Kuinka edistää esikouluikäisen lapsen taiteellista lahjakkuutta?
Piirtäminen on yksi ensimmäisistä tavoista, joilla esikouluikäinen lapsi ilmaisee luovuuttaan, ja se on myös tapa kommunikoida. Piirtäminen auttaa omalta osaltaan lapsen emotionaalisessa, kognitiivisessa ja sosiaalisessa kehityksessä. On tapoja, joilla esikouluikäisen lapsen taiteellista lahjakkuutta voidaan edistää.
Omaehtoisen piirtämisen kautta lapsi voi ilmaista ajatuksiaan ympärillään olevista asioista ja muista ihmisistä. Tämän vuoksi on tärkeää kannustaa lasta käyttämään taiteellista lahjakkuutta.
Näin edistät lapsen taiteellista lahjakkuutta
Näytä lapselle mallia
On hyvä muistaa, että vanhemmat ovat lapsen ensimmäiset roolimallit ja parhaat esimerkit, joita seurata. Jos siis haluamme edistää lapsen taiteellista lahjakkuutta, voimme aloittaa piirtämisestä ja tarttua itse ensiksi värikynään tai siveltimeen.
Kun piirrät tai maalaat, kerro lapselle, mitä olet tekemässä. Hyvin pian lapsi alkaa jäljitellä sinua. On tärkeää keskittyä positiivisiin asioihin ja niiden työstämiseen, eikä koskaan tulisi sanoa, että oma tai toisen taideteos on huono. Korosta siis niin omien kuin lapsesikin piirustusten hyviä puolia.
Jos lapsi näkee, että vanhemmat ovat varmoja siitä, mitä tekevät, myös lapsesta tulee itsevarma asian suhteen. Kyse ei ole taiteilijana olemisesta, vaan siitä, että herätellään lapsen kiinnostusta taiteeseen ja kannustetaan häntä ilmaisemaan itseään taiteen avulla.
Kokeilkaa erilaisia tekniikoita
Kun maalaamiseen, värittämiseen ja piirtämiseen on muodostunut tuttuja rutiineja, on aika kokeilla uusia tekniikoita. Jotta emme jämähtäisi vanhoihin kaavoihin, on tärkeää kokeilla uusia asioita. Ei siis kannata rajoittaa itseään ainoastaan vesiväreihin, värikyniin ja vahaliituihin, vaan kannattaa kokeilla rohkeasti myös sormivärejä, hiilikyniä ja muita materiaaleja.
Lapselle on tärkeää tarjota valinnanvaraa, jotta tämä löytää omat mieltymyksensä ja kiinnostuksen kohteensa. Se, että antaa lapselle tilaa luoda, on paras tapa edistää tämän taiteellista lahjakkuutta.
Keskustele lapsen kanssa
Yksi varma tapa kannustaa lasta, on osoittaa kiinnostusta lapsen piirtämistä kohtaan. Lasta voi kannustaa olemaan parempi, mutta jo se riittää, että lapsen piirustusta kehuu yksinkertaisin sanoin. On myös hyvä keskustella piirustuksen tai maalauksen sisältämistä yksityiskohdista ja väreistä, minkä lisäksi lapselle voi tehdä ehdotuksia siitä, mitä muuta hän voisi piirtää tai maalata.
Lapsesta hiljaa paikallaan istuminen ja piirtäminen ei aina ole hauska vaihtoehto. Tämän takia olisikin tärkeää tarjota lapselle erilaisia, uusia vaihtoehtoja. Paras tapa tähän on selvittää, mistä lapsi todella pitää ja mitä hän tykkää tehdä. Kysy ja kuuntele – kommunikointi on hyvin olennaisessa roolissa.
Muista lapsen ikä
Vanhempien on tärkeää olla tietoisia siitä, missä iässä lapsi on kykenevä tekemään minkälaisia taiteellisia luomuksia. Lapsen taiteellisessa kehityksessä on tiettyjä selkeitä vaiheita:
- Lapsen ollessa hyvin pieni, hän aloittaa raapustelulla.
- Pikkuhiljaa lapsi kehittyy ja hän alkaa piirtää ja maalata realistisemmin.
- Ollessaan noin kolmevuotias lapsi alkaa osata yhdistelemään ääriviivoja.
- Kolmen ja neljän ikävuoden välillä lapsi yrittää luoda realistisia kuvia. Tämä on osa hyvin luonnollista kehitystä, josta vanhempien on tärkeää olla tietoinen.
Ole kärsivällinen
Kun lapsi on vielä pieni, hänen keskittymiskykynsä on vielä melko rajallinen. Ole siis kärsivällinen, äläkä pakota lasta maalaamaan tai värittämään. On suositeltavampaa antaa lapselle tyhjä paperi, jolloin lapsi saa luoda siihen mitä haluaa, sen sijaan että tarjoaisi lapselle värityskirjaa.
Jos lasta ei huvita piirtää tai maalata, sen voi jättää sellaiselle päivälle, kun lapsi sitä haluaa tehdä. Halu piirtää tai maalata tulee olla lapsilähtöistä.
Muista, että taiteellinen lahjakkuus ei tarkoita nerokkuutta tai täydellisyyttä. Kaikista tärkeintä on, että lapsi nauttii taiteen tekemisestä, hänellä on hauskaa ja että se kehittää lapsen luovuutta.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Karnes, Merle B., y Angela R. Taylor. Preschool Talent Assessment Guide. (1978).
- Jin, Suk-un, y John F. Feldhusen. Parent identification of the talents of gifted students. Gifted Education International. (2000).