Elämäsi rakkaus on 9 kuukauden päästä sylissäsi - Äitiyden Ihme
 

Elämäsi rakkaus on 9 kuukauden päästä sylissäsi

Elämäsi rakkaus on 9 kuukauden päästä sylissäsi
Marián Carrero Puerto

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Marián Carrero Puerto.

Viimeisin päivitys: 04 helmikuuta, 2019

Olet varmasti kuullut, että vanhemman lastaan kohtaan tuntemat tunteet ovat jotakin aivan erilaista kuin mikään muu, mitä ihminen kokee elämänsä aikana. Raskauden alussa aloitat 9 kuukauden odotuksen, jonka jälkeen elämäsi rakkaus on sylissäsi.

Elämäsi rakkaus on 9 kuukauden päästä sylissäsi

Tuo pieni olento tulee mullistamaan maailmasi iäksi ja saa sinut kokemaan tunteita, joita et koskaan voinut edes kuvitella. Sillä hetkellä, kun lapsesi syntyy maailmaan, ymmärrät, että millään muulla ei ole enää väliä.

Saat tuntea täydellistä onnea sillä hetkellä, kun katsot lapsen silmiin ensimmäisen kerran. Hänen katseensa täyttää sinut rauhalla, puhtaudella ja pyyteettömällä rakkaudella. Lapsestasi muodostuu elämäsi rakkaus, koska välisenne side on vertaansa vailla.

Sinä olet antanut tuolle olennolle elämän. Sinä olet tarjonnut hänelle kasvupaikan ennen maailmaan saapumista. Vaikka hän ei osaakaan ilmaista sitä, hän kuitenkin tietää sen. Siksi hän haluaa pitää sinut aina lähellään.

Imetys, ihokontakti ja äänesi – se sama ääni, jonka hän kuuli monen kuukauden ajan vatsassasi – ainoastaan vahvistaa tuota ainutlaatuista sidettä. Saatat kokea epävarmuutta ja pelkoa tällä matkalla, mutta se on täysin normaalia.

Ajan myötä tulet ymmärtämäään, että luoksesi saapunut elämäsi rakkaus on kaunein lahja, jonka maailma voi sinulle antaa. Se on kaunein uhraus ja puhtain rakkauden teko, jonka voit tässä elämässä tehdä.

Elämäsi rakkaus on 9 kuukauden päästä sylissäsi

Epävarmuus ja huoli

Raskauden ensimmäinen kolmannes voi olla äideille jokseenkin traumaattista aikaa. Tänä aikana tapahtuu monia muutoksia niin hormonaalisella kuin fyysiselläkin tasolla. Tällöin fyysiset epämukavuudet, pahoinvointi ja väsymys tuovat vain lisää epävarmuuksia tulevaan äitiyteesi.

Mutta sinun ei tarvitse murehtia. Ensiksi sinun on muistettava, että tämä on luonnollinen prosessi, johon sinun kehosi on jo varautunut ennalta.

Jos olet odottamassa ensimmäistä lastasi ja koet, että et pysty selviämään tästä vastuusta, sinun ei tulisi pelätä sitäkään. Sinä et ole suinkaan ensimmäinen, joka tämän ongelman kanssa kamppailee.

Sillä monet naiset ennen sinua ovat olleet samassa tilanteessa kuin sinä, ja ovat selvinneet siitä ehjin nahoin. Sinun äidinvaistosi tulevat ohjaamaan ja opastamaan sinua tässä prosessissa.

Älä myöskään unohda, että sinä et ole ainoa, joka odottaa tällä hetkellä tätä elämäsi täyttymystä. Ympärilläsi on monia ihmisiä, jotka ovat valmiina auttamaan sinua kaikessa, missä apua tarvitset.

Ystäväsi, kumppanisi ja tietysti tulevat isovanhemmat ovat myös osa tätä prosessia ja auttavat sinua mielellään millä tavalla vain voivat.

Äitiydellä on inhimillistävä vaikutus: kaikki paitsi olennaisimmat asiat karsiutuvat pois.

– Meryl Streep

Raskaus muuttaa äidin aivoja

Tiesitkö, että tieteen mukaan äidin aivot käyvät läpi muutoksia raskauden aikana? Tämä fakta on kiistämätön todiste äidin ja lapsen välisestä yhteydestä, ja näiden muutosten ainoa tarkoitus on ennen kaikkea suojella vauvaa.

Näiden muutosten ansiosta äiti kykenee:

  • Tuntemaan lisää empatiaa vatsassaan olevaa vauvaa kohtaan
  • Havaitsemaan uhkia tarkemmin
  • Huomaamaan mahdolliset epätavalliset oireet, jotka voisivat kertoa vauvan olevan vaarassa

Tälle on tietysti olemassa selityksensä: tiedonkäsittelystä vastaavan harmaan aineen määrä aivoissa vähenee. Tämä väheneminen johtuu siitä, että äidin kyky suorittaa näitä tehtäviä kasvaa.

Tästä syystä pystyt kohdistamaan voimavarojasi parmemin asiaan, joka merkitsee sinulle tässä vaiheessa eniten: elämäsi rakkaudesta huolehtimiseen.

Elämäsi rakkaus on 9 kuukauden päästä sylissäsi

Valmistautuminen lapsen kasvattamiseen

Äitiydellä on tapana tuoda ihmisen vahvuudet ja heikkoudet esiin. Sinun ja vauvasi välinen side on pohjattava rakkauteen ja kiintymykseen, jotta siitä kehittyisi vahva ja särkymätön. 

Vaikka tämä voikin kuulostaa hyvin laajalta käsitteeltä, niin se on mahdollista saavuttaa pienin teoin. Sinun tulisi esimerkiksi aina välttää heijastamasta turhautumisiasi, pelkojasi ja epävarmuuksiasi vauvaan.

Toisaalta taas sinun on annettava hänelle tilaa ja tarjottava hänelle oikeat välineet ja rohkeutta tavoitella unelmiaan. Kun katselet häntä tällä tiellään, saat pitkällä tähtäimellä myös täyttymyksen omiin unelmiisi.

Eräs toinen tärkeä tekijä on tarjota vauvallesi hellyydenosoituksia ja rakkautta. Älä milloinkaan aliarvioi kontaktin, silitysten, halausten ja ymmärryksen voimaa. Sinun tulisi olla aina hänen vierellään läpi lapsuuden ja aina hamaan aikuisuuteen.

Vanhempiensa vierellä kasvaneet lapset ovat vahvempia ja tunne-elämältään tasapainoisempia.

Tämä johtuu siitä, että riittämättömästä vanhempien turvasta kehittynyt stressi kuluttaa sisäisiä voimavaroja ja iskee hampaansa lapsen itsetuntoon ja itseluottamukseen. Pyydämme siis, että et aiheuta lapsellesi tällaista vahinkoa.

Elämäsi rakkaus on matkalla luoksesi. Hän odottaa sinun tapaamistasi aivan yhtä paljon kuin sinä hänen. Älä yritä tehdä kaikesta täydellistä hänen tuloaan varten, sillä sellainen on lähes mahdotonta.

Lapsesi päivistä tulee enemmän kuin onnellisia jo sen ansiosta, että hän saa tuntea vanhempiensa rakkauden ja olla kontaktissa heidän kanssaan. Ja niin myös sinun päiväsi tulevat täyttymään onnella.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.