Perheen vaikutus lapsen itsetuntoon - Äitiyden Ihme
 

Perheen vaikutus lapsen itsetuntoon

Perheen vaikutus lapsen itsetuntoon

Viimeisin päivitys: 31 joulukuuta, 2018

Tässä artikkelissa pohdimme, millainen on perheen vaikutus lapsen itsetuntoon.

Perheen vaikutus lapsen itsetuntoon

Perhe on jokaisen yksilön ensimmäinen tukikeskus, jolla on merkittävä rooli lapsen kehityksen kannalta. Tavoilla, joilla lapsi vuorovaikuttaa vanhempiensa ja muiden perheenjäsentensä kanssa, on huomattava vaikutus tämän itsetuntoon. Mikäli lapsi ei ala kehittää itselleen tervettä itsetuntoa jo varhaisesa iässä, hänestä voi kasvaa arka ja epävarma sekä kykenemätön saavuttamaan myöhempiä tulevaisuuden tavoitteitaan.

Itsetunto viittaa yksilön ymmärrykseen omasta itsestään. Itsetunto riippuu monesta tekijästä, joihin lukeutuvat muun muassa itsearviointi ja muilta ihmisiltä saamamme palaute. Jälkimmäisessä on myös perheellä erittäin suuri painoarvo. Lapsi kuulee perheen sisällä ensimmäiset palautteet ominaisuuksistaan ja toiminnastaan. Saadulla palautteella on suuri vaikutus lapsen itsetuntoon.

Perheellä on siis voima joko vahvistaa tai vahingoittaa lapsen itsetuntoa. Jo pienillä ja huomaamattomilla eleillä tai kommenteilla voi olla vaikutusta lapsen itsetuntoon.

Lapsen itsetuntoon vaikuttavat tekijät

Fyysinen ulkonäkö, käytös sekä akateeminen ja urheilullinen suorituskyky ovat tekijöitä, joita voidaan pitää itsetunnon tukipylväinä. Vanhempien tulisi olla hyvin varovaisia keskustellessaan näistä asioista lastensa kanssa.

Hyviä neuvoja vanhemmille ovat seuraavat:

  • Älä vertaa lasta muihin lapsiin.
  • Selitä lapselle, että ulkonäkö ei kuulu tärkeimpien asioiden joukkoon, joita tällä on annettavanaan.
  • Opeta lapselle hyvän käytöksen hyödyt.

Lapsen itsetuntoa vahvistavia harjoituksia

Seuraavaksi jaamme muutamia vinkkejä, jotka on hyvä muistaa jokaisessa perheessä lapsen terveen itsetunnon kehittymisen takaamiseksi.

Osoita luottamusta ja kiintymystä

Kun lapsi kokee olonsa rakastetuksi ja arvostetuksi, se näkyy myös hänen itsetunnossaan. On tärkeää, että osoitat hänelle, että uskot hänen kykyynsä saavuttaa asioita.

Jos taas estät lasta tekemästä jotakin sillä selityksellä, että “hän ei pysty siihen”, niin rajoitat hänen itseluottamustaan.

Sinun tulisi myös kertoa hänelle, kuinka tärkeää on nähdä asioiden eteen vaivaa. Toisin sanoen opeta hänelle, että vaivannäöllä ja päättäväisyydellä voidaan saavuttaa kaikenlaisia tavoitteita.

Perheen vaikutus lapsen itsetuntoon

Anna lapsen yrittää ja tarvittaessa myös epäonnistua

Niille lapsille, jotka eivät tee mitään omin avuin, kehittyy myöhemmin itsetunto-ongelmia. Kuten mainitsimme aiemmin: jos emme anna lasten kokeilla asioita, vaikka he olisivatkin väärässä, se tarkoittaa, että emme luota heihin.

Millä tavoin lapsi voisi määritellä ominaisuuksiaan ja kykyjään, jos hänellä ei ole ollut lapsuutensa aikana tilaisuuksia saavuttaa asioita omin avuin? Tämä on selkeä esimerkki siitä, kuinka pienetkin päivittäiset teot voivat vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen.

Kannusta lasta olemaan päättäväinen

Sinun tulisi motivoida lasta petraamaan ilman, että painostaisit häntä voittamaan tai erottumaan joukosta. Tämä pätee jokaiseen elämänalueeseen.

Lapsi, joka ymmärtää päättäväisyyden hyödyt, saa siitä mainion välineen koko loppuelämänsä ajaksi.

Arvosta lapsen mielipiteitä ja anna hänen osallistua asioihin

Jos et koskaan kuuntele lastasi tai neuvottele hänen kanssaan, kun hän tekee päätöksiä, se voi vaikuttaa negatiivisesti hänen itsetuntoonsa. Kysy häneltä, miltä hänestä tuntuu, mitä hän ajattelee, ja mitä hän haluaisi tehdä aina, kun teidän on tehtävä päätöksiä.

Lapsen tulisi myös saada valita itse, mitä liikuntalajeja hän haluaa harrastaa ja mitä valinnaisia oppiaineita hän haluaa opiskella. Jos hän ei saa tehdä näitä päätöksiä itse, hänen omakuvansa ei tule olemaan hyvä, sillä hän kokee, että hänen mielipiteillään ei ole väliä.

“Älä sano ‘en pysty’ edes vitsillä, koska alitajunnalla ei ole huumorintajua. Se tulee ottamaan sanasi vakavasti ja muistuttamaan sinua niistä aina, kun päätät yrittää.”

– Facundo Cabral

Vältettävät asiat hyvää itsetuntoa kehitettäessä

Olemme keskustelleet asioista, joilla lapsen itsetuntoa parannetaan, mutta on syytä mainita myös tietyt yleiset virheet, joilla voi olla negatiivinen vaikutus lapsen itsetuntoon.

  • Ylisuojeleminen: Ylisuojelevat vanhemmat heijastavat lapseen omia epävarmuuksiaan. Tällä voi olla sellaisia seurauksia kuten ujous, riippuvaisuus, sisäänpäinkääntyneisyys, epävarmuus ja itseluottamuksen puute.
  • Saavutusten vähättely: Arvosta lapsesi saavutuksia. Kun lapsesi ei pysty johonkin asiaan, niin älä sano sitä “ihan helpoksi”, sillä sillä tavoin runtelet lapsen itsetuntoa useammalla kuin yhdellä tavalla.
  • Lapsen kaikkien ongelmien selvittäminen: Jos teet näin, niin estät lastasi kehittämästä itsenäisiä ongelmanratkaisukykyjään. Tämä voi johtaa jopa siihen, että lapsi ei koe pystyvänsä ylittämään mitään eteensä ilmaantuvia esteitä.
Perheen vaikutus lapsen itsetuntoon

Lopuksi haluamme tehdä selväksi, että vaikka kaikki ylempänä mainitsemamme asiat ovatkin elintärkeitä lapsen itsetunnon kehittämisen kannalta, niinniiden vaikutuksia voidaan myös oikaista arvostamalla lapsen hyviä puolia.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.