15. raskausviikko - Äitiyden ihme
 

15. raskausviikko

15. raskausviikko

Kirjoittanut Equipo Editorial

Viimeisin päivitys: 24 kesäkuuta, 2020

Kun 15. raskausviikko koittaa, raskaus on kestänyt 14 viikosta ja 0 päivästä 14 viikkoon ja 6 päivään. 12 viikkoa vanha sikiö on tässä vaiheessa noin 8 senttimetrin pituinen ja 50 gramman painoinen.

15. raskausviikko sikiön näkökulmasta

15. raskausviikolla sikiön luuranko ei ole vielä kehittynyt, mutta sen selkäranka ja hermopäätteet ovat jo nähtävissä. Sen kädet ja jalat kasvavat, ja se pystyy jo taivuttamaan niveliään ja liikuttamaan käsiään. Kädet ovat jo lähes saavuttaneet lopullisen paikkansa, mutta jalat ovat edelleen suhteellisen lyhyet. Sikiön pää on edelleen vartaloon nähden suuri, mutta se pysyy jo pystyssä kaulan ja niskan avulla. Sikiö alkaa harjoitella imemistä, ja imemiseen tarvittavien lihasten kehittymisen myötä sen kasvot alkavat saada pyöreät piirteet. Vaikka sikiön silmät pysyvätkin edelleen kiinni, se pystyy jo aistimaan valon.

Sikiön keuhkot kehittyvät edelleen, ja se alkaa hengittää sisään ja ulos pieniä määriä lapsivettä. Tämä on erittäin tärkeää keuhkojen kehittymisen kannalta. Sikiö pystyy myös jo maistamaan erilaisia makuja lapsivedessä. Se alkaa totutella ensimmäisiin makuihin nimenomaan juomalla lapsivettä, jonka makuun äidin syömä ruoka vaikuttaa. Tässä vaiheessa raskautta sikiön sydän pumppaa noin 28 litraa verta joka päivä.

15. raskausviikko

Odottavan äidin kehon muutokset 15. raskausviikolla

Tässä raskauden vaiheessa odottavan äidin keho käy läpi monia muutoksia, joista näkyvimmät ovat seuraavat:

  • Vaikka suurin osa odottavista äideistä alkaa tuntea sikiön liikkeet vasta muutaman viikon kuluttua, osa naisista tuntee ne jo 15. raskausviikon tietämillä.
  • Tässä vaiheessa raskautta odottavan äidin olo alkaa yleensä parantua alkuraskauteen usein liittyvän pahoinvoinnin ja kovan väsymyksen väistyessä.
  • Kiitos hormonitoiminnan muutosten, raskaana olevan äidin ihon ja hiusten kunto alkaa parantua.
  • Jos nainen on jo aikaisemmin saanut lapsia, hänen raskausvatsansa alkaa näkyä. Ensi kertaa raskaana olevilla vatsan kasvu on yleensä hitaampaa. Raskausarpien välttämiseksi etenkin vatsan ihoa kannattaa alkaa rasvata säännöllisesti.
  • Osalla odottavista äideistä ilmestyy vatsaan navasta häpyluuhun kulkeva tumma viiva, linea negra. Tämä viiva syntyy lisääntyneen estrogeenin ja keltarauhashormonin tuotannon ansiosta ja häviää synnytyksen jälkeen.
  • Odottavan äidin paino on yleensä noussut 15. raskausviikkoon mennessä noin 5 kiloa. Osalla paino nousee enemmän kehoon kertyvän nesteen tai huonojen ruokailutottumusten vuoksi.
  • Raskauden aikana syntyy usein suojukohjuja esimerkiksi hormonien, painonnousun ja kohdun verisuonille aiheuttaman paineen vuoksi. Ensimmäiset suonikohjut voivat alkaa näkyä tässä vaiheessa raskautta.
  • Monilla naisista nännit tummenevat ja saattavat myös suurentua tässä vaiheessa raskautta.
  • Myös ummetus on tavallinen tähän raskauden vaiheeseen liittyvä vaiva. Naisen keho käy läpi suuria muutoksia raskauden aikana, ja nämä muutokset voivat tuoda mukanaan myös erilaisia ruoansulatukseen liittyviä ongelmia.

Odottavan äidin terveellinen ruokavalio

Terveellisen ja tasapainoisen ruokavalion noudattaminen on tärkeää läpi raskauden. 15. raskausviikon kohdalla tämä voi kuitenkin käydä entistä haastavammaksi, sillä tämä on hetki, jolloin monella odottavalla äidillä herää erilaisia mielitekoja. Herkkujen syöminen silloin tällöin ei ole pahasta, kunhan ruokavalio pysyy pääpiirteittäin terveellisenä, eikä sisällä sikiölle mahdollisesti haitallisia ruokia tai juomia.

15. raskausviikko

Vaikka odottavan äidin energia alkaakin usein palata 15. raskausviikon tietämillä, voi hän tuntea edelleen olonsa väsyneeksi, minkä vuoksi terveellisten hiilihydraattipitois ten ruokien, kuten hedelmien ja vihannesten, runsas syöminen kannattaa. Sokeria ja valkoisia jauhoja sisältävien ruokien nauttiminen sen sijaan voi väsyttää entisestään. Myös proteiinin saannista on syytä huolehtia koko raskauden ajan. Hyviä proteiinin lähteitä ovat muun muassa kala, liha, kananmunat, linssit, pavut ja soija. Jos raskaana oleva nainen syö kalaa, sitä kannattaa nauttia vähintään kaksi kertaa viikossa sen sisältämien monityydyttymättömien rasvahappojen ja D-vitamiinin vuoksi.

Suosituksia 15. raskausviikolle

  1. Koska olo alkaa usein tässä vaiheessa parantua raskaan alkuraskauden jälkeen, odottava äiti saattaa rehkiä liikaa ja unohtaa levätä tarpeeksi. Odottavan äidin tulisi nukkua kahdeksan tuntia joka yö, minkä lisäksi päivän aikana kannattaa pitää lepotaukoja.
  2. Liikunta on hyvä tapa paitsi pitää keho kunnossa, myös helpottaa raskauden aikaista epämukavuutta ja valmistautua synnytykseen. Esimerkiksi jooga, uiminen tai kevyt voimatreeni sopivat yleensä myös raskaana olevalle naiselle. Tämän lisäksi kannattaa alkaa tehdä erilaisia rentoutus- ja hengitysharjoituksia synnytystä silmällä pitäen.
  3. Tärkeintä on nauttia hetkestä – raskaudesta ja kasvavasta lapsesta. Vatsan sisällä kehittyvälle sikiölle kannattaa jutella, minkä lisäksi sikiötä voidaan stimuloida myös monin muin tavoin.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Barrio, César. “Desarrollo de la percepción auditiva fetal: La estimulación prenatal.” Revista Paedriatica 3.2 (2000): 11-15.
  • Rodríguez, MJ López, et al. “Suplementos en embarazadas: controversias, evidencias y recomendaciones.” Información Terapéutica del Sistema Nacional de Salud 34.4 (2010): 117-128.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.