se, että kantasoluista saadaan haluttuja soluja niitä käsittelemällä, tekee niistä tärkeitä tutkimuskohteita lääketieteessä.
Embryonaalinen eli alkion kantasolu
Alkion kantasolu on nimensä mukaisesti alkion solu, joita on kahden tyyppisiä. Totipotentti eli kaikkivoipa kantasolu voi erilaistua miksi tahansa kudostyypiksi, eli se pystyy tuottamaan kaikki elimistön solut ja kehittymään kohdussa uudeksi yksilöksi. Tällaisia soluja ovat hedelmöityneet munasolut ja alkion solut 2-3 vuorokauden ikään asti.
Pluripotenteista eli lähes kaikkivoipista kantasoluista voi muodostua mikä tahansa kudos istukan ja sikiökalvon kudoksia lukuun ottamatta. Näistä soluista ei kasva alkiota kohdussa. Tutkimuskäyttöön eristetyt alkion kantasolut ovat pääasiassa blastokystistä johdettuja pluripotentteja soluja.
Pluripotentteja embryonaalisia kantasoluja saadaan 4-7 vuorokauden ikäisistä hedelmöityshoidoista yli jääneistä alkioista. Ominaisuuksiltaan vastaavia sukusolujen kantasoluja on mahdollista kerätä myös abortoidun alkion tai sikiön sukurauhasista.
Aikuisen kantasolu
Aikuisen kantasolu on solu, joita on pienissä määrin lähes kaikissa aikuisen ihmisen kudoksissa ja elimissä. Aikuisen kantasolut ovat multipotentteja tai progenitoreja, eikä niistä muodostu kaikkia yksilön solutyyppejä.
Multipotentti eli monikykyinen kantasolu pystyy tuottamaan jonkin kudoksen soluja, mutta ei kaikkia elimistön solutyyppejä. Abortoitujen sikiöiden aivoista on mahdollista saada hermokantasoluja ja synnytettyjen istukoiden verestä tai aikuisten luuytimestä verikantasoluja.
Progenitori-kantasolu eli esisolu tuottaa jakautuessaan loppuun asti erilaistuneita yhdentyyppisiä soluja, eivätkä ne siis tuota uusia kantasoluja. Nämä solut ovat multipotenttien kantasolujen jälkeläisiä, joita on kaikissa uusiutuvissa kudoksissa.
“Aikaisemmin ajattelimme kohtalomme olevan tähdissä. Nykyään tiedämme, että suuri osa siitä on geeneissämme.”
– J.Watson
Kantasolut hoitokeinona
Kantasolujen käyttöä hoitokeinona tutkitaan ja kehitetään jatkuvasti, ja kantasoluista toivotaan hoitokeinoa muun muassa halvaantuneille ja erilaisista rappeumataudeista kärsiville.
Alkioiden kantasoluja ei ole tähän mennessä käytetty ihmisten hoidossa, mutta aikuisten kantasoluja on käytetty jo pitkään muun muassa luuydinsiirteiden muodossa. Kantasolusiirrännäiset mahdollistavat sen, että potilaan keho luo uusia, terveitä verisoluja, jotka ovat välttämättömiä ihmisen elämälle.
Yhdysvalloissa ja useassa Euroopan maassa – jotka johtavat tutkimusta tällä alueella – tutkijat tekevät työtä sen eteen, että kantasoluja pystyttäisiin käyttämään suoliston ja muiden elinten kudosten uudistamisessa.
Napanuoran säilyttäminen ja sen veren luovuttaminen
Ihanteellinen aika ottaa napanuoran kantasoluja talteen on hetki vauvan ja istukan syntymän välillä. Tämä ei ole ainoa mahdollisuutemme kantasolujen – joita on ihmisen kehossa koko elämän ajan – luovuttamiseen, mutta se on paras hetki niiden talteen keräämiselle.
Lääkärin napanuorasta talteen ottamat kantasolut ovat vapaita tartunnoista ja muiden tekijöiden vaikutuksesta. Nämä solut ovat yhtä puhtaita kuin vastasyntynyt vauva itsekin.
Napanuoran veren luovuttaminen on kivuton prosessi, joka voidaan äidin halutessa suorittaa heti lapsen syntymän jälkeen. Kun lapsi on syntynyt, sairaalahenkilökunta tai lapsen isä katkaisee napanuoran. Tämä on se hetki, kun lääkäri tai kätilö ottaa napanuoran verta talteen.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Mayo Clinic (24 enero 2019). Células madre: qué son y qué hacen[artículo en web]. Recuperado de: www.mayoclinic.org
- Pérez de la Prada, M.T. (última consulta mayo 2019). Las células madre o progenitoras [artículo del libro La salud cardiovascular]. Recuperado de: www.fbbva.es
- Universidad de Minnesota (última consulta mayo 2019). Acerca de C.M. Verfaillie [artículo en web científica]. Recuperado de: www.michaeljfox.org
- Sutil, M (29 mayo 2017). En España no hay banco privado para guardar el cordón umbilical [artículo en revista digital]. Recuperado de: www.diariomedico.com